22.12.2008 17:19

Tuhmia sarjakuvia

Aina säännöllisin väliajoin joku kulttuurivihamielinen konservatiivi (yleensä huomionkipeä KD) pillastuu huomatessaan, että kaikki sarjakuva ei ole lapsille sopivaa viihdettä. Koska pillastuva taho usein hahmottaa kaiken sarjakuvan pääosin lapsille tarkoitetuksi viihteeksi, seurauksena on moraalista panikoimista julkisilla foorumeilla. Kaikki sarjakuva ei kuitenkaan ole kilttiä koko perheen viihdettä. Onneksi.

Ja onneksi suomalaisilla pikkukustantajilla on sisua ja näkemystä julkaista pikkutuhman ja isomminkin tuhman sarjakuvan kärkeä meiltä ja muualta, pysytellen silti valovuosien päässä helpommin ostajansa löytävästä puhtaasta pornografiasta.

Viriili vapaapainija mellastaa

Black Peider on sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen mustissa trikoissa viihtyvä ja rokkia kovaäänisesti esittävä show painijalta habituksensa lainannut alter ego, jonka edesottamukset siirtyvät nyt sarjakuvatapahtumien liveperformansseista kirjan muotoon. Tikkasen näkyvintä tuotantoa ovat olleet syystäkin palkitut ja ylistetyt Kanerva-albumit, jotka voidaan lukea koko perheen sarjakuvien kategoriaan kuuluviksi, mutta höyryjä purkava ”Black Peider” melskaa navan alaisista asioista sen verran roisisti, että alle murrosikäisten ei sitä kaikkea tarvitse vielä kuulla tai nähdä.

”Black Peider” on tavallaan saanut arvolleen sopimattomat kannet, sillä kovat kannet näyttävällä vihertävällä kultapainatuksella eivät ns. kuvaa sisältöä, joka on rennolla kädellä roiskittua undergroundia. Tuntuukin siltä, että kustantaja on päättänyt lisätä teoksen parodista ulottuvuutta paketoimalla sen mahdollisimman näyttävästi. Tahallisesti tai tahattomasti teos näyttää kieltä viime aikoina muodikkaille luonnosmaisesti piirretyille päiväkirjasarjakuville. Black Peiderilla ei ole tuoreen isän murheita, vaan ongelmia aiheuttaa lähinnä kaatojärjestyksen miettiminen bändäririvistön edessä. Black Peider on kuitenkin sen verran kiltti, että ei suostu kaikkeen mitä naiset häneltä vaativat.

”Black Peider” on niitä tuotteita, joita kannattaa hieman selata ennen ostopäätöstä. Ihan kaikille sen äijäilevä ja voimafantasioisva komiikka ei sovi. Black Peider on AC/DC sarjakuvamuodossa ripauksella Manowaria ja Type O Negativea.

Pornoa... Ovvai?

Jope Pitkänen lienee luetuimpia suomalaisia sarjakuvantekijöitä, joka on toiminut huumorisarjakuvan kaikilla rintamille etulinjassa 70-luvun alkupuolelta lähtien. ”Pornokimara” kokoaa yksiin kansiin herran eroottisinta tuotantoa akselilla 1975-2007. Kuten aikajanasta voi päätellä, Jopen sarjat ja kuvitukset ovat sulostuttaneet tämän maan miestenlehtien sivuja jo vuosikymmenet. Jope ei ole nirsoillut työnantajia etsiessään, eivätkä maksavat tahot ole kahlinneet Jopen hullua luovuutta liikaa.

Jopen sarjakuvien härskeintä osastoakaan on vaikea kutsua pornoksi tai erotiikaksi, sillä harva näitä varmaan kiihottuakseen lukee. Kyse on kuitenkin karnevalistisesta ja ajoittain groteskista komediallisesta vyörytyksestä, jossa ei kuvia tai titteleitä kumarreta. Sereotyypeillä leikitellään commedia dell’arte -henkisesti.

