23.01.2009 16:38

The Spirit - Will Eisnerin sankari, Frank Millerin pelle

Sarjakuviin perustuvat elokuvat ovat viime aikoina saaneet paljon huomiota, mutta sarjakuvan ystävälle oman suosikin elokuvaversio ei välttämättä ole hyvä uutinen. Aina sarjakuva ei taivu elokuvaksi, ja tuoreimmasta näyttävästä epäonnistumisesta vastaa yllättäen sarjakuvantekijä.

Yleensä elokuvasovitukset tehdään ennemminkin hahmojen kuin albumien pohjalta, mutta taannoiset 300, V niin kuin verikosto ja tuleva Vartijat ovat todisteena siitä, että sarjakuvaromaanit kääntyvät elokuvaiseksi joskus hyvinkin suoraviivaisesti.

Frank Millerin töihin pohjaavat elokuvat ovat tahkonneet ilmeisen mukavasti rahaa. tuoreimmat Batmanit etunenässä, mutta selkeimmin herran visiot ovat olleet esillä elokuvissa Sin City ja 300. Ilmeisesti itseluottamus ja potentiaalinen yleisö kasvoivat niiden menestyksen myötä sen verran, että herra päätti ohjata elokuvan ihan itse.

Ikävä kyllä rohkeus ei kasvanut siinä määrin, että Miller olisi luonut elokuvan aiheeksi jotain uutta tai sovittanut omaa vanhaa, vaan Miller päätti elokuvittaa Will Eisnerin yliluonnollisen dekkarin, The Spiritin. Tuloksena on karhunpalvelus hienolle sarjakuvalle.

Spirit City?

Elokuvasovituksessaan Miller ampuu ohi maalista niin monessa kohtaa, että vähemmästäkin loksahtaa leuka lattiaan. Elokuvaa katsoessa ensimmäisen kunnon WTF?-efektin aiheuttavat sankarin koristossut. Tyylikkäästi pukeutuvasta nuorekkaasta herrasmieskostajasta on tehty parkouria harrastava venkula, joka höpöttää pitkiä monologeja kissoille. Hahmoon on siis jostain tarttunut Sin Cityä paljon ja liikaa.

Toisaalta hahmon skitsofreninen habitus kuvaa elokuvan henkeä enemmänkin. Eisnerin luonnostaankin aidosta 40-luvusta on tehty mlleriläinen huvipuisto, jonne on tungettu mukaan kaikenlaista Milleristä itsestään kivaa täysin asiatonta krumeluuria tunnelmaa pilaamaan. Ja yrittäkääpä pomppia ninjatyyliin pitkin seiniä ja katolta toiselle lierihatussa ja trenssitakissa. Ei muuten onnistu.

Alkujärkytyksen jälkeen seuraa lisää järkytyksiä, kun väkivalta yltyy Bottomista ja Maantiekiitäjästä muistuttaviin mittoihin. Elokuvan film noir -silaus ei moista tyylirikkoa kestä. Eisnerin hieno komediaa ja kovaksi keitettyä dekkarin risteyttävä kerronta ja dialogi on korvattu päättömällä jaarittelulla, inttämisellä ja toistolla, joita suoltaessaan näyttelijät ovat hukassa kuin lumiukot. Frank Miller ei välttämättä ole kovin kokenut henkilöohjaaja, joten kokenut b-leffojen valopilkku Samuel L. Jackson mellastaa roiston roolinsa yhdellätoista, kun taas The Spiritiä tulkitseva Gabriel Schott patsastelee hönttinä naapurinpoikana, jonka naisia kaatavaan karismaan on tolkun ihmisen aika vaikea uskoa.

Eisnerin hienot naishahmot on korvattu sinänsä näyttävillä veltoilla lapasilla, joita Miller tirkistelee vannoutuneen voyeristin elkein. Toisaalta elokuvan ainoa anti saattaa olla Spiritin ja muutaman naishahmon välinen jännite. Se, ja viittaukset muihin sarjakuviin ja sarjakuvantekijöihin, joiden bongaaminen auttaa unohtamaan verkkokalvoille vyöryvän yleisen typeryyden.

Aito asia

Will Eisnerin The Spirit kehitti sarjakuvakerrontaa jo 1940-luvulla temppuarsenaalilla, joka oli tuoretta ja mullistavaa yhä 1970-luvulla. Formaattina olivat amerikkalaisten sanomalehtien sunnuntainumeroiden sarjakuvaliitteet, eli lähtökohtana on ollut tehdä viihdesarjakuvaa todella suurelle yleisölle. The Spiritin seikkailujen ohella Eisner loi perustan nykyisille sarjakuvaromaaneille vakavammilla teoksillaan, mutta se on jo aivan oma tarinansa, johon voi tutustua esimerkiksi vierailemalla herran kotisivulla.

The Spirit on siis viihdettä massoille. Eisner on Mark Twaininsa ja Ambrose Biercensä lukenut, joten hän ei aliarvioinut yleisöään, vaan kirjoitti The Spiritin aikuiseen makuun sopivaksi lähes koko perheen viihteeksi. Hän ei myöskään ujostellut tehdä kokeiluja seitsemänsivuisten tarinoiden puitteissa, vaan soitti sarjakuvaa taidemuotona niin kuin suuri mestari vain voi. Humaanina makaaberia pelkäämättömänä humoristina häntä voisi verrata vaikkapa Veikko Huoviseenkin. Eisner ei myöskään pelkää jättää sankariaan sivuhahmoksi, vaan antaa muiden usein varastaa koko shown. Ja taustalla hengittää kokoajan hektinen suurkaupunki, jossa rikos ei koskaan nuku.

