30.06.2010 14:22

ACCEPT – satu heavy metalista

Milloin viimeksi kuulit hardcore-metallimuusikon käyttävän sanaa ihana tai kutsuvan bändikavereitaan kullannupuiksi? Missä on se vihainen metalliaines? Haloo! Usko tai älä, näin puhuu elävä legenda, Accept. Kiistellyn Udon lähdettyä bändi näytti hajonneen. 14 pitkän vuoden kuluttua bändi on kuitenkin palannut uuden laulajan, uuden levyn ja uuden kiertueen saattelemina, kuin se ei olisi poissa ikinä ollutkaan.

Lisätietoja: Accept DNA-musiikkikaupassa

 

Accept pursuaa lavaenergiaa, ihan kuin silloin joskus. Uskolliset fanit ovat paikalla ja tulevaisuus näyttää kirkkaammalta kuin koskaan. Tämä vaikuttaisi oikealta heavy metal -sadulta. Yksi Acceptin perustajäsenistä, Wolf Hoffmann, ja uusi laulaja, Mark Tornillo, kertovat meille tarinansa…

 

Mitä kuuluu?
Mark: Hyvin menee ja hauskaa riittää!
Wolf: Pitkä työrupeama takana ja vihdoin päästään soittamaan livenä. Ollaan paiskittu töitä vuoden verran, jotta pääsisimme esiintymään. Tuntuu upealta, kun vihdoin pääsee soittamaan faneille.

Joko soitatte uutta materiaalia?
Wolf: Ihan vähän vaan…
Mark: Yeah... Me soitetaan kaksi kappaletta uudelta levyltä, koska sen julkaisuun on vielä tovi. Kappaleet toimivat paremmin, kun ihmisillä on ollut mahdollisuus kuunnella niitä etukäteen, luonnollisesti. Ja toinen juttu on se, että tehtäisiinpä me mitä vaan, huomenna kappaleet olisivat ladattavissa netistä, joten…
Wolf: Ihan hullua!
Mark: ...Joten pitää olla varovainen!

 

Millaisen vastaanoton uudet kappaleet ja uusi laulaja ovat saaneet?
Wolf: Oh, aivan mahtavan! Mihin tahansa ollaankin tähän saakka suunnattu, on vastaanotto ollut ihan mahtavaa! Ja jos totta puhutaan, emme mekään oikein tienneet, että mitä tulevalta uskaltaa odottaa. Varsinkin kun miehistö vaihtuu ja laulaja vaihtuu. Aina porukasta löytyy joku skeptikko, joka ei millään suostu uskomaan että homma voisi toimia. Mutta kun olin kuullut Markin laulavan, nähnyt hänen lavatyöskentelyään ja kun vielä tiedän millaisen shown me laitamme kasaan, niin me olemme ihan pähkinöinä jännityksestä. Ja hommahan on toiminut mahtavasti!

Miksi teette tämän kiertueen nyt, kun levyn julkaisuun on niin paljon aikaa vielä?
Wolf: Tämä on ihan tällainen julkisuusjuttu. Annetaan haastatteluja ja tavataan faneja. Kerrotaan että olemme täällä taas. Samalla heitämme muutaman…
Mark: ...Intiimimmän keikan.
Wolf: Yeah!
Mark: ...Olemme faniemme lähellä ja näytämme, että olemme tosissamme.

Miltä uusi levy ttuntuu teistä?
Wolf: Aivan mahtavalta. En tiedä oletko kuullut sitä vielä… MySpacessa julkaisemamme video on ennakkojulkaisu, minkä lisäksi olemme julkaisseet The Abyss -nimisen biisin. Olemme niihin todella tyytyväisiä. Tällä levyllä palataan 80-luvun puoliväliin Acceptin kulta-ajoille. Aina sinne Balls To The Wallin tunnelmiin. Palaamme vähän niin kuin ajassa taaksepäin, tekemään sen ajan musiikkia tuoreella soundilla.
Mark: Juurikin niin. Se on meidän aikakautemme. 80-luku oli aivan mahtava. Emme kuitenkaan yritä tehdä vanhoja juttuja uudestaa, sillä pitää kuitenkin kuulostaa nykyaikaiselta. Uudella levyllä on ehdottomasti sellaiset vibat.

