26.02.2010 11:30

Taikurit Constantine ja Moore

Alan Moore räjähti sarjakuvakentälle reilusti yli neljännesvuosisata sitten. Palasia keräillään vieläkin: harva yksittäinen sarjakuvakäsikirjoittaja on jättänyt moista jälkeä englanninkieliseen sarjakuvakulttuuriin. Muun muassa Vartijat-sarjakuvan kirjoittaneen Mooren vaikutus tuntuu edelleen, paitsi hänen uusissa sarjakuvissaan myös hänen hahmoissaan, jotka ovat jääneet elämään kirjoittajan siirryttyä muihin aiheisiin jo vuosikymmeniä sitten.

Brittiyhteiskunnan taikapeili

John Constantine lienee Mooren luomista hahmoista edelleen elinvoimaisin. Constantine oli alun perin Suomenkin Kalma-lehdessä aikanaan julkaistun Rämeen olento -sarjakuvan sivuhahmo. Työväenluokkainen brittitaikuri tavattiin ensimmäistä kertaa 1985 ja suosituksi osoittautunut hahmo siirtyi omaan lehteensä vuonna 1988. Sittemmin Constantinen edesottamuksia kuvannut Hellblazer-sarjakuvalehti on ilmestynyt säännöllisesti näihin päiviin saakka ja tänä vuonna hahmo juhlii 25-vuotispäiviään.

Hahmo on kuitenkin julkaisuhistoriaansa vanhempi. Toisin kuin iättömät supersankari- ja piirroshahmot, Constantine on ikääntynyt ”reaaliajassa”: alun perin kolmikymppinen nilkki on uusissa tarinoissa jo yli viisikymppinen jäärä. Tämä on omiaan lisäämään hahmon katkeruutta ja nihilismiä, jotka ovatkin olleet Constantinen määrittävät ominaisuudet vuosien varrella. Constantine oli kyyninen, juopotteleva ja ketjupolttava paranormaalin tutkija vuosikausia ennen, kuin arkkityypistä tuli klisee. Vuodet ovat myöskin kasanneet painolastia hahmolle. Constantinen selvittäessä paranormaaleja mysteerejä Lontoon slummeissa ja ylähuoneen kartanoissa hänen toverinsa vääjäämättä joutuvat taikuuden, demoneiden tai vain ikävien ihmisten uhreiksi. Taikuus on likaista puuhaa: Constantinea seuraakin kokonainen armeija kuolleiden ystävien haamuja.

Brittiläinen Jamie Delano kirjoitti Hellblazer-lehteä sen ensimmäisestä numerosta saakka ja muokkasi Mooren hahmoaihiosta vetoavan moniulotteisen maagisen paskiaisen. Sittemmin Hellblazeria ovat kirjoittaneet monet alan ykkösnimistä, Garth Ennisistä Neil Gaimaniin. Hahmon 25-vuotisjuhlien kunniaksi Delano palaa hahmon pariin sarjakuvaromaanissa Hellblazer: Pandemonium.

Delanon Hellblazer oli aikansa kuva. Se kertoi 1980-luvun Iso-Britanniasta, jota hallitsi lyhytnäköinen hallitus ja jota taloudellisen voiton tavoittelu ajoi lujaa kohti kurjuutta. Constantine toimi vähäosaisten – spurgujen, hippien, kodittomien – äänenä ja vastassa oli niin korruptoituneita virkamiehiä kuin jupeiksi tekeytyneitä demoneitakin. Delanon vuoden 2010 Hellblazer kertookin luonnollisesti 2000-luvun Britanniasta. Näemme CCTV-kameroiden valvomia Lontoon katuja ja terroriuhkaa pelkäävän vainoharhaisen yhteiskunnan. Tarinassa Irakin sodan kauhut palaavat vainoamaan brittejä ja Constanine lähetetään vastentahtoisesti Persianlahdelle metsästämään sotakenttiä vainoavaa paholaista. Ajat ovat muuttuneet, mutta Constantine ei: Britannian syrjäytyneiden sijaan Constantinen toverina Pandemoniumissa on burkhaan pukeutunut irakilainen akateemikko – jota John tietysti yrittää saman tien vokotella.

Delanon tarina on viehättävän retroa sarjakuvakerrontaa, ei kovinkaan erilaista kuin Delanon teksti 1980-luvulla. Hän käyttää paljon tekstilaatikoita ja äityy välillä hyvinkin runolliseksi ripotellessaan tekstiä sivuille. Pandemoniumin todellinen tähti onkin hieman yllättäen kuvittaja Jock, eli brittiläinen Mark Simpson. Jockin terävät karikatyyrit, maalaukselliset ruudut ja vinhat sivusommitelmat tekevät kokonaisuudesta ensisijaisesti visuaalisen nautinnon. Vasta alan eturiviin nousemassa oleva Jock ei ole suotta ylistetty taituri.

