RISTIKKO

Ratko viikottain vaihtuva ristisanatehtävä, sudoku tai krypto  suoraan nettiselaimessa.

LUMO VIRUSTARKASTAJA

Lumo Virustarkastajalla tarkistat näppärästi, onko koneesi lääkekuurin tarpeessa.

17.10.2008 15:18

Säästä sikana rahaa ja luontoa

Jaana Suorsan possukirjojen sarja on edennyt viidenteen osaansa. Tällä kertaa aforistisesti seikkailevat possuhahmot antavat vinkkejä säästäväiseen ja ekologiseen elämäntapaan. ”Köyhän kirjan” Inspiraation lähteinä ovat toimineet possuartistin omat sukulaiset hulluine naapureineen. Luvassa on siis neuvoja ja kikkoja mm. hiusten hoitamiseen oluella, haavojen desinfiointiin suolalla ja elimistön hoivaamiseen kotipihan yrteillä.

Perinteisintä sarjakuvaa Jaanan possukirjat eivät ole koskaan edustaneet. ”Köyhän kirja: Pihin ekologiaa” esittelee lukijoilleen katraan tekijän sukulaisia possuiksi vapaalla kädellä sovitettuina. Näiden hahmojen ympärille kehitellään anekdoottien, niksien ja reseptien kudelma, joka opettaa lukijansa pärjäämään taloutensa ja oman kehonsa rassaamisen kanssa mahdollisimman vähällä kaupasta ostamisella.

Possu karkaa käsistä

”Pihin ekologiaa” on siis Jaana Suorsan viides possuhahmoihin keskittyvä kirja. Possun juuret ovat tuttaville askarrelluissa pikkulahjoissa. ”90-luvulla eräs oululainen kämppäkaveri tilasi possutaulun. Se oli kaveripiirissä kovin suosittu, joten muutkin tilasivat possukortteja. Vähän ajan päästä huomasin, että kortteja ja vitsikuvituksia oli tarpeeksi kirjaksi asti.”


Possu on elastinen hahmo ja kommentaattori, jonka humoristinen hahmo pehmentää sarkasmia ja lisää piikkejä pehmoiluun. Possukirjoissa on käyty läpi teemoja rakkaudesta taiteeseen, mutta selvää suosikkia niiden joukossa Jaanalla ei ole.

”Kaikki olleet mukavia tehdä. Ne ovat niin erilaisia. Ensimmäinen syntyi kuin itsestään mukavana yllätyksenä. Kustantajakin löytyi helposti, eli minua pyydettiin Likelle. Omakustanteena julkaisemani ensimmäinen possukirja myi hyvin Kiasman kaupassa, mikä varmaan oli syy kiinnostuksen heräämiseen.”

Possukirjoja leimaa tietty luokittelun vaikeus. Ne eivät ole strippisarjakuvaa, vitsikirjoja tai aforismikokoelmia, vaan proosaakin kaihtamattomia hybridejä kaikista edellä mainituista. Jaanakaan ei suostu antamaan luomuksilleen selkeää genreluokitusta: ”Riippuu kirjasta. Ensimmäiset kaksi ovat aforistisempaa meininkiä, mutta nekin toimivat isompina kokonaisuuksina. Tulevaisuudessa on ehkä luvassa sarjakuvallisempaa otetta.”

Sarjakuvan harrastajat eivät kuitenkaan ole possukirjojen otollisinta kohderyhmää. Jaanan mukaan teokset kirjat myyvät parhaiten taidegallerioissa ja -museoissa. Tämän havainnon jälkeen on pakko kiusata artistia vertailulla toiseen suosittuun eläinhahmolla ratsastavaan ”epäsarjakuvaan”. ..

”Kiroileva Siili ja possu ovat niin erilaisia, että en ymmärrä miksi niitä pitää rinnastaa. Siili on huumoriltaan kaavamaisempi, eli kaikki stripit päättyvät siihen, että siili kiroilee. Possu taas on älykästä nonsensea, jonka vitsejä pitää miettiäkin!”


Monikäyttöinen etikka ja ihmeaine hunaja

Kauneutta ”Köyhän kirja” opettaa ylläpitämään suolan, omenaviinietikan, ruokaöljyn, hunajan, mustan teen, oluen ja kuohuviinin avulla. Tällä arsenaalilla voi hoitaa kaiken tulehtuneista silmistä tummempaa sävyä kaipaaviin hiuksiin. Keittiön ja kylppärin saa edustuskuosiin etikan, ruokasoodan, mäntysuovan, kloriitin ja astianpesuaineen avulla. Hajujen poistajana etikka tuntuu olevan lyömätön myös vaatekaapissa. Toki artistilta pitää udella omat suosikkikonstitkin.

”h h h h Suosikkeja ovat varmaan monikäyttöiset suolatipat, sillä niitä voi käyttää putsausvälineenä ihon ja haavojen hoidossa. Hunaja finnien hävittäjänä on myös tehokas ja pannuihin tarttuneesta kalan hajusta pääsee eroon etikkahuuhtelulla. Kaikki kikat ja keinot on itse testattu tai ainakin livenä todistettu.”

Ihan kaikkien kirjasta löytyvien parannuskeinojen toimivuudesta ei ainakaan allekirjoittanut menisi takuuseen, mutta Jaanan pokka pitää tällä saralla kiitettävän hyvin esimerkiksi erikoisempien puutarhaa lannoittavien aineiden kohdalla: ”Parransänkeä en suosittele persiljalle, mutta suurimmalle osalle ruukkukasveja se sopii oikein hyvin.”

Vaikea silti uskoa, että isoäidin kehittelemä pöytälampun avulla annettu nielun tai korvakäytävän bakteereja ja viruksia tappava valohoito oikeasti tehoaisi visioidulla tavalla. Tosiasia kuitenkin on, että ”Köyhän kirja” tarjoaa monta tehokasta luontoa ja lompakkoa rasittamatonta niksiä ja konstia, elikkä teos on oiva opas esimerkiksi ensimmäistä kotia säätävälle opiskelijalle. Jaana tiivistää ”Köyhän kirjan” sanoman palstamillimetrejä säästelevän lyhyesti ja ytimekkäästi.

”Pihin ekologian perusidea on se, että muutamalla aineella voi hoitaa kodin- ja kauneudenhoidon. Siinä säästää ja se on ekologista. Säästetyllä rahalla voi sitten ostaa tämän kirjan.”


Teksti ja kuvat: Janne Suominen


Jaana Suorsa: Köyhän kirja - Pihin ekologiaa

(Like 2008)

http://possuja.blogspot.com/