Joten fanien ei tarvitse pelätä suuria muutoksia…
Wolf: Emme yrittäneet keksiä Acceptia uudelleen, muuttaa suuntaa tai muutakaan sellaista. Halusimme antaa faneille sen mitä he meiltä odottavat, mutta modernilla soundilla ja aidolla Acceptin reseptilllä. Ja se on helpommin sanottu kuin tehty…
Mark: ...Yeah!
Wolf: Eihän sitä nyt kukaan halua kuulostaa vanhalta, muuttamatta kuitenkaan tyyliään turhan paljoa.
Mark: Eikä kukaan halua kuulostaa siltä, että se soundi on väkisin väännettyä. Meillä se tulee luonnostaan. Emme ajatelleet vaan annoimme homman mennä omalla painollaan ja niin kuin hyvältä tuntui.

Kuinka tämä kaikki sitten tapahtui? 14 vuotta hiljaisuutta, ja sitten uusi laulaja, uusi levy…
Wolf: Oli puhdasta onnea, että törmäsimme Markkiin. Selväähän on, että Acceptin ongelmana oli aina Udo, koska hänellä oli toinen bändi. Teimme viimeiset keikat Udon kanssa 2005. Jo tuolloin oli selvää, että se oli kertaluontoinen juttu. Yritimme senkin jälkeen päästä keikkailemaan, mutta lopulta Udo sanoi ettei enää ikinä Acceptia. Siihen loppui meidän tarumme. Mutta kuin ihmeen kautta kuukautta tai kahta myöhemmin löysimme Markin. Hän vain käveli ovesta sisään ja alkoi jammailla kanssamme. Sillä hetkellä tiesimme, että nostaisimme vielä Acceptin takaisin pinnalle. Jos Markia ei olisi ollut, niin eipä olisi Acceptiakaan.
Mark: Se on selkeästi johdatusta, kuin kohtalo! (kaikki nauravat)
Wolf: Se oli kirjoitettu tähtiin sinä päivänä. Olimme kaikki että “wow”. Mark kuulosti täydelliseltä. Ihan Acceptilta. Sitten piti vain aloittaa biisien kirjoittaminen yhdessä.
Mark: En ollut suunnitellut palaavani musiikkiteollisuuden pariin ollenkaan. Siis yhtään, tiedäthän…

Mikä sitten on tarina herra Tornillon takana?
Mark: Sainpa eräänä päivänä puhelinsoiton. Nämä jampat olivat kotini lähellä olevalla studiolla jammailemassa. Studion omistava teknikko sanoi heille, että ”soittakaapa Markille. Hän voisi laulaa teille”. He olivat ehkä kuulleet minua joskus kerran tai kaksi, tai sitten ei, mene ja tiedä. Niinpä eräänä päivänä Peter soitti minulle ja ampaisin studiolle jammailemaan jannujen kanssa. Siinäpä se. Me tavattiin, laulettiin, soitettiin...
Wolf: Hassuttelimme vain. Kotimatkalla jutellessa tajusimme, että wow, tämä olisi täydellinen paketti. Kokeillaanpa uutta versiota Acceptista ilman Udoa, Mark keulilla. Idea syntyi sillä minuutilla, ilman mitään ennakkosuunnitelmia. Soitimme sitten muille tyypeille Saksaan ja kysyimme että ”kokeiltaisiinko vielä kerran uuden jampan kanssa?”. Kaikki olivat mukana. Kun he kuulivat ja tapasivat Markin, kaikki olivat hekumoissaan. Siinäpä se. Acceptin uudelleensyntymä!

On aika harvinaista, että kemiat kohtaavat tuolla tavoin henkilö- ja ammattitasolla.
Mark: Todellakin!
Wolf: Jeh, yleensähän homma menee niin, että järjestetään koelauluja, kuunnellaan satoja nauhoja ja kutsutaan paikalle eri laulajia. Homma vie viikkoja ja kuukausia…
Mark: Melkoisen väsyttävää hommaa.
Wolf: Melkoisen kivulias prosessi kaikille. Tällä kertaa kuitenkaan ei tarvinnut mitään tuollaista. Tapasimme Markin ja päätimme! Let’s do it!

 

Mitä tapahtui Udon kanssa?
Wolf: Ei. Hän päätti ettei halua enää tehdä tätä juttua. Into Acceptiin oli kadonnut. Kunnioitimme hänen päätöstään ja jatkoimme eteenpäin. Tulemme edelleen toimeen ihan hyvin. Ei ole mitään ratkaisemattomia asioita, sillä se oli vain päätös ja olemme sinut sen kanssa.

