08.02.2010 23:54

Hot Chip: One Life Stand (EMI)
Brittiläinen elektropop-yhtye Hot Chip julkaisi uuden albumin helmikuun ensimmäisellä viikolla. Yhtyeen järjestyksessään neljättä albumia on kuvailtu astetta rauhallisemmaksi ja syvällisemmäksi kuin edellistä Made In The Dark -levyä. Osaa uuden albumin kappaleista yhtye esitti viime vuoden kiertueellaan.
Ihan mukavasti Hot Chipin syntikat rytyyttävät ykkösiä ja nollia pihalle pipopäisten teknofriikkien iloksi. Brittiryhmän musiikki on ollut paikoin hyvinkin inspiroivaa eikä neljäs albumi tuota pettymystä. Vokalisti Alexis Taylor on mainostanut uutuutta astetta rauhallisemmaksi tekeleeksi, mutta ei tämä nyt niin paljon edellisistä poikkea. Ei ainakaan pahassa. Tietty kokeilunhalu tuntuisi olevan kateissa, joskin ryhmä paikkaa aina poissaolevan uudella ratkaisulla. Hot Chipin kohdalla sävelasteikot ja tunnelma ovat tempoa tärkeämpiä elementtejä ja kummankin kohdalla bändi jatkaa tutuilla linjoilla.
Jos bändin edellinen Made In The Dark oli paikoin yhtä teknopopin riemujuhlaa, One Life Stand ottaa hivenen aikaa avatakseen runsaudensarvensa. Samassa yhteydessä pitää valitettavasti todeta, että edellisten levyjen veijarimaisuus on vaihtunut muutamaan otsaryppyyn. Älpykän nimi One Life Stand juontaa merkityksensä elämänpituiseen hekumaan, joka jakautuu kahtaalle: pitkittyneeseen seksisuhteeseen ja toisaalta tavoitteeseen olla ajaton musiikillinen ilo. Kaunis ajatus bändiltä, joka näprää studiossa syntikoita ja pelaa luultavasti Commodorea kahvitauoilla.
Alexis Taylorin ja Joe Goddardin untuvaiset stemmat ovat Hot Chipin vahvin tuotemerkki. Ilman parivaljakon vokottelevaa tulkintaa ei syntyisi sitä tunnelmaa, joka saa Hot Chipin kuulostamaan kiehtovan naiivilta ja vallattoman mukaansatempaavalta. I Feel Betterin ja We Have Loven tuhti house-komppi vie kuulijan aina 90-luvun yökerhotunnelmiin asti. Sittemmin housen tie nousi valitettavan jyrkästi pystyyn. Silti moni on houselle paljon velkaa.
Hot Chip ei olisi maineensa veroinen ryhmä, jos levyltä ei löytyisi housekomppien, syntikoiden ja rumpukoneiden lisäksi aina myös kokeiluja. Fimber Bravon Steel Pan tuo uusia ulottuvuuksia One Life Stand -biisin jyräävään tunnelmaan. Vaikka One Life Stand on bändin suoraviivaisin julkaisu, kyllä sen parissa voi kutoa itselleen vaikka guerilla -pipon.
Pisteet: ***
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: EMI