23.10.2009 10:39

Kurvataistelun kuninkaat ja vanhat länkkärijäärät

Vanhat jäärät ovat voimavara oikean elämän lisäksi myös sarjakuvissa. Tietyissä tapauksissa vanhat jäärät voi laajentaa käsittämään sekä hahmot, tekijät että lukijat. Korkeajännitys ja Tex Willer lienevät täkäläisen sarjakuvakentän sinnikkäimmät jäärät. Trendit menevät ja tulevat, mutta Willerit ja Korkkarit pysyvät lehtipisteissä. Näistä kahdesta Tex Willer yllättää vain tarinoiden konnia, mutta Korkeajännitys tarjoaa ajoittain muutakin kuin brittejä pieksemässä natseja. Korkkareita tehdään myös suomalaisin voimin, ja nyt rima on asetettu todella korkealle sillä rintamalla. Oman erikoisjulkaisunsa saavat suomalaiset hävittäjä-ässät!

Ilmasodan Korkeajännitys on suomalaisten tekijöiden toteuttamista Korkeajännityksistä selkeästi kunnianhimoisin. Käsikirjoittajat ovat suomalaisen sarjakuvaharrastamisen moniosaajia ja tunnettuja sota- ja korkkariharrastajia. Moog Konttinen ja Markku Paretskoi ovatkin paneutuneet työhönsä pieteetillä, joka näkyy mm. yksityiskohtien runsautena.

Sota ei krumeluuria kaipaa

Kahden erillisen tarinan kokonaisuus keskittyy viisaasti yhden keskushenkilön ympärille. Luutnantti Ilves on puhtaan fiktiivinen hahmo, jonka seikkailuja maustetaan viittauksilla mm. Ilmari Juutilaisen, Jorma Karhusen ja Hans Windin edesottamuksiin. Historiallisista henkilöistä cameon käy suorittamassa Stuka-ässä Hans-Ulrich Rudel, jonka nimestä sarjakuvassa puuttuva väliviiva syönee tekijöitä rutosti. Suomi-korkkarit ovat aina sisältäneet ilkikurisiakin cameoita, mutta tällä yksi niistä on harvinaisen helppo bongata. Alikersantti Pasi Heikura kun on kovasti koomikkokaimansa näköinenkin.

Teoksen suurin ongelma häämöttää sen lievästi yhteen sopimattomissa aineksissa, eli se on sekä faktoistaan tarkka tribuutti hävittäjä-ässille että viileän vauhdikasta toimintaviihdettä. Peruskorkkarien tarinoihin on ladattu elämää suurempaa melodraamaa ja poikamaista toimintaa. Luutnatti Ilves taas esittää sankarinsa rutiinilla töitä tekevänä sotilaana, joka ei menetä huumorintajuaan tai ihmisyyttään edes sotakoneen osana toimiessaan. Brittitarinoissa paha natsi saa yleensä aina kasvot, mutta nyt vihollisista yksilöidään ainoastaan punaisella käärmeellä koristeltu Airacobra, jota pahempana uhkana käsitellään mm. työuupumusta. Reilua, rehtiä ja aidon suomalaista sotaviihdettä siis. Pyrkimystä realismiin on vaikea pitää isona miinuksena.

Kirjoittajista pääsemmekin sitten varsinaiseen asiaan, sillä ilmasodasta kertovassa sarjakuvassa pääosassa on kuitenkin hävittäjien ja pommikoneiden kuolemantanssi. Se onkin kuvittajalle työmaana vaativa, sillä alan harrastajat ovat erittäin tarkkoja teknisten seikkojen suhteen ja varmoja nillittäjiä, jos kaikki ei ole siltä osin kunnossa. Piirtäjän pitää siis omata silmää yksityiskohdille ja olla valmis uhraamaan niille kohtuuttoman paljon aikaa ja vaivaa saatuun palkkioon nähden. Onneksi hommaan ovat suostuneet Hannu Lukkarisen ja Tarmo Koiviston kaltaiset suvereenit tekijät, sillä paremmin sarjakuvitettua ilmasotaa ei ihan heti löydy.

