15.12.2008 16:24

Vaihtoehtoista parhautta - suomalaisen sarjakuvan omitusten otusten kerho
Suomi on myyntilukujen valossa shortseja ympäri vuoden käyttävän sian ja Kiroilevan siilin maa, mutta sarjakuvakulttuurimme aluskasvillisuus rönsyilee villimpänä ja viriilimpänä kuin koskaan. Vaihtoehtoisemman sarjakuvan vuoden mielenkiintoisimmasta kärjestä löytyy yllättäviä eläinsarjakuvia ja vinksahtaneita supersankareita, jotka saattaisivat olla kotonaan myös kirkkaammassa valokeilassa.
Ylinormaalin hyvää sarjakuvaa
Jos allekirjoittaneen pitäisi valita yksi tekijä edustamaan suomalaista sarjakuvaa alan
maailmanmestaruuskilpailuihin, niin se tekijä olisi Marko Turunen. Tuo suomalaisen sarjakuvan
Beckett ja Cronenberg, joka piirtää kuin jumala ja onnistuu ihmeen kaupalla yhdistämään taiteen ja
viihteen kaikessa sarjakuvallisessa tekemisessään. Herran uran alkuteoksiin on nyt helppo tutustua,
silla Daada Books on pistänyt yksiin kansiin Turusen omakustanteita vuosilta 1998-2005. Supernormal
tarjoaa reilut 400 sivua laatusarjakuvaa yksissä kansissa.
Turunen on siitä hauska tekijä, että hän ei vierasta sarjakuvan kaupallisimpiakaan lajeja. Super-julkaisuissa hän piirtää uusiksi lapsena askartelemiaan supersankarisarjakuvia. Normal-sarja puolestaan käsittelee arkisempaa elämää, mutta runsaalla cronenbergiläisellä vieraudella maustettuna. Kill Bunny ja karhun ja hiiren tarinat puolestaan tarjoavat söpöjä eläinhahmoja seksillä ja väkivallalla.
Helpoimmillaan Turunen on ilman muuta rennon pelkistetyissä eläinsarjakuvissaan, joiden musta huumori saattaisi upota jopa itsaripupujen, Kiroilevan siilin ja Raakaa lihaa -strippien ystävillekin. Supernormalin supersankariosuus puolestaan ällistyttää kokonaisvaltaisella toimivuudellaan. Aikuisena uudelleen tuunattu lapsuuden tuotanto ei käänny pienen piirin parodiaksi, vaan toimii hullun energisenä aikuisten ”erilaisena” supersankarisarjakuvana. Yhtälö joka toimii, vaikka ei pitäisi.
Ansaitsee Supernormal kritiikkiäkin. Nykyiset taidepainotteiset pienkustantamot tuntuvat haluavan sarjakuviensa näyttävän hyvältä myös esineinä, jolloin ulkonäkö joskus menee sisällön edelle. Supernormal on paksu ja pieni, eli se kulkee mangan tavoin näppärästi mukana vaikkapa matkalukemisena, mutta ajoittain taide vaatisi kunnolla toimiakseen vähintäänkin kaksi kertaa isomman tilan. Kansitaidekin on huomiolakasta huolimatta liiankin hillittyä. Epäkaupallinen kuori kätkee kuitenkin verrattoman sarjakuva-aarteen, johon kannattaa tarttua. Ensimmäisellä vilkaisulla omituisen näköisiä hahmoja ei kannata vierastaa, sillä ne on helppo sisäistää.