Mooren hullunkuriset perheet

Lienee ironista, että siinä missä muut kirjoittavat nykyään Alan Mooren hahmoja, on Moore itse päätynyt kirjoittamaan muiden hahmoja. Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liiga -sarja on Mooren 2000-luvun projekteja, merkillinen seikkailusarjakuvan ja jonkinlaisen intertekstuaalisen tietovisan yhdistelmä, jossa 1900-luvun alun pulp-sankareiden muodostama joukkio seikkailee. Aiemmin suomeksi ilmestyneissä osissa on Liigan jäseninä nähty muun muassa herra Hyde, H. G. Wellsin kirjasta karannut Näkymätön mies, kapteeni Nemo ja Draculan morsian Mina Murray.

Albumissa 1910 Liigan harvenneita rivejä on paikkaamassa vähemmän tunnettuja hahmoja vuosisadan alun viihdelukemistoista ja vielä syvemmältä fiktion hämäristä. Mina Murrayn uudessa Liigassa häärivät meedio Thomas Carnacki, herrasmiesvaras A.J. Raffles ja kuolematon, sukupuoltaan vaihtava keikari Orlando. Tällä kertaa harmia aiheuttavat okkultistinen salaliitto ja kapteeni Nemon Lontooseen karannut tytär.

Moore jaksaa tykittää viittauksia kuvitteellisiin hahmoihin ruutu toisensa jälkeen ja kuvittaja Kevin O'Neill pippuroi ne vielä lukuisilla kerroksilla visuaalisia yksityiskohtia niin, että mukana vauhdissa pysyy ainoastaan Jess Nevins, joka onkin kerännyt nettiin ruutu ruudulta Liigan pääsiäismunia aukovan annotaation.

Vaikka monet Moore jekuista jäisivätkin avautumatta, lukuisat viittaukset luovat huimaavan tunteen loppuun asti mietitystä rinnakkaistodellisuudesta, jossa kaikki koskaan kirjoitetut tarinat ovatkin totta. Tästäkin huolimatta Liiga olisi kelvoton sarjakuva, jos sen tarina ei olisi vahva. Kaksi ensimmäistä osaa olivatkin jänteviä, brutaaleja pulp-seikkailuja, mutta 1910 on suunniteltu osaksi pidempää kokonaisuutta. Sellaisena se jää kokonaisuutena aavistuksen torsoksi, eikä tarinassa päässyt kuin hetkittäin aiempien osien silkkaan epätoivoiseen liikevoimaan. Asiaa ei helpota Mooren päätös käyttää Bertol Brechtin Kerjäläisoopperaa keskeisenä kerrontaelementtinä. Musiikkiteoksesta karanneet osiot jäävät irrallisiksi ja laulun sanat harvemmin toimivat sarjakuvassa – eivätkä toimi nytkään. Kaltaiseni irvileuat voivat tietysti soittaa lukiessaan relevantteja kappaleita. Suosittelenkin Pet Shop Boysin versiota ”What Keeps Mankind Alive” -biisistä loppuhuipennuksen taustalle todella nyrjähtäneen kokemuksen takaamiseksi.

Suomi-version julkaisseelle Egmontille pitää nostaa hattua paitsi eeppisestä käännöstyöstä, myös julkaisu koreasta ulkoasusta. Kovakantinen 1910 on paljon komeampi kuin alkuperäinen englanninkielinen lehdykkä.

Jää nähtäväksi, koska Liigalle seuraa jatkoa. Mooren metodeihin nimittäin kuuluu ilmoittaa säännöllisin väliajoin, että hän on kyllästynyt sarjakuviin. 2000-luvulla Moorea on sapettanut muun muassa hänen sarjakuvistaan tehdyt kelvottomat elokuvaversiot – sekä Constantine- että Herrasmiesten liiga -sovitukset ovat olleet sangen kamalia. Tällä hetkellä Mooren lemmikkiprojekti on merkillinen Dodgem Logic -aikakauslehti, joka on sekoitus asia-artikkeleita, Pahkasika-henkisiä vitsijuttuja sekä toki myös sarjakuvia.

 

Otto Sinisalo

 

Jamie Delano, Jock: Hellblazer: Damnation

(128s., kovakantinen, DC Comics)

 

Alan Moore, Kevin O'Neill: Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liiga: 1910

13,90 €

(84s., kovakantinen, Egmont kustannus)

 

Jess Nevinsin annotaatiot

Dodgem Logic