18.08.2010 10:29

Iron Maiden: Final Frontier

The Final Frontier -albumin on tuottanut yhtyeen pitkäaikainen luottotuottaja Kevin "Caveman" Shirley ja kansitaiteesta vastaa Melvyn Grant (mm. Fear of The Dark, Virtual XI ja Death on the Road). Albumi on äänitetty Compass Pointin studioilla Nassaussa, jossa Iron Maiden äänitti myös klassikkoalbuminsa Piece Of Mind ('83), Powerslave ('84) ja Somewhere In Time ('86). The Final Frontier on Iron Maidenin viidestoista studioalbumi kolmenkymmenen vuoden aikana (1980 - 2010). Albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 80 miljoonaa kappaletta.

Paljon on Iron Maidenin jässikät saaneet lentokoneilla lennellä, ja matka sen kun jatkuu. Bändin 15. läpyskä on joka suhteessa vahva näyttö konkaribändiltä. Mitään Aces High / Run to The Hills -tyylistä hittiä levyltä on turha hakea, mutta ei niitä hittejä Iron Maidenilla ole 2000-luvulla juuri muutenkaan ollut. Hassuinta koko touhussa on se, että nykypäivänä vaaditaan pää vadille, jos hittejä ei synny. Iron Maidenin kohdalla hittien puute ei perustuksia ravistele, sillä bändin brandi on vakaa ja fanikunta fanaattista.

Sonisphere-festareilla vaikeuksien kautta itsensä yleisön sydämiin rokannut hevimammutti lataa uuden levyn aluksi pitkän intron, joka tuntuu kaikessa päämäärättömyydessään melkoisen turhalta palalta. Satellite 15 kertoo ei mistään, ja on äänimaailmaltaankin hieman vaisua jyystöä. Vajaan viiden minuutin kohdalla nimibiisi Final Frontier pärähtää verevästi käyntiin. Dickinsonin tutut kiekaisut täyttävät ilman ja olo tuntuu yhtäkkiä tutun turvalliselta. Parin kertosäkeen jälkeen Dickinson väistyy kitaristien tieltä. Alkamassa on levyn ensimmäinen tilulilulei-kavalkadi, jossa ei sormia säästellä.

Kitarasoolot kuuluvat metalliin siinä missä ketsuppi makaronilaatikkoon, joten niistä ei ole tälläkään kerralla pulaa. Adrian Smith, Janick Gers ja Dave Murray vuorottelevat kepin takana, ja kyllä sieltä välillä ideoitakin pukkaa. Uuden levyn sinkku El Dorado alkaa kaaoksella, josta päästäänkin tutun kuuloisen laukkakompin pariin. Dickinsonin maanitteleva tulkinta tekee mannaa takana hiipiville kitaroille. Hetken aikaa Iron Maiden kuulostaa ilkeämmältä kuin miesmuistiin, mutta kertosäkeeseen päästäessä biisi laskee tutulle tasolle, jossa Dickinsonille sälytetään jälleen kerran kaikkein vaativin työ.

Final Frontier ei nouse klassikkojen tasolle, vaikka The Alchemist kuulostaakin hetkittäin juuri aikakoneella nykyhetkeen matkanneelta Maiden-klassikolta. Levyn biisien tuttu kiemurteleva rakenne ja jäniksen selässä pomppivat kompit osoittavat jälleen kerran, että Iron Maiden on parhaimmillaan pysyessään luomassaan tyylissä. Kahdeksan minuuttinen The Man Would Be King on levyn todellista aatelia. Siitä kun hyppää hitusenkin viereen, alkaa tosifanien päät poksahdella.

Pisteet: ***
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: EMI