14.09.2009 01:31

Stop Motion -animaatio elää ja voi hyvin

Adam Elliotin stop motion -tekniikalla toteutettu animaatio sai kunnian aloittaa tämän vuoden Sundance Film Festivalin. Hyviä arvosteluja maailmalla tähän mennessä kerännyt animaatio nähtiin juuri ennakkona myös Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla osana Animoitu maailma -teemaa. Elliotin muovaama maailma vie katsojan unohtumattomalle matkalle inhimillisten ryöpsähdysten syövereihin, jonka suurin palkinto on inhimillisyys itsessään.

Savianimaatio, varsinkin yli 90-minuuttinen puserrus, ei ole ihan helppo nakki. Australialaisen Adam Elliottin uusinta (ja kestoltaan pisintä) elokuvaa Max & Mary tehtiin yli viisi vuotta. Tuosta viidestä vuodesta kaikkiaan 57 viikkoa käytettiin animaation kuvauksiin, muu aika meni alkuvalmisteluihin sekä jälkituotantoon. Yli 50 hengen työryhmä sai tallennettua viikossa keskimäärin kaksi ja puoli minuuttia valmista materiaalia, joten aivan kaikkein nopeimmasta tekniikasta ei ole kysymys. Harvie Krumpet (2003) -animaatiostaan Oscar--pystin voittanut Adam Elliott on Max & Maryn todellinen auteur, sillä ohjauksen ja käsikirjoituksen lisäksi mies on suunnitellut kaikki animaation hahmot sekä niiden ympärillä olevan maailman. Tuo maailma on jaettu harmaan ja ruskean sävyihin.

Idea omasta elämästä

New Yorkissa asuvan Max Jerry Horowitzin (Philip Seymour Hoffman) ja kahdeksan vuotiaan Mary Daisy Dinklen (Toni Collette) kirjeenvaihtoon perustuva tarina kumpuaa Elliotin omista kokemuksista.

- Maxin hahmo perustuu New Yorkissa asuvaan kirjeenvaihtokaveriini, jonka kanssa olen kirjoitellut jo kahdenkymmenen vuoden ajan, kertoo ohjaaja Elliott. Ystäväni on erittäin kiehtova persoona, ja uuden elokuvani New Yorkissa asuva Max-hahmo onkin hänen animoitu ilmentymänsä, jatkaa Elliott.

Elliottin ystävällä ja Maxilla on muutakin yhteistä kuin New York ja kirjeenvaihto: kummallakin heistä on Aspergerin syndrooma, joka osaltaan vaikuttaa Maxin haluun viettää aikansa yksin ja eristyksissä muusta maailmasta. Elliott vie Maxin tarinan roisisti synkistelyn puolelle, mutta vapauttaa moniongelmaisen miehen kirjeiden kautta osaksi universumia. Max & Maryn parasta antia onkin juuri kirjeiden kautta avautuva maailma, jossa fyysisesti kaukana toisistaan asuvat kaksi yksinäistä sielua kietoutuvat hiljalleen toistensa maailmoihin. Väärinkäsitysten kautta dramatiikkaa hakeva tarina uppoaa välillä syvälle synkkyyden suohon vain noustakseen entistä voimakkaampana takaisin elon tielle.

- Monet ihmiset ovat sanoneet minulle, että he tuntevat aina välillä olevansa erilaisia - aivan kuin he eivät sopisi joukkoon, kertoo ohjaaja Elliott. Tunnen itse kuuluvani tuohon joukkoon. Kaikesta menestyksestä, kunnianosoituksista ja hyväksynnästä huolimatta oloni on välillä todella yksinäinen ja ulkopuolinen. Ehkä juuri siksi tunnen empatiaa yksinäisiä ja yhteiskunnasta syrjään potkaistuja kohtaan. Heidän tarinansa ovat aina kiehtoneet minua, ja juuri noiden syrjäänvetäytyneiden ihmisten tarinoita haluaisin nähdä myös enemmän valkokankaalla, summaa Elliott.

Hahmot pursuavat elämää

Vaikka Max & Maryn tarina liikkuu koko ajan kohti melankolisempia aatoksia, sen juonteissa on rutkasti väläyksiä pomppulinnamaisesta riemusta. Sen takaa jo yksin hahmojen eriskummallisen riemastuttavat harrastukset ja mieliteot. Max rakastaa suklaa hod dogeja, on vannoutunut lottoaja ja rohmuaa kaikki National Geographic -lehdet. Maryn lempiväri