Jopen huumori on liioittelevaa ja vauhdikasta, mutta tarkkaavainen lukija palkitaan piileskelevillä vitseillä ja yksityiskohdilla. Nuorempi huumoria työstävä sarjakuvasukupolvi arvostaa Jopen jälkeä myös, mistä todisteena ”Pornokimarasta” löytyvää introilua ja outroilua mm. Reetta Laitiselta ja Milla Paloniemeltä. Esipuheen ”Pornokimaraan” on laatinut Vesa Kataisto. Mukavia plokkauksia ja osaavaa sarjakuvatoimittamista Zum Teufelilta. En tiedä pitäisikö laskea miinukseksi, mutta tämän albumin luettuaan saattaa hetken puhua ja ajatella savoksi... Eli täydellinen joululahja härskin huumorintajun omaavalle murrekirjallisuuden ystävälle.

Epäilyttävät pojat

Zum Teudelin tallista ponnistaa myös Myrkyn sivuilta tuttujen Epäilyttävien poikien ensimmäinen kokooma-albumi ”Best of Boys”. Petri Hanninin luomat alakoululaiset Osmo ja Sulo käyvät alakoulua helvetistä ja heidän maailmansa on perverssien aikuisten läpitunkema. Hahmot ovat täysin sekaisin talonmiehestä taksikuskiin koulun henkilökuntaa unohtamatta. Sarjan huumori on kauttaaltaan juveniilia ja ala-arvoista, ja toimii sen takia oikein hyvin. Epäilyttävät pojat tarjoa hieman osviittaa siitä, miltä Fingerporin pimeä puoli saattaisi näyttää.

Epäilyttävien poikien arveluttava sisältö ei yllä grafiikkaan asti, eli kauheudet ja moraalittomuudet tapahtuvat pääosin kuvan ulkopuolella. Mitä nyt joitain eritteitä vähän roiskuu ruutujenkin sisälle asti. Jos ei voi sietää ajatusta alakoululaisista täysin kieroutuneessa maailmassa, vaan haluaa viihteensä lapset ja aikuiset täysin viattomina, niin Epäilyttävien poikien huumori ei todellakaan avaudu. Pienempien ja isompien ihmishirviöiden ystäville sarja tarjoaa runsaasti hekotushetkiä.

Valkoinen Tiikeri, syvään uurrettu helma

”a a Valkoinen Tiikeri 1: Suuren ruorimiehen salaisessa palveluksessa” kuuluu eurooppalaista laatusarjakuvaa rohkeasti suomeksi tarjoavan Apollo-kustantamon löytöihin. Tekijätiimi Yann & Conrad tekee puhdasta ja eurooppalaisen näköistä seikkailusarjakuvaa, joka on mm. Tintin ja Pikon ja Fantasion ansiosta leimautunut ulkonäkönsä perusteella koko perheen viihteeksi, toisin sanoa pottunokkasarjakuvaksi. Visuaalinen turvallisuustakuu ei kuitenkaan tällä kertaa ole voimassa, sillä ”Valkoinen Tiikeri” tarjoaa seksiä ja väkivaltaa aikuisemmalla kierteellä.

Voimakkaista toiminnan naisia nostavan trendin haistanut tekijäkaksikko on hakenut sankarittarensa idästä, eli Alix Yin Fu on Lara Croftilta muotonsa lainannut kamppailulajien mestari ja superagentti, joka saa vastapelurikseen muun muassa ennenaikaisen ejakulaation kanssa kamppailevan englantilaisen yläluokkaisen vätyksen. Luvassa on pulp-henkeä uhkuvaa orienttia, paljasta pintaa ja pikkutuhmaa pervoilua.

Asioista perillä olevat tahot kertovat sarjan tulevien albumien parantavan tästä debyytistä, joten kannattaa hypätä kyytiin jo ensimmäisellä pysäkillä. Kaunista toimintaviihdettä virkistävän kieroutuneella asenteella ei koskaan ole tarpeeksi. Timo Ronkaisen tekstauksesta ruusuja kustantajalle. Konefontit ovat selkeitä, mutta vaihtelu virkistää.