RISTIKKO

Ratko viikottain vaihtuva ristisanatehtävä, sudoku tai krypto  suoraan nettiselaimessa.

LUMO VIRUSTARKASTAJA

Lumo Virustarkastajalla tarkistat näppärästi, onko koneesi lääkekuurin tarpeessa.

13.04.2010 23:18

Rautaa rajan taa

Elokuva kertoo humoristisesti ohjaaja Kalle Kujalan tutustumisesta tuohon pieneen alakulttuuriin nimeltä metallimusiikki. Tuottajan maksuhaluttomuudesta huolimatta Kalle matkaa kameramies ja äänittäjä mukanaan aina Malmilta Amsterdamin ihmeen punaisille kaduille, siirtyen rahat hankkineena aina New Yorkiin saakka bändien kintereillä. Kalle tapaa matkansa varrella niin Nightwishit, Amorphikset kuin kolme ihmeen taitavaa sellon soittajaa, Sonata Arctican, Diablon sekä nousevan metallihöyryn nimeltä Dauntless.

Suomi - metallin luvattu maa."Hevi tulee ja hevi tappaa" lauloi Sleepy Sleepers jo vuonna 1981, mutta tuolloin aika ei ollut vielä otollinen suomalaisen metallimusiikin nousulle. Erinäisiä yrittäjiä riitti turkulaisesta Ironcrossista Nakkilan hirmuiseen Oz-yhtyeeseen, mutta sekä musiikillinen taso että kaupallinen näkemys eivät vielä tuolloin iskeneet suomalaiseen pitkätukkakansaan. Kikkelihevin pauloissa fiilistelleet teinarit eivät hyväksyneet pälvikaljuja kaljapöhöjä suomimetallin esikuviksi, joten genre sai kerätä rauhassa voimiaan. Stonen vuonna 1988 julkaisema samanniminen debyytti herätti viimein kaivattua kiinnostusta raskaamman rokin piireissä. Suomi oli vihdoin saanut ihkaoman metalliaktinsa. Stonen lisäksi suomalaisen metallin kartalle nousi helsinkiläinen Airdash, jonka sinänsä vitaali speed metal jäi lopulta Stonen suosion varjoon. Airdash miellettiin Stonen plagiaatiksi, ja siksi sille jäi nopeasti pikkuveljen epäkiitollinen rooli.

Hevi nousee arvoon arvaamattomaan

Ohjaaja Kalle Kujala90-luvun alussa suomalainen metalligenre nytkähti seuraavalle tasolle Amorphiksen ja Sentencedin julkaistessa pohjoiseen mytologiaan vahvasti nojaavat debyyttinsä. Positiivisen vastaanoton ja genren vääjäämättömän voittokulun seurauksena ilmoilla alkoi putkahtaa kymmeniä yrittäjiä, joista Children of Bodom, Nightwish ja Sonata Arctica ovat tälläkin hetkellä elämänsä vedossa.

Toisaalla Ville Valon luotsaama HIM alkoi sovitella ylleen melodisemman metalliorkesterin viittaa. Bändin lanseeraama "love metal" upposi keskitien metallijengiin kuin kuuma veitsi voihin. Hikisenä ja erityisen maskuliinisena musiikkigenrenä tunnettu metal sai HIM:n myötä rutkasti lisää faneja kauniimman sukupuolen edustajista. Sittemmin naiset ovat omaksuneet raskaamman osaston jopa liimatukkaisia uroita paremmin.

Tultaessa 2000-luvulle, suomalainen metalli alkoi olla kovaa valuuttaa myös ulkomailla. Nightwishin, Sentencedin ja HIM:n lisäksi maailman areenoja kiersi myös neljän sellistin muodostama Apocalyptica, jonka Metallican biisejä coveroiva debyytti oli jotain täysin uutta metallipiireissä. Viime vuosina USA:n markkinoilla vahvasti breikannut ryhmä tekee edelleen vaikutuksen missä ikinä keikkaileekin.

Tuleeko metallista Suomen uusi Nokia

Bisnes-Mauri puhuu kuin ruuneperi.Ohjaaja Kalle Kujalan musiikkidokumentti Rautaa rajan taa pureutuu kahteen arkaaiseen kysymykseen: Onko metallimusiikki kaiken pahan alkulähde, ja onko siitä Nokian kaltaiseksi vientituotteeeksi? Ohjaaja pistää itsensä peliin ottaessaan selvää poliitikkojen suhteesta metallimusiikkiin. Kristillis-demokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen laittaisi stopin koko genren voittokululle, kulttuuriministeri Stefan Wallin taas ohjaisi kulttuurirahaa rajoitetusti myös metallimusiikin vientiin - kunhan sillä ei leikata Oopperan saamaa tukea - ja tupeestaan tuttu elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen puhuu mielellään bisneksestä. Niin kauan kun metallimusiikki ei tuo Suomen valtiolle täppää siinä mittasuhteessa kuin raskas teollisuus, rahahanat pysyvät visusti kiinni. 200 000 euron vuosittainen valtion tuki ei kata edes kahden metallipumpun kiertuebussien vuokria, joten kyse on roposista.

Michael Moorelta populistisen tyylinsä ammentanut Kalle Kujala vetää leffan läpi huumorilinjalla. Haastatteluissa kuullaan Apocalyptican Eicca Toppista, Nightwishin Tuomas Holopaista, Diablon jäseniä sekä matkataan Korpiklaanin keikkabussilla Brysselistä Amsterdamiin. Hanoi Rocksin voimakaksikon läsnäolo suomimetallista kertovassa dokumentissa jää arvoitukseksi, joskin Andy McCoyn sönkötys tuo kokonaisuuteen oman puolivillaisen lisänsä. Radio Rockin tiloissa Kujala haastattelee suomimetallin gurua Jone Nikulaa, jonka brassailu on melko totista torvensoittoa.

Rautaa rajan taa elokuvateattereissa (vain Helsingissä) perjantaina 16.huhtikuuta alkaen. Oman näkökulmansa asioihin sanovat mm. Amorphis, Hanoi Rocks, Tuomas Holopainen, Kalle Kujala, Korpiklaani, Jone Nikula, Sonata Arctica, Eicca Toppinen, Stefan Wallin, Päivi Räsänen ja Mauri "tupee" Pekkarinen.

Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Finnkino