Kaunista kurvataistelua

Hannu Lukkarinen on kuvittanut albumin aloittavan Moogin kirjoittaman tarinan Kurvatappelua Karjalan taivaalla. Jatkosodan alkuhetkiin sijoittuva aloitus vie sankarimme juoksujalkaa ja vastoin esimiehen määräyksiä Fiatin ohjaimiin ja Tsaikka-jahtiin. Siitä siirrytäänkin vauhdilla Fiiun heikkouksien ja vahvuuksien esittelyyn heinäkuisella taivaalla. Sitten käväistään traagisesti päättyvällä tiedustelureissulla kaksitaso-Fokkerilla. Syksyllä ässämme saa alleen Brewsterin, joka toimii Ilveksen työkaluna Moogin tarinan loppuun saakka. Koneet siis kaunistuvat sivumäärän kasvaessa.

Ja mikäs on lukijan Brewsteriä ihaillessa! Lukkarisen tyyli venyy valokuvantarkasta rohkeaan tyypittelyyn, joten koneet tulevat lih... metalliksi ja ihmiskomponenttien äärimmäiset tunteen välittyvät osaavasti. Toiminnan kuvaajana Lukkarinen on esimerkillinen rohkeiden kontrastien käyttäjä, joten Brewsterin syöksyminen peilityynen erämaajärven pintaan on hienoa staattisen maiseman ja räjähtävän liikkeen vuoropuhelua.

Suunta kohti nostalgiaa

Tarmo Koivisto ja poikansa Topi vastaavat Markku Paretskoin juoniman Punaisen kobran ylöspanosta. Mukava nähdä osaava tekijä nyt myös sotasarjakuvan puikoissa. Jos Hannu Lukkarisen tyyli oli pienen budjetin kovaotteista toimintadraamaa, niin Koivistot tekevät ison budjetin kansallistunteen nostattajaa. Jälkimmäisessä osassa sankarin piirteetkin viittaavat yhä selkeämmin Tauno Palon suuntaan. Hahmo on muuten rakenneltu Battler Britton esikuvanaan, joten Ilves saattaa seikkailla jatkossakin. Tämänkin projektin valmistumisen tosin kului neljä vuotta, joten odottavan aika voi muodostua pitkäksi.

Isän ja pojan sarjakuvatiimi pelaa saumattoman näköisesti yhteen ja Topi Koiviston kehittelemät varjostustekniikat hivelevät silmää eritoten lentokoneiden pinnoilla. Hävittäjistä pääosissa ovat saksalaiset Messerschmitt 109:t ja amerikkalaiset P-39 Airacobrat molempien puolien pommikoneiden toimiessa statisteina. Markku Paretskoin tarina tuo mukaan myös ihmisten välistä romantiikkaa, mutta onneksi ainoastaan kehystarinaan. Näin se ei syö tehoja pääasialta, eli ilmataisteluilta.

Jos jatkosodassa lentäneet koneet eivät ole entuudestaan tuttuja, niin ei hätää. Moog esittelee ne osaavasti teoksen lopussa. Nippelitietouteen perehtyminen näkyy ja kuuluu myös sarjakuvassakin, mutta on lukijasta kiinni antaako sen häiritä. Tekniikka ja sen toimivuus kuitenkin on osa taistelustrategiaa, joten sen käsittely taistelun tiimellyksessä on perusteltua, vaikka saattaakin töksähtää ilmataisteluaan ahmivan lukijan korvaan turhalta kuulostavana informaationa juuri sillä hetkellä.

Ilmasodan Korkeajännitys kuvaa sotaa harvinaisella tavalla: kuulaan kauniisti. Se elää nostalgiasta ja lentokoneiden ihailusta. Sitä ei ole tehty sotahulluille alfauroksille, vaan historiasta kiinnostuneille hyvin piirretyn sarjakuvan ystäville.

