30.09.2009 17:43

Ihanat, hirveät friikit
Sideshow-iltamiin ei kannata astella, jos pelkää kipua. Verta. Lävistyksiä. Tai hulluutta. Tai ehkäpä juuri silloin kannattaa. Nykyaikaiset friikit esittelevät nykyaikaisia fakiiritemppuja upeasti mutta turvallisesti. Jälki saattaa silti vähän huimata, kuten Nosturin Sideshow Night -tapahtumassa. Artikkeli sisältää voimakkaita kuvia, jotka eivät sovi kaikille.
Viime vuonna järjestetty ensimmäinen suuren mittaluokan Sideshow Night -tapahtuma toi maamme lavoille ensimmäistä kertaa todella mittavan friikkishown. Loppuunmyyty tapahtuma sai jatkoa, joten Nosturin lavalla nähtiin jälleen kerran fyysisen kestokyvyn ylittäviä suorituksia.
Kuten nykysirkus, perustuvat sideshow-tapahtumat historiaan. Nykysirkus on tuonut klassiseen sirkustaiteeseen huumoria, tarinoita ja aivan uudenlaisia temppuja. Burleski puolestaan yhdistää tanssi- ja esiintymistaidetta striptease-henkiseen kiusoitteluun. Sideshow puolestaan pohjautuu muinaisiin sirkus- ja teatterikiertueisiin, joissa pääesiintyjien ohessa rohkeimmat saattoivat kurkistaa myös erillisessä pikkuteltassa olevia friikkejä. Tiedättehän, parrakkaita naisia ja muita kummallisuuksia. Näistä sivunäyttämön omituisuuksista kasvoi sittemmin aivan oma taidemuotonsa, jossa ihan ystävällisesti friikeiksi kutsutut taiteilijat ovat modernisoineet fakiiritemput, lävistykset ja muut enemmän tai vähemmän kauhistuttavat temput yleisöä viihdyttäviksi esityksiksi.
Ja sitä oli tarjolla. Koko rahan edestä.
Niin suomalaiset kuin ulkomaiset esiintyjät friikkailivat Nosturin lavalla rangaisten itseään ja toisiaan hurjilla tavoilla. Hymysuin ja kansaa huudattaen.
Tuli-, lasi- ja veitsitemput, kaverien hakkaaminen moukareilla, piikkimatoilla makaaminen, lävistykset, roikkuminen ja riiputtaminen yhdistyivät häikäiseväksi esitykseksi, jota ei monesti ollut uskoa todeksi. Voiko ihmisruumis kestää noin paljon? Sattuuko se?
"KYLLÄ SATTUU", huusi norjalaisen fakiirikoulun Fakir Skolenin rehtori Håvve Fjell
"JA SIKSI TEEN TÄTÄ", petomaisten kasvolävistysten takaa hymyilevä fakiiri jatkoi. Nauraen ja kysyen, "HALUATTEKO LISÄÄ?"
"ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ", vastasi kansa. Ja taas sattui.
Sideshow on kaikesta tuskasta huolimatta viihdettä. Ei heti uskoisi, mutta meininki on likimain puhdasta komiikkaa. Lystikkäiden juontojen rytmittämät esitykset ovat usein kuin sketsejä. Jokainen itsensä rääkkääminen on kuin vitsi, joka voidaan liittää saumattomasti seuraavaan. Näin ohjelman loppuessa kansa on yhtä hymyä ja poistuu nauraen.
Tapahtumassa julkaistiin myös DVD viime vuoden Helsinki Sideshow Nightista. Levyllä hämmästyttävät Pain Solution, The Saviours, Operafication, Maleficent Martini, Ruby Rum sekä Swingshift Sideshow, joka esiintyy nykyään vakituisesti O'Sheas-kasinolla Las Vegasissa.
Lisätietoja:
Helsinki
Sideshow Night DVD
Illan esiintyjät:
-
Bobo's Loco Carneval
-
The Hollow
-
Fakir Skolen
-
Mr. eKtion
-
Snake Oil feat. Black Motor
Lisää aiheesta