26.01.2010 10:20
Herra Ylppö myy tauluja ja uhkaa luoda ikioman rokkigenren
Herra Ylppö & Ihmiset julkaisi debyyttilevyn Sata vuotta helmikuussa 2008. Albumi meni tuolloin suoraan virallisen albumilistan ykköseksi ja myi saman vuoden syksynä kultaa. Orkesterin toinen levy, Pojat ei tanssi, julkaistiin tammikuun 20. päivä. Samalta seisomalta Herra Ylppö laittoi pystyyn myös oman taidenäyttelyn. Taulut ovat nähtävissä Helsingin Kaapelitehtaan Hima & Salissa aina helmikuun loppuun saakka. Kiirettä pitää.
Herra Ylppö on nosteessa. Miehen toisen projektin, Herra Ylppö ja ihmiset uuden Pojat ei tanssi -levyn lisäksi mies on pusertanut sekatekniikalla läjän lämpimillä väreillä maalattuja kuvia, joiden teemoissa vilahtelee tummanpuhuvien enkelihahmojen lisäksi verenluovutusta, Freddy Krueger -viiltelyä ja rakkauden konkreettista anatomiaa. Taulut ovat nähtävissä Helsingin Kaapelitehtaan Hima & Salissa aina helmikuun loppuun saakka. Nykypäivän hektisessä sykkeessä kaikilla tuntuu olevan liian kiire hoitaa järjellisesti asioitaan. Herra Ylppö on tehnyt oman valintansa kanavoimalla ylimääräisen energiansa ja aikansa piirtämiseen. Miehen omien sanojen mukaan piirtämistä on mahdotonta tehdä kiireellä, joten ylimääräinen työ toimii parhaimmillaan rauhoittavana tekijänä. Nyt tuon metodin lopputulokset ovat kaikkien nähtävillä miehen teoksista kootussa taidenäyttelyssä.
Reality Rockia koko kansalle
Rokkigenren luominen on monisyinen prosessi. Siihen vaaditaan yleensä ainakin nimi. Ville Valon luoma Love Metal on jo vakiintunut määritelmä, joskin monikaan ei enää muista koko genren syntyprosessin vaiheita. Mainitsiko joku rock-toimittaja sattumalta Love Metalin omassa jutussaan? Muovautuiko määritelmä fanien suussa vai lanseerasiko levy-yhtiö genren yhtyeen mainoskampanjan yhteydessä? Genren luomisprosesseja tuntuu olevan monia. Herra Ylppö on tehnyt omasta Reality Rock -genrestään pitemmän aikavälin projektin, jonka lopputulos voi olla mitä vain hetken määritelmästä historian kirjoihin kirjatuksi alalajiksi. Mutta mikä Herra Ylpön musiikista tekee realitya?
Realitylla on nykypäivänä kummallinen vivahde? Realityksi mielletään kaikki ne tv-ohjelmat, joissa tavallinen pulliainen nolaa, puukottaa selkään tai häpäisee kanssatovereitaan tai itseään. Realitya hommassa on ennen kaikkea se, että sosiaalisessa pornossa piehtaroivat ihmiset esiintyvät omalla nimellään, eivät alter egoina. Herra Ylpön lanseeraama Reality Rock on suomeksi laulettua indie-rokkia, jota ei ole kuulemma aiemmin tehty. Perinteisesti indie-rockin määritelmä perustuu tyylisuunnan epäkaupallisiin lähtökohtiin: tehdään riippumatonta musiikkia pienelle levy-yhtiölle ilman kummoisia kaupallisia odotuksia. Herra Ylpön kohdalla indie-määritelmä ontuu, sillä miehen takana on maailman suurimman levy-yhtiön massiivinen koneisto. Jo yksin tuo seikka hylkii perinteisen indie-määritelmän käyttöä käytännössä.
Pojat ei tanssi -levyllä on kosolti vivahteita, joita ei suomalaisessa rockissa ole hetkeen kuultu. Pikkukaupungin James Deanissa mies käy läpi suomalaisen rock-musiikin koko kirjon: biisi alkaa putromaisella huomiorockilla, josta on lyhyt matka Sielun veljien vallattomalle trippirockille, jonka jälkeen matka kulkee läpi kukkasten vuoraaman tien kohti Kingston Wallin psykedeelistä valtakuntaa. Eräässä suhteessa Herra Ylppö on enemmän kuin realitya: Pojat eivät tosiaankaan tanssi, mitä nyt kännissä holtittomana huojuvat.
Kohti Reality Rockia matkaavan Herra Ylpön mainio Pojat ei tanssi -levy nyt kaupoissa.
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Joonas Brandt / SonyBMG