11.02.2010 08:26

Universal tuo valkokankaalle yhden kiehtovimmista hirviöistään

Kauhuelokuvien perinteen lanseeranneen Universalin klassikkoelokuvaan perustuva The Wolfman vie kirotun miehen myytin takaisin sen juurille. Benicio Del Toro esittää Lawrence Talbotia, riivattua aatelismiestä joka veljensä kadottua on houkuteltu takaisin perheensä kartanoon. Hän liittoutuu uudelleen etääntyneen isänsä (Anthony Hopkins) kanssa ja alkaa etsiä veljeään…ja löytää itselleen kauhistuttavan kohtalon.

Taivaalla loimottaa täysikuu. Korvat alkavat yllättäen kuumottaa. Pään sisällä tuhannet veitsenterävät kynnet repivät sielua riekaleeksi. Hetkeä myöhemmin ihokarvoitus alkaa kasvaa hurjaa vauhtia. Jotain omituista on tekeillä. Nivelet poksahtelevat kuin pop cornin jyväset luiden ja jänteiden hamutessa lisää tilaa. Vielä hetken silmissä siintää inhimillisyyden kajo, joka muuttuu hiljalleen verenhimoiseksi tuijotukseksi. Kulmahampaiden työntyessä esiin leukaperästä on jo selvää, että muodonmuutos on edennyt pitkälle. Läheisessä metsikössä iltakävelyllä olevan viattoman kulkijan veren haju kiihottaa entisestään verenhimoiseksi pedoksi hiljalleen muuttuvan kuolemattoman sielun vastustamatonta tappoviettiä. On tullut aika saalistaa. On tullut aika tappaa. On ihmissuden aika.

Hirviö herää henkiin

Monille klassisille hirviöille yhteistä on niiden ylle langetettu kuolemattomuuden kirous. Ajasta ja paikasta riippumatta vampyyrit ja ihmissudet joutuvat saalistamaan itselleen ruokaa läpi vuosisatojen. Sekä vampyyrit että ihmissudet ovat kiroukseen langenneita ihmisiä, joita rangaistaan ikuisella elämällä.

Universal-studio otti kauhuelokuvan omakseen jo 20-luvulla tuottamalla Oopperan kummituksen (The Phantom of Opera, 1925) ja Notre Damen kellonsoittajan (The Hunchback of Notre Dame, 1923), mutta vasta 30-luvun alussa studio päästi pirun irti tuottamalla tukun klassisiin hirviöihin pohjautuvia myyttisiä tarinoita. Dracula ja Frankensteinin hirviö olivat suuria menestyksiä, ja kohta valkokankaalla nähtiin myös muumio ja näkymätön mies.

Universalin ensimmäinen ihmissusi-adaptaatio oli vuonna -35 julkaistu Werewolf of London, jossa Henry Hullin näyttelemä romuluinen hirviö muistutti vielä enemmän 50-luvun rokkaria kuin kunnon karvaturria. Vuonna 1941 ihmissusi sai toisen mahdollisuuden Universalin make-up expertti Jack Piercen hyytävän ihmissusimaskin kera. Lähes kuusi tuntia kasaan väkerretty maski sai katsojat haukkomaan henkeään. Valkokankaalle oli vihdoin saapunut hirviö, joka täytti kunniallisesti omat saappaansa, ja josta oli tuleva esimerkki kaikille tuleville ihmissusille.

Susien monet variaatiot

Vuosikymmenten saatossa ihmissusi on maistanut ihmislihaa monessa muodossa. Intensiivinen "miehestä sudeksi" -transformaatio nähtiin Hammer-studion vuonna -61 tuottamassa The Curse of the Werewolf -leffassa, jossa tuimakatseinen Oliver Reed koki elämänsä yllätyksen muuttumalla hirmuiseksi karvaturriksi. Sisällöltään keskinkertaisen leffan kannattaa katsoa jo yksin maskien takia. Reedin vimmaisen tulkinnan jälkeen ihmissusi sai olla melkoisen rauhassa koko 70-luvun ajan, kunnes "railakkaalla 80-luvulla" uuden renesanssin kokenut hirviö sai montakin erilaista muotoa.

John Landisin ohjaamassa kauhukomediassa Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London,1981) amerikkalainen rinkkamatkaaja (David Naughton) saa maistaa suden teräviä kynsiä, ja kohta miehelle ei riitä enää normaali parranajokone. Huikean transformaatio-kohtauksen erikoistehosteet luonut Rick Baker voitti ansaitusti Oscarin maskeistaan. Samana vuonna valmistunut Ulvonta (Howling, 1981) meni omassa ihmissusi-teemassaan Landisia pitemmälle rakentamalla verenhimoisille hirviöille oman sosiaalisen yhteisönsä. Tälläkin kertaa ihmissusimaskeista vastasi Rick Baker, tosin Rob Bottinin apumiehenä. Siinä missä Landisin ihmissusi käveli neljällä jalalla, Joe Danten sofistikoituneet sudet tepastelivat kahdella jalalla, ollen näin lähempänä 40-luvun originaalia ihmissutta. Susia nähtiin 80-luvulla myös Neil Jordanin Punahilkka-adaptaatiossa Sudet tulevat (Company of Wolves,1984) sekä Michael Wadleighin urbaanissa Wolfenissa (1981), jossa New Yorkissa majaansa pitävät sudet ovat intiaanien maita ja mantuja suojelevia henkiolentoja, eivät ihmisen ja suden risteytyksiä.

Klassinen ihmissusi palaa rikospaikalle

Ensi-iltansa perjantaina 12. helmikuuta saava Wolfman sukeltaa takaisin klassisen tarinan pariin. Moderni versio pitää sisällään pitkälti samat peruselementit kuin originaalikin, mutta lähtee myös hurjalle visuaaliselle matkalle Lontoon kaduille. Benicio Del Toron näyttelemä Larry Talbot / ihmissusi on palautettu lähes alkuperäiseen muotoonsa, mutta mukana on myös maulla tehtyjä digiefektejä. Katseltavaa Joe Johnsonin ohjaamassa uutukaisessa riittää, sillä tehosteita on käytetty tyylillä. Lontoon katoilla hurjaa vauhtia loikkiva hirviö on sekoitus digiefektejä ja maestro Rick Bakerin maskeeraamaa raivopäätä. Ihmisen sisällä asusteleva animaali tulee jälleen kerran iholle tavalla, joka saa kaikkien hirviöleffojen ystävien suut loksahtamaan sepposen selälleen. Ihmissuden kirouksen päällensä saavan Larryn isää näyttelee tällä kertaa Anthony Hopkins, kohtalokasta neitoa Emily Blunt ja Scotland Yardin tarkastajaa suoraselkäinen Hugo Weaving.

Ihmissuden ulvontaa voi käydä kuuntelemassa leffateatterissa 12.2.alkaen.

Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Universal