RISTIKKO

Ratko viikottain vaihtuva ristisanatehtävä, sudoku tai krypto  suoraan nettiselaimessa.

LUMO VIRUSTARKASTAJA

Lumo Virustarkastajalla tarkistat näppärästi, onko koneesi lääkekuurin tarpeessa.

30.07.2010 14:42

Mätäkuun huumori kouraisee navan alta

Harvalta on voinut jäädä huomaamatta, ettei sanomalehtien strippihuumori ole enää entisensä. Valjun hampaattomat tai sellaisiksi muuttuneet Masit, Karviset, Ferd’nandit ja Harald Hirmuiset ovat tehneet tilaa Fingerporille, Auttaja Haille, Wulffmorgenthalerille ja Billerille. Samalla kukkahattutädit ovat saaneet hyvän syyn ryystää aamuteensä syvälle henkitorveen. Ihmisen raadollisuus ja eritteet ovat nyt läsnä muuallakin kuin terveyspalstalla.

Max Cannonin Raakaa lihaa teki myyräntyön strippien omituistamisessa ja rankentamisessa, eli Likeä lienee kiittäminen useamman kotimaisen sarjakuvanikkarinkin strippien kääntymisestä levottomiksi. Sen vanavedessä markkinoille pulpahti paitsi jäljittelijöitä, niin myös enemmän tai vähemmän ”rankoilla aiheilla” pelaavia puhuva-pää -kaavan ulkopuolellakin operoivia hhityttäjiä, kuten itsemurhapuput, Hugleigur Dagsson ja miksei jopa Kiroileva siili.

Erikoisin veto lienee Karvinen ilman Karvista, joka starttasi nettisarjakuvana, nousi yllätyshitiksi, herätti Jim Davisin rahastajanvaistot, sai virallisen julkaisunsa ja joutui kuohituksi. Alkuperäisen ja Karvisettoman stripin julkaiseminen rinnakkain samalla sivulla ampuu alkuperäistä ideaa polvilumpioon. Toistuvasti. Feh.

Omasta mielestäni hävyttömämmän strippihuumorin kruununjalokivi on Tony Millionairen Maakies, mutta Suomessa alan suurin nimi on Pertti Jarlan Fingerpori. Ja hyvästä syystä.

Fanien teroittama pilkkakirves

Fingerporin pilkkakirves ja sanaleikin helinä eivät ole tylsyneet kolmanteen kokoelmaan mennessä, vaan idea kestää ja pidot pysyvät ainakin hilpeinä, jos sentään eivät parane. Ideamoottorin yskähtelemättömyydestä voidaan kiitellä myös sarjan intohimoisimpia faneja, jotka tarjoavat Jarlan käyttöön omat leiskautuksensa. Syyllisiä voi bongata Jarlan kiitoksista strippien reunoilta.

Jarla nauttii eritoten taikauskoisten ja epätieteiseen hurahtaneiden herjaamisesta. Uskovaiset, homeopaatit ja holistiset parantajat saavat natsien kanssa samalla mitalla lokaa niskaansa. Herkimpiä loukkaantumaan ovat ilmeisesti kristillistä taikauskoa tunnustavat tahot, sillä heille on suunnattu aivan oma Fingepori-julkaisunsa, eli Heräämisopas. Suositeltava hankinta kaikille Jeesuksensa vakavasti ottaville. Poliittiseksi sarjakuvaksi Fingerporia ei voi väittää, mutta salakavalan ajattomasti ajankohtainen se on aina ollut. Tietyt pyhät lehmät ovat ikuisia hedelmällisiä maalitauluja.



Ruotsin Jarla on nainen

Hesarissa Fingerporin suosio on antanut sarjakuvatoimitukselle lisää vapautta riskinottoon, joten oman paikkansa on vallannut ruotsalainen vihainen pyöreä nainen Malin Biller, jonka huumori on muutama askel Jarlaa räävimpää ja räkäisempää. Hesarista Billerin pahimmat roiskaisut on jätetty suosiolla pois, mutta Arktisen Banaanin julkaisema kovakantinen kokoelma korjaa asian.

Ponille kyytiä lienee näppärin sarjakuva ulkopuolinen vertailukohta Billerin viilloille ja ristipistoille naiseuteen, ihmisyyteen ja strippisarjakuvan genreen. Biller on siis Jarlaa rohkeammin metasarjakuvallinen. Käväiseehän hän itse säännöllisesti kuittailemassa lukijoilleen. Suositeltavaa shittiä.

