18.06.2009 11:59

Tytöt taikamaassa

Hyvä kirjat ja sarjakuvat ovat aina vaarassa joutua elokuvatulkituksi. Usein tulkinnat ovat turhia, mutta joskus sovitus nousee omilla siivillään lähdeteoksen rinnalle tai joskus jopa ylikin. Neil Gaimanin lastenkauhufantasiaan ”Coraline varjojen talossa” on sovitettu poikkeuksellisella otteella sarjakuvaksi. Huomiota kiinnittää myös Anne Muhosen tuore albumi.

Kesän elokuvatarjonnan helmi on Neil Gaimanin lastenkauhufantasiaan ”Coraline varjojen talossa” perustuva kolmiulotteinen Henry Selickin velhomaisen taidokkaasti toteuttama ”Coraline”. Gaimanin teos on sovitettu myös sarjakuvaksi ja täysin elokuvasta poikkeavalla otteella. Nyt tämäkin näkemys on mahdollista ahmia suomeksi.

Kotimaisen sarjakuvakentän mielenkiintoisimpien tekijöiden joukkoon kipuava Anne Muhonen on myös työstänyt yksinäisen tytön ja taikamaailman kohtaamisesta kertovan albumin. Hyvän tuulen melankoliana se ansaitsee mainintansa ”Coralinen” vanavedessä.

Fantasian mestarit yhdessä

Sarjakuvaa harrastavat tahot ovat olleet Neil Gaimanin pauloissa jo kauan. Herran juonima Sandman on yksi fantasiasarjakuvan moderneista klassikoista. Sen jälkeen tummiin pukeutuva brittiherra on siirtynyt proosan puolelle ja kerännyt aikamoisen yleisön sekä aikuisille suunnatuilla fantasiaromaaneillaan että lapsille suunnatuilla lyhyemmillä fiktioillaan. Sarjakuvakäsikirjoittajan taustasta lienee hyötyä, kun herran tekstejä sovitetaan tiheään tahtiin elokuviksi, tv-sarjoiksi ja sarjakuviksi.

Kirjallisuuspalkintoja kahmineen ”Coralinen” on sarjakuvaksi sovittanut P. Craig Russell, joka on tehnyt Neil Caimanin kanssa yhteistyötä jo Sandmanin aikoina. Russellia voisi jopa pitää sarjakuvasovituksiin erikoistuneena tekijänä. Hän on sarjakuvittanut Michael Moorcockin Elric-romaaneja, Wagnerin oopperoita ja Robet E. Howardin Conania.

Sarjakuvapiirtäjänä Russell seurailee klassisten kuvittajien jalanjälkiä. Kun katsoo hänen sarjakuvasovitettaviksi valitsemiaan kirjailijoiden ja säveltäjien listaa, niin tyylistäkin saa otteen. Rönsyilevää, kauneutta ylistävää, eksoottista ja tarvittaessa valtavaa. Coralinessa hän sovittaa välineensä alkutekstin ja kohdeyleisön mukaan, eli tarjolla on tavallista hieman rauhallisempaa ja selkeämpää Russellia. Kuumeisin eksotiikka säästetään siis aikuisempiin tarinoihin.

Värittömämpi, vaan ei mauttomampi

Henry Selickin elokuvan räiskyvään maailmaan tutustuneelle Russellin hillitympi, lähes pastellinen värimaailma saattaa tulla yllätyksenä. Tarinakin kulkee tietyissä kohdin elokuvaa tarkemmin alkutekstin hahmottelemia latuja, eli vaikka olisi lukenut kirja ja nähnyt elokuvan, niin sarjakuvallekin on vielä oma käyttönsä. Hyvä tarina kestää monta tulkintaa ja Gaimanin arkkityyppiset hahmot kantavat erilaiset naamionsa kunnialla.

Sarjakuvaversio on elokuvaa melankolisempi ja vähemmän toiminnallinen. Nuorison uskoisi siis suosivan Selickin kummitusjunamaista visiota kirjan maailmasta, mutta lukutoukampi osasto rakastunee myös Russellin tulkintaan. Russellin visiossa itse Coralinen pohdiskeleva ja tarkkaileva puoli korostuu. Kun elokuvasta tuttu naapurin poika jätetään pois, niin hahmon yksinäisyys on kouriintuntuvampaa, ja juuri yksinäisyyden pelko on Gaimanin tarinan käyttövoima. Se tekee Gaimanin nuorisokauhuteoksesta universaalin, kaikkia ikäluokkia koskettavan ja iättömän. Ennustankin, että Coralinen tarina kerrotaan vielä monta kertaa uudestaan.

Mielikuvituskaveri auttaa yksinäisyyteen

Jotenkin ”Coralinen” elokuvaversiosta tuli mieleen ranskalaiselokuva ”Amélie” ja sen mutkan kautta päästään erääseen suomalaiseen sarjakuvakevään pieneen helmeen. Yksinäisyys on senkin teema ja maaginen realismi tyylilaji. Anne Muhosen ”Ystäväni varjo” on saman tekijän rockimpaa Adaa herkemmillä sävyillä toteutettu melankolinen komedia, joka on hyvällä ja tekijänsä näköisellä tavalla ranskalainen ja kaurismäkeläinen. Albumin kansainvälistä ilmapiiriä korostaa englanninkielinen tekstityskin.

”Ystäväni varjo” kertoo yksinäisestä tytöstä, jonka ainoaksi kaveriksi ryhtyy tämän oma varjo. Puhuva, tanssiva ja salmiakkia ahmiva varjo yrittää ohjailla tyttöä eristyksestä ihmisten ilmoille. Aihetta voi pitää ahdistavana ja äärimmäisen ajankohtaisena, mutta Anne Muhosen pehmeän velmussa käsittelyssä hiljaisuuden kulttuurin kritiikkikin tuo hymyn huulille.

Ylimääräistä plussaa tai miinusta ”Ystäväni varjo” saa päähenkilöstään. Yksinäinen tyttö on aivan liian suloinen ja hauska, joten lukija ei voi kuin ihastua siihen. Amélien kaltainen supersuloinen satuhahmo ei ehkä ole yksinäisyydessään uskottava, mutta äärisympaattinen tyttö tuo tarinan teeman lähelle lukijaa. Ujouttaan yksinäinen ihminen saattaisi olla mitä lystikkäintä seuraa, mutta häntä ei vain tule huomanneeksi.

”Ystäväni varjo” ansaitsisi siis isommankin yleisön, mutta omakustanteena se on vaikea sitä saavuttaa. Toivottavasti joku suuremmista kustantamoista nappaa albumin siipiensä suojiin, sillä ”Y stäväni varjolle” voisi olla jopa terapeuttistakin tilausta. Ensilukemalta kevyt sarjakuva osoittaa salakavalan syvällisyytensä jäämällä pitkäksi aikaa mieleen kummittelemaan. Tai sitten olen vieläkin ihastunut päähenkilöön. Kotimaista omakustannesarjakuvaa vieroksuville korostettakoon vielä ”Ystäväni varjon” helppolukuisuutta. Itsetarkoituksellista vaikeilua ei teoksesta löydy. P. Craig Russelin kaltaista visuaalista neroutta ei kannata odottaa, mutta Hollywoodissa on aina isommat budjetit.

Janne Suominen

Neil Gaiman & P. Craig Russell: Coraline

Egmont Kustannus 2009, 192 s., 27,90 €

www.egmontshop.fi

Anne Muhonen. Ystäväni varjo

Omakustanne 2009, 52 s., 7 €

www.adasarjakuva.com