Egmont Kustannuksen Frank Millerin elokuvan vanaveteen tähtäämä kovakantinen 192-sivuinen kokoelma perustuu DC Comicsin The Best of Spirit -julkaisuun, joka tarjoaa muikean kattauksen Eisneria alkaen tarinasta Spritin synty (2. 6. 1940) päättyen tarinaan Pidättäkää Sand Saref (15. 1. 1950). Kyseessä ovat siis paremminkin The Spiritin uran ensimmäisen vuosikymmenen suurimmat hitit.

Kokoelman esipuheen on kirjoittanut Neil Gaiman, yksi nykysarjakuvan supertähdistä. Gaiman keskittyy hehkuttamaan esikuvaansa ja ystäväänsä, joten lukija jää kaipaamaan perusteluja ja taustoitusta. Miksi DC:n toimittajien mielestä juuri nämä tarinat ovat parhaita? Suomen Aku Ankan toimituksesta sopisi ottaa mallia silläkin sylttytehtaalla.

The Spritin skaala on laaja. Kansien välistä löytyy romantiikkaa, mustaa komediaa, kauhua ja seikkailua perinteistä dekkaria. Kaikkea tätä tulvii siis sekä tekstin että kuvan tasolla. Ruutujakoa murretaan hulvattomin seurauksin varsinkin otsikkosivuilla ja välillä tarina etenee jopa aapiskirjan muodossa. Sivuhenkilöt ovat hykerryttäviä kautta linjan. Esimerkkinä vaikkapa Gerhard Shnobblen tarinan nimihenkilö, joka osaa lentää. Ja koska The Spiritin maailma on väkivaltainen, niin harva sivuhenkilö selviää hengissä jokaista seitsemää sivua, jotka hänen tarinansa kertovat. Gerhard Shnobblen kuolinsyy saattaa silti yllättää. Onnellisin loppu taitaa olla vaimonsa tyrannisoimalla miehellä, joka pääsee vankilaan rikollisen kaksoisolennon päätyessä emännän ikeen alle,.

Egmontin The Spirit tarjoaa siis mojovan annoksen sarjakuvan kultakauden toimintaherkkua. Alkuperäistä tekstausta tulee ikävä, mutta konefontit ajavat asiansa, jos lukija ei vertaa suomennettua laitosta alkuperäiseen. Paperi on huokoista ja ei kovin vitivalkoista, mutta syntynyttä efektiä voi pitää mukavan retrohenkisenä.

Puolalaisen painon liimaselkä puolestaan jättää toivomisen varaa, sillä ainakin toimittajan omasta kappaleesta irtosi yksi aukeama varovasti lukiessa. Kannattaa siis kirjakaupassa varmistaa, että omiin hyppysiin ei eksy maanantaikappaletta. Jalavan julkaisemia The Spiritejä kannattaa myös metsästää divareista. Nekin ovat parasta mahdollista sarjakuvaa vaativaan makuun, mutta divarista riippuen hinta saattaa olla suolainen. DC Comics julkaisee tällä hetkellä Will Eisner’s The Spirit Archivesia, joka kokoaa kaiken alkuperäisen The Spritin kronologisessa järjestyksessä. Paljon huonomminkin voisi rahansa sijoittaa.

Mahdoton elokuvasovitus?

The Spiritistä on siis moneksi, mutta miksi hänestä ei ole elokuvaksi? Ei edes sarjakuvan mestarin käsissä? Tärkein syy lienee se, että The Spirit ON henkeen ja vereen sarjakuvahahmo, joka seikkailee niin perusteellisesti sarjakuvallisessa maailmassa, että sitä on mahdotonta sovittaa elävillä näyttelijöillä toteutetuksi elokuvaksi. The Spiritin ilmaisurekisteri ei yksinkertaisesti käänny mihinkään muuhun formaattiin. Se on tekstiä ja kuvaa paperilla, jonka kertova taika elää ruutujen väleissä. Niissä kohdissa, jotka lukija täyttää itse.

Frank Miller yrittää peittää tätä tosiasiaa ylimääräisellä älämölöllä, joka ampuu The Spiritin lakoniselta huumorilta varpaat irti. Vai onko syy epäonnistumiseen sittenkin kohdeyleisössä? Will Eisnerin The Spirit on suunnattu ihmisille, jotka lukevat sanomalehtiä. Siinä tietämättömille ja sivistymättömille ihmisille hymyillään viistosti. Frank Millerin The Spirit on tehty cineplexeissä karkkia ja popkornia mussuttavalle amerikkalaiselle nuorisolle, joiden mielestä tietämättömyys ja sivistymättömyys ovat hyveitä. Heille riittää, että sankari on ihastunut naapurintyttöön ja haluaa ehdottomasti ja kyseenalaistamatta puolustaa omaa kaupunkiaan Converset jalassa.

Voi kunpa Coenin veljekset olisivat tarttuneet The Spiritiin! Tai Tim Burton! Ehkäpä he elokuvantekijöinä ovat älynneet tehtävän mahdottomuuden ja lueskelevat The Spiritinsä niin kuin Eisner on ne tarkoittanutkin. Sunnuntaina aamukahvin kera.

Janne Suominen

Will Eisner: The Spirit

Egmont Kustannus, 2008, 29,90€

www.willeisner.com