Luutnantti Ilves julkistettiin 20. lokakuuta 2009, jolloin haudan lepoon laskettiin suomalaisista hävittäjä-ässistä Kyösti Karhila. Rauha hänen muistolleen.

Helsingin kirjamessuilla pääsee tutustumaan Luutnantti Ilveksen syntyyn hieman pintaa syvemmältä, eli tekijäkaarti esittelee teoksen luomisprosessia Louhi-salissa lauantaina 24. lokakuuta kello 17:00.

Tex Willer – virkeä kuusikymppinen

Tex Willer täytti 60 viime vuonna ja laineet löivät Suomeenkin. Perus-Tex on aina taattua lännenviihdettä, joten erikoisjulkaisujen pitää tarjota jotain tavallisesta poikkeavaa ollakseen hintansa väärtiä. Koviin kansiin pakattu juhlajulkaisu Muistojen polulla/Goldenan verilöyly tarjoaa kaksi kaavasta poikkeavaa tarinaa.

Texin vaimo Lilyth on pysytellyt poissa parrasvaloista useammankin kymmenen vuotta. Haudan lepo selittää osin pitkän poissaolon, mutta ehkä romanttinen intiaaniprinsessa ei vain kuulu Texin maailmaan, joka on kyynisimmistä spagettiwesterneistä tuttua naisista vapaata aluetta. Nyt oli kuitenkin aika kaivaa neito haudasta Texin kainaloa sulostuttamaan ja lapioimisen kunnian saivat Claudio Nizzi (tarina) ja Fabio Civitelli (taide). Tekijäkaksikko osaa tehdä Tex-seikkailun vaikka unten mailla, mutta Lilythin ja värien käyttö ei riitä pelastamaan juhlakalua rutiinin maulta. Tai sitten perusvarma suoritus oli juuri se mitä haettiinkin. Kliseitä kliseiden perään innottomasti ladottuna ilman sitä aiheeseensa rakastunutta hehkua, joka nostaa esimerkiksi Luutnantti Ilveksen kiertoradalle. Sergio Bonelli väittää esipuheessaan luonnollisesti täysin päinvastaista.

Goldenan verilöyly toimiikin alun kitkerän sumpin jälkeen sokerina pohjalla. Texin luojan Gianluigi Bonellin lyhytromaanin pituutta hipova pitkä novelli Goldenan verilöyly on oikein muikea kovaksi keitetty kostotarina, jossa julma konna järjestää verilöylyn, jossa ei naisia tai lapsiakaan säästellä. Texin aseet pääsevät siis puhumaan varsin painokkaasti tarinan loppupuolella. Tarinan alkuperäinen julkaisuvuosi on 1951, mutta ajan hammas on syönyt siltä vain alkuperäisen kuvituksen. Aldo Di Gennaron nostalgiaa puhkuva uusi kuvitus pukee tarinaa kuin jäät bourbonia.. Kuvituksen miellyttävän haalea ja hillitty värimaailma auttaa myös tasapainottamaan tummasävyistä tarinaa, jonka J.L. Nyman on oikein osaavasti kääntänyt.

Juhlajulkaisun arvolle sopivasti Goldenan verilöyly osuus taustoitetaan pieteetillä ja runsaalla kuvituksella. Siltikään kallista kovakantista opusta ei uskalla suositella Texiä entuudestaan tuntemattomille. Tämä on puhtaasti faneille suunnattu tuote. Texiin vasta tutustuville suosittelen mitä tahansa suuralbumia tämän sijaan.

Teksti: Janne Suominen

Suomen ilmasodan Korkeajännitys: Luutnantti Ilves

Egmont Kustannus 2009, 176 s, 14,90 €

Tex Willer kirja 3: Muistojen polulla/Goldenan verilöyly

Egmont Kustannus 2009, 208 s, 24,90 €