 

Moralismia saastan keskelle

Hesarin Nyt-liite toimikoon aasinsiltana Billeriä ja Jarlaa undergroundimpaan strippisarjakuvaan. Jyrki Nissisen Auttaja Hai syntyi kirjoitusvihreen perusteella ja hyvä niin. Nissinen alkaa olla yksi kotimaisen vaihtoehtoisemman sarjakuvan pienistä suurista nimistä, joten on vain luonnollista että herralle tarjoutui mahdollisuus näyttää kyntensä suurenkin yleisön saavuttavan julkaisun puitteissa.

Auttaja Hai eroaa kaltaistensa katraasta konservatiivisuudellaan ja moralistisuudellaan. Sen kertoo jo kokoelman nimikin: Kala hyvien puolella. Epäillä tietysti sopii, että eväkkään suvaitsemattomat otteet ovat salakalavaa, eli subversiivista huumoria, jonka tarkoituksena on auttaa lukijaa kyseenalaistamaan omaa ja muiden arvomaailmaa. Omassa suosikkistripissäni Hai ampuu pandapariskunnan, koska nämä meinasivat paritella yleisön ja kameroiden edessä. Näin pandat säilyttivät lajinsa arvokkuuden.

Kala hyvien puolella kokoaa Borgtronissa ja Nyt-liitteessä julkaistut stripit. Edellä mainittuihin verrattuna strippejä on sangen rajallinen määrä, joten vertailussa hittien ja hutien määrä häiritsee enemmän pienemmässä annoksessa. Auttaja Hai kuitenkin kasvaa ja terävöittää kommentaariaan koko uransa ajan, joten toivotaan jatkoa.

 

Hokemista hauskuutta

Sarjakuvablogeja syntyy kuin sieniä sateella, ja onneksi maukkaimmat yksilöt päätyvät kuluttajan ulottuville myös painetussa muodossa. Fok_It on Joonas Rinta-Kannon blogistrippi, jonka äkkivääristä kustannuspäätöksistään tunnettu Kreegah Bundolo on valinnut omaa rosteriaan sulostuttamaan. Mutta onko se hyvä asia?

Tekijä ja osa faneista saattaa älähtää, kun Fok_Itia kutsuu Kummeli-huumoriksi, mutta sitähän se on. Hokemiaan ja hahmojaan sisukkaasti kierrättävää sisäpiirinhuumoria, joka alkaa muutaman sketsin jälkeen koukuttamaan, tai jättää alusta lähtien kylmäksi. Rumankauniissa hahmoissa elää naapureiden omituisuus ja se tyyppi bussissa, jonka viereen ei halua istua.

Fok_Itin huumori ei siis perustu yksittäisiin strippeihin, vaan useamman stripin kokonaisuuksiin, joten testimielessä opusta kannattaa lukea putkeen parikymmentä strippiä ennen kuin jutun juoni aukenee. Sanomalehdessä tämä ratkaisu ei toimisi, mutta blogissa tai albumimuodossa tietyin varauksin kyllä. Toisaalta Kummeli on kaiken kansan juttu, joten miksipä tätä ei uskaltaisi suositella muillekin kuin sarjakuvahipstereille.

Strippisarjakuvan aukeneminen Matti Mainiota ja Jussi Juoniota särmikkäämmille vesseleille ja vesselittärille on suuremman luokan siunaus, joten silmät auki sarjakuvaosastoilla! Kuoliaaksinaurattajia ei nykyään tarvitse etsiä Karvisten ja Oskujen kanssa.

 

Janne Suominen

 

Pertti Jarla: Fingerpori III
Arktinen Banaani 2010, 64 s., 18 €

Pertti Jarja: Figerpori – Heräämisopas
Arktinen Banaani 2010, 64 s., 15 €

Malin Biller: Ilobilleri
Arktinen Banaani 2010, 64 s., 18 €

Jyrki Nissinen: Auttaja Hai – kala hyvien puolella
Zum Teufel 2009, 64 s., 10 €

Joonas Rinta-Kanto
Kreegah Bundolo 2010, 120 s., 15 €
fokit.wordpress.com