Eikö yhtään jännitä miten fanit reagoivat? Näinkin vanha ja legendaarinen bändi ja yhtäkkiä ääni vaihtuu…
Wolf: Tottahan se vähän jännittää, sillä koskaanhan ei tiedä mitä tuleman pitää ennen kuin uusi kiekko on fanien käsissä ja he näkevät meidät livenä.
Mark: Tottahan se antaa tiettyä painetta. No… Mutta tunnen oloni hyväksi ja seison sen takana mitä teen. En todellakaan tiennyt mitä odottaa, kun rundimme starttasi New Yorkista. En tiennyt mitä tulee tapahtumaan Liettuassa ja Moskovassa kun tepastelen lavalle! Onneksi vastaanotto oli oikein lämmin.
Wolf: Me olemme vain muusikoita ja tämä on meidän pumppu. Jos emme voi soittaa Udon kanssa, niin mitä sitten pitäisi? Valittavana on joko Accept Markin kanssa tai ei Acceptia ollenkaan. Siinä vaihtoehdot. Tahdomme vain soittaa musiikkiamme ja pitää hauskaa. Eipä siinä jää paljoakaan epäilyksiä motiivin suhteen.
Mark: Sitä paitsi, Acceptin tarkoitus ei ole nostaa yhtä henkilöä parrasvaloihin. Kyse on musiikista.

Onko Acceptilla jotain päämäärää?
Wolf: Ei nyt varsinaisesti. Sekaan vain ja pää heilumaan.
Mark: Juurikin niin! Heiluta päätä, juo kaljaa.

Wolf: Be metal!
Mark: BE METAL! Todellakin.

Onko uudellä levyllä teemaa?
Mark: Onko sillä?
Wolf: Ei oikeastaan… Ne vain ovat biisejä…
Mark: Ensimmäinen kappale on kunnianosoitus armeijalle. Loput ovat vain kokoelma kappaleita, jotka sopivat hyvin yhteen.
Wolf: Mehän teimme videonkin. Pitäisikös siitä kertoa jotain?

Todellakin, mutta kertokaa ensin jotain uuden levyn nauhoituksista…
Wolf: Homma meni pitkälti samalla kaavalla kuin aina ennenkin. Musiikillisella puolella minä ja Peter löimme päämme yhteen ja teimme kehykset kappaleille. Tällä kertaa Mark hoiti lyriikat, mikä on meille uutta. Ajattelimme antaa uudelle laulajalle tilaisuuden kirjoittaa omat lyriikkansa. Hommahan toimi mahtavasti. Andy Sneapillä oli iso osa kappaleiden valintaprosessissa, sävellyksessä ja tuotannossa. Auttoi huimasti, kun löysimme oikean nipun kappaleita ja oikean suunnan. Kun nämä osaset olivat valmiina, olimme pysäyttämättömiä. Peter ja minä sävelsimme kappaleita yötä päivää, joten oli mistä valita. Homma meni melkoisen pehmoisesti eteenpäin.
Mark: Nauhoituksissa heput toivat joka päivä jotain uutta. Mietin, että loppuuko tämä koskaan? Virta oli lähes loputon! Mahtavaa.

Uskotteko inspiraatioon?
Mark: in-spiration? (tauko) Toki. Olen inspiroitunut juuri tällä hetkelläkin.
Wolf: En ole ihan varma mitä inspiraatio tarkoittaa, mutta luulisin uskovani… Pitää olla inspiroitunut jostain säveltääkseen tällaista, tai oikeastaan ihan millaista vain musiikkia. Mikä sen lähde ikinä onkaan. Itse asiassa joskus, kun vain istumme soittelemassa kitaraa, ihmettelen itsekseni että mistähän tämä kaikki kumpuaa. Mutta ei sitä sillä tavalla tiedosta, se vain tapahtuu.
Mark: Se on lahja.

Ja sitten se video. Teitte yhteistyötä kuuluisan David Blassin kanssa…
Wolf: Siinä on yksi persoona… Tarkoitan, että tuntuu siltä, että törmäisimme koko ajan oikeisiin ihmisiin, ihan tuosta vain. Tapasin Davidin netissä kolmisen vuotta sitten. Olemme pitäneet yhteyttä ja…
Mark: ...Hän on myös Acceptin fani!
Wolf: Yeah! Hän oli kuullut että teemme uutta levyä, joten ideoita videon teosta oli heitelty puolelta toiselle. Niin sekin homma alkoi. Se ei kuitenkaan sujunut ihan normaalisti. Yleensä videota tehdessä tavataan eri ohjaajia, sovitaan teemasta ja niin edelleen. Tiesimme heti alusta saakka, että Dave on meidän mies siihen hommaan. Tässäkin kävin samalla lailla kuin Markin ja Andyn kanssa. Tuntuu siltä, että kaikki nämä mahtavat ihmiset vain kävelevät syliimme ja sopivat kuvioon täydellisesti. Halusimme tästä videosta voimakkaan ja visuaalisen. Siinä ei sinänsä ole mitään tarinaa. Bändi vain soittaa tosi viileessä paikassa, joten sellainen tehtiin. Halusimme metallia ja saimme metallia! Halusimme antaa faneille sitä mitä he halusivat nähdä!
Mark: Videon teko oli myös tosi hauskaa. Pääsin patsastelemaan panssarivaunun päällä kitara kourassa! Los Angelesin palopäällikkö oli paikalla koko yön ja savukoneet pauhasivat!
Wolf: En edes tiedä missä päin Losia video kuvattiin.

Kuulkaas. Kaikki kuulostaa niin täydelliseltä ja ideaalilta. Tuleeko teille koskaan mitään ongelmia, riitoja, mitään???
(kaikki nauravat)
Wolf: Ei ikinä, siis ainakaan tällä hetkellä.
Mark: Ei isommin.
Wolf: Tottahan joskus tulee pieniä ryppyjä rakkauteen, muttei mitään isoa. Tästä johtuu se, että olemme iloisia vesseleitä, hyvinvoivassa bändissä.
Mark: Me tiedämme milloin valittaa ja milloin pitää mölyt mahassa.

Mark siis kirjoitti kaikki lyriikat. Onko joku kappale tärkeämpi, kuin muut? Ehkä henkilökohtaisempi?
Mark: Voi pojat… Ehkä tärkein kappale on Kill The Pain. Se on tavallaan balladi, muttei ihan kuitenkaan. Se kertoo vaimoni parhaasta ystävästä, joka murhattiin pari vuotta sitten. Se on raskas muisto minulle. Kun kuulet kappaleen, ymmärrät.

Tiedättekö millainen levyn kannesta on tulossa?
Wolf: Emme kerro. Se on iso salaisuus. Sinun pitää vain odottaa.
Mark: Oooohh...
Wolf: Se näyttää ihan Acceptin levyn kannelta. Ei sitä voi sekoittaa mihinkään muuhun!
Mark: Siinä ei kuitenkaan ole palavia kitaroita.

Voi ei. Ei siis höyryäviä pääkalloja ja nahkaa??
(kaikki nauraa)
Mark: Ajattelin käyttää niitä lavalla!

 

Entäpä sitten viime vuodet. Ennen kuin Mark tuli kehiin, miten elämissänne tapahtui?
Wolf: Meillä kaikilla oli omat juttumme. Ne ei välttämättä edes sivua musiikkia. Acceptin taru oli ohi. Ei laulajaa, ei musiikkia. Minusta tuli valokuvaaja. Olen ammatiltani mainoskuvaaja. Lopetin soittamisen moneksi vuodeksi ja vaihdoin kitaran kameraan. Suurin rakkauteni on kuitenkin musiikki ja se säilytti paikkansa. Musiikki on elämäni ja se on aina ollut Accept. Mutta koska ei ollut laulajaa, ei ollut bändiäkään, enkä voinut tehdä enää musiikkia.
Mark: Peter sävelsi musiikkia TV:tä ja muuta sellaista varten. Stefan ja Herman jatkoivat soittamista.
Wolf: ...Jep.
Mark: Eri projekteissa. Minulle musiikki ei ollut enää tuottavaa. Joskus sellaista sattuu ja musiikista tulee harrastus. Sillä kun ei enää voi maksaa laskuja eikä harrastukset elätä. Olen naimisissa, joten minusta tuli sähkömies.
Wolf: Tämä koko homma on kuin satukirjasta. Oletko nähnyt elokuvan bändistä Anvil? He ovat vissiin aika suosittuja nykyään. En näe tarinaamme ihan samana, mutta saman suuntaisena kuitenkin. Annoimme Acceptin suhteen melkein periksi. Sitten jotenkin törmäsimme toisiimme ja katso, olemme Suomessa, levy tulossa, kiertue jatkuu. Homma vain rullaa eteenpäin. Silloinkin kun en touhunnut bändihommien parissa, sanoin ”kerran muusikko, aina muusikko”.

Kuinka erottelisitte taiteen ja kaupallisen menestyksen?
Wolf: Minusta, onnekkaassa tapauksessa ne kaksi kohtaavat. Siinä on pähkäiltävää kaikille taiteilijoille. Kuinka paljon pystyt olemaan itsesi ja samaan aikaan, myykö se? Ideaalitilanteessa molemmat ovat tasapainossa, mutta harvoin oikeassa elämässä. Jos haluaa saada myyntiä aikaan, pitää antaa periksi vähän.
Mark: yeah, pitää tehdä kompromisseja, muttei kuitenkaan liikaa!
Wolf: Tälle levylle päätimme tehdä sitä mikä tuntui hyvältä. Tiedämme ettei kappaleet paljoa soi radiossa, joten mitä sitten jos kappale on 7 minuuttia pitkä. Emme siis yrittänyt säveltää kaupallista musiikkia, vaan sellaista mikä kuulosti meistä hyvältä. Ihan oikeasti.

 

Mikä on oudoin piirre Hermannissa?
Wolf: Wow!
Mark: Ha-ha-ha-ha-ha!
Wolf: Outo kysymys? Hän on hyvä jamppa. Luottopelaaja…
Mark: Häntä on helppo viihdyttää. Kerran olimme pysähtyneet johonkin paikkaan syömään ja siellä oli pöydällä peli. Kuskimme tiesi miten sitä pelataan. Me muut vain juttelimme omiamme, mutta kuski opetti Hermannille kuinka peli kulkee. Hän istui siinä ainakin tunnin ja katseli ja opiskeli. Meidän piti tönäistä häntä ja käskeä tilaamaan ruokaa. Tarjoilija oli seissyt siinä jo tovin odottamassa. Sellainen on Herman. Hän uppoutuu asioihin todella helposti. Melkoinen kullannuppu.

Mikä on romanttisin piirre Peterissä?
Mark: Mitä!?
Wolf: Me ollaan Heavy Metal -staroja, emme romanttisia. Me olemme tosi ilkeitä ja pahoja.
Mark: Hän on kunnon perheellinen mies.
Wolf: Hän rakastaa lapsiaan. Yksi hänen poikansakin soittaa bändissä. Ei ole helppoa olla yhtä aikaa esimerkillinen perheenpää ja rokkistara.

Mikä on ärsyttävin piirre Wolfissa?
Mark: Hän pakottaa minut juomaan enemmän kuin minun pitäisi! ”No niin, yksi vodka vielä!”

Entäpä hauskin asia Stefanissa?
Mark: Eihän siinä muuta olekaan!
Wolf: Hän on bändin pelle.
Mark: Juurikin niin.
Wolf: Minulla on hyvä tarina hänestä. Hänen pitää vaihtaa vaatteet rumpuja soittaakseen. Stefan ei lyö iskuakaan ennen kuin hänellä on päällä rumpalointivaatteet. Kengät, sukat, kaikki. Jos pidämme tauon ja haemme vaikka jotain purtavaa, hän vaihtaa päälle tavalliset. Kun palaamme jatkamaan, sama ruljanssi uudestaan ja vasta sitten paukuttamaan. Joten, rumpalointihousut, syömishousut ja niin edelleen. Sellainen jamppa.

Söpöin asia Markissa?
Wolf: Hän ei ole söpö! Ihan oikeasti, Heavy Metal ei ole söpöä.
Mark: Ei hajuakaan. Kysykää vaimolta.
Wolf: Vastaus on: ei mikään. Hän on ilkeä Heavy Metal -laulaja ja siinä se.

 

Acceptin levy Blood of the Nations julkaistaan 20. elokuuta.

 

Lisätietoja: Accept DNA-musiikkikaupassa

 

Teksti: Marina Sidyakina
Valokuvat: Julia Sheremetyeva
Apuna: Jussi Kamppi