Ufoja Lahdesta
Aivan kuin Marko Turunen olisi nähnyt yltä löytyvät kommentit ennalta, sillä Daada
Booksin viimeiseksi jäävä Turusen teos on edullinen ja näppärä Ufoja Lahdessa -tabloidi. Sen
päähenkilöntapaisena seikkailee herranaikaisemmasta tuotannosta tuttu Turusen alter ego,
Muukalainen, jonka parisuhdeseikkailut ja törmäykset nettikaupusteluun ja nettikauppojen
byrokratiaan tuovat hymyn kenen tahansa terveen tai terveehkön huumorintajun omaavan huulille.
Tohtori Outotaudin potilaan piiitkä monologi uskomattomasta määrästä terveydellisiä ongelmia taas
on mannaa mustaakin mustemman huumorin ystäville. Hans Nissen onnistuu siis vierailevan
käsikirjoittajan roolissaan mainiosti.
Supernormal on kokonaan englanniksi käännetty ja Ufoissakin on käännösteksti mukana. Molempia teoksia voi siis käyttää rehentelytarkoituksiin maailmalla, sillä harvasta maasta löytyy Turusen kaltaista sarjakuvailmaisun moniosaajaa. Ufoja Lahdessa jää neliosaiseksi aiotun sarjan ensimmäiseksi ja viimeiseksi osaksi, ikävä kyllä. Toivoa silti sopii, että ostava yleisö löytäisi tämän helmen edes viiveellä.

Eläimellisiä ihmissuhteita
Jyrki Nissinen on tuottelias sarjakuvataiteilijana ja muusikkona. Vinkeällä nimellä
varustettu Yli 10 000 koiran koiranäyttely on punk-estetiikalla silattu traaginen rakkaustarina,
jossa kipeys ja koskettavuus törmäävät parodisia ulottuvuuksia väistämättömään toteutukseen.
Ihmishahmojen seassa operoiva Bart Karviainen rakastuu Anna Automaattitakkaan, eikä onnellista
loppua uskalla luvata. Nissisen jälki on suurelle yleisölle tuttua Hesarin Nyt-liitteen Auttaja
Haista, mutta näsäviisaan pessimismin lisäksi tämä opus ihmettelee ihmiselon ja ihmissuhteiden
iloja ja kurjuuksia laajemmalla skaalalla.
Jollain tapaa Nissisen ilmaisu tuo mieleen Martti Huuhaa Innasen naivismin. Teos saattaa näyttää jopa lastensarjakuvalta, mutta väkevällä ja ahdistuneella kierteellä. Efektiä voimistaa päähenkilön Bart Simpsonia ja koiraa sekoittava habitus. Nissinen pitää ilmaisunsa hallittuna ja ekonomisena kautta albumin, mutta luvassa on myös metasarjakuvallista kikkailua hitleröityjen hahmojen ja lentävän lautasen hyökkäyksen muodossa. Nissisen jäljessä on kaikesta rososta ja underground-asenteesta huolimatta jotain niin yleispätevää ja osaavaa, että Turusen teosten tavoin Nissisenkin jäljen uskoo tehoavan lähes kodissa kuin kodissa. Silti rohkea kustannuspäätös katu- ja rock-uskottavalta Zum Teufel! -kustantamolta.

Manselaista supersankarointia
Kapteeni Kuolio lienee Tampereen ja suomalaisten sarjakuvapiirien tarkimmin vartioituja
salaisuuksia. Sarjarin ja omien albumiensa sivuilta Kuolio harppaa nyt romaanimuotoon. Tohtori P.A.
Mannisen esikoisromaani Kapteeni Kuolio ja Suomen salainen kuningas asettaa Tampereen
taikavoimaisen suojelijan mm. kammottavia aaveita vastaan. Marginaalissa osaavasti operoivana
kustantajana toimii tässäkin tapauksessa Zum Teufel!
Tampereen salainen kuningas on takuuvarma valinta kaikille esoteerisen viihteen ystäville, mutta lienee myös mieluinen ja erikoinen yllätys tamperelaista paikallisfiktiota ja -historiaa keräileville ja harrastaville. Mannisen on tutkinut kotikaupunkinsa historiankirjoituksellisia kummallisuuksia jo vuosia, joten siltä pohjalta on helppo tarjota lukijalle mehukasta anekdoottia anekdootin perään. Kirjan tapahtumapaikkojen ihmettelyä auttaa romaanin mukana liitteenä tuleva Kapteeni Kuolion piirtämä Tampereen taikakartta. Tällaista esoteriaa harvemmin tarjotaan järjissään olevan ihmisen toimesta, joten nauttikaa hyvällä omallatunnolla.

