09.01.2010 15:08
2009 oli 3D:n vuosi elokuvateattereissa
Elokuvateattereissa kävi 2009 Suomen Filmikamari ry:n arvion mukaan noin 6,7 miljoonaa katsojaa. Teatterikäynnit laskivat hiukan edellisestä vuodesta.
3D teki läpimurtonsa Suomessa. Elokuvien 3D-versioita kävi katsomassa liki 750 000 suomalaista. Katsotuimpien elokuvien joukossa oli useita 3D-elokuvia, mukaan lukien vuoden katsotuin elokuva Ice Age 3. Katsojamääriä hyvällä tasolla pitivät myös uudet elokuvateatterit.
Loppuvuodesta 2008 valmistuneet Bio Rex Sello Espoossa ja Finnkino Flamingo Vantaalla keräisivät viime vuonna lähes 500 000 katsojaa.
– Elokuvateattereiden rohkeat investoinnin niin uusiin teattereihin kuin digitaalisiin 3D-laitteisiinkin ovat välttämättömiä, jotta elokuvateatterikäynnit saataisiin pidettyä runsaina, toteaa Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtaja Tero Koistinen. Digitaalisia 3D-saleja on jo lähes 50 liki 30 paikkakunnalla.
Kotimaisen elokuvan katsojamäärät putosivat 2008 huippuvuodesta.
– Kotimaisista elokuvista löytyi kuitenkin monta yleisösuosikkia. Rööperi, Haarautuvan rakkauden talo, Kielletty hedelmä, Täällä pohjantähden alla ja Postia pappi Jaakobille saivat yli 700 000 katsojaa. Ilman tällaisia elokuvia eivät elokuvateatterit suurten kaupunkien ulkopuolella pysy hengissä, Koistinen huomauttaa. On tavallista, että kotimaisten elokuvien katsojaosuus on hyvin korkea pienillä paikkakunnilla. Näin viime vuonnakin.
Suomen 20 katsotuinta elokuvaa 2009
1. Ice Age 3 / 390 753 katsojaa
2. Harry Potter ja puoliverinen prinssi / 346 170
3. Rööperi / 256 307
4. Up – kohti korkeuksia / 218 552
5. Enkelit ja demonit / 200 835
6. Slummien miljonääri / 187 156
7. Kunniattomat paskiaiset / 181 152
8. Twilight – uusikuu / 180 641
9. Bolt / 162 250
10. Twilight – houkutus / 155 289
11. Haarautuvan rakkauden talo / 143 930
12. Avatar / 132 741
13. Brüno / 116 861
14. Kielletty hedelmä / 115 147
15. 2012 / 113 644
16. Kauhea kankkunen / 111 214
17. Möröt vs. muukalaiset / 107 372
18. Täällä pohjantähden alla / 101 152
19. Postia pappi Jaakobille / 97 265
20. Yes Man / 93 931