Hiirienergiaa
Tämän jutun loppua maustetaan äärikaupallisella sokeripalalla. Toisaalta Suomi on Aku
Ankan maa, joten Mikki Hiiren juhlakirjaakin voidaan tavallaan pitää lähes marginaalisena
tuotteena. Mikin 80-vuotisjuhlan kunniaksi sisukasta siimahäntää muistetaan juhlakirjalla, jossa
kriitikko on näkevinään vaihtelun mukanaan tuomaa energiaa suomenkielisessä toteutuksessa ja
toimitustyössä.
Timo Ronkaisen tuhti ja asiantunteva esipuhe antaa teokselle oivan alkulaukauksen, joskin Mikin kulttuurista merkitystä ei kovin syvällisesti ruoditakaan. Sisältö on luonnollisesti klassikkopainotteinen. Floyd Gottfredson varastaa leijonanosan huomiosta, mutta syykin siihen on selvä. Jos tekijöiden merkitystä haarukoi disneymittarilla, niin Gottfredson kuuluu samaan illallisseurueeseen Carl Barksin ja Walt Disneyn kanssa. Don Rosa kiillottaa seurueen kenkiä eteisessä.
Komea opus toimii myös kahvipöytäkirjana ja historiallisen painoarvonsa takia se sopii vaativampaakin sarjakuvahyllyyn. Vaikka nyky-Disney aiheuttaisi allergiaa, niin Gottfredsonin ajattoman muikeat dekkarit sulattavat kyllä jään.

Koska maailma on epäoikeudenmukainen paikka, niin kunnianhimoinen Daada Books lopettelee siis
toimintaansa kannattamattomana. Kulttuuriteoista on hyvä kiittää ja kumartaa käyttämällä Daada
Booksin nettikaupan joulutarjousta hyväkseen. Kevyet mullat!
Janne Suominen
Marko Turunen: Supernormal
Daada Books 2008
19 €
Marko Turunen: Ufoja Lahdessa
Daada Books 2008
7 €
P. A. Manninen: Kapteeni Kuolio ja Suomen salainen kuningas
Zum Teufel! 2008
10 €
Jyrki Nissinen: Yli 10 000 koiran koiranäyttely
Zum Teufel! 2008
14 €
Mikki Hiiren juhlakirja
Sanoma Magazines 2008
49 €
Sarjakuva-artikkelit
Mätäkuun huumori kouraisee navan alta
Ysärivampyyrit eivät kimaltele
Netistä paperille ja takaisin nettiin - nettisarjakuvan rajankäyntiä
Nettisarjakuva: Käyttösarjiksen helmet
Pahkasian kauneimmat kuvasarjat
Varmat valinnat ja villit hevoset
Kurvataistelun kuninkaat ja vanhat länkkärijäärät
Helsingin 24. Sarjakuvafestivaalin satoa
Isoja miekkoja ja nostalgista aikamatkailua
B. Virtanen – 20 vuotta kolmiruutuista kärsimystä
Elokuva-artikkelit
Arvostelussa
PC: Metro 2033 (PC, Xbox 360) »
PC: Starcraft II: Wings of Liberty (PC) »
Konsolit: Fight Night Round 4 (PS3, Xbox 360) »
PC: Splinter Cell: Conviction (PC, PS3, Xbox 360) »
PC: Tales of Monkey Island (PC, PS3) »
PC: Dragon Age: Awakening (PC, Xbox 360, PS3) »
Konsolit: Red Dead Redemption (PS3, Xbox 360) »
Konsolit: Resonance of Fate (PS3, Xbox 360) »
Konsolit: Prince of Persia: The Forgotten Sands (multi) »
Konsolit: Sonic Unleashed (PS3, Wii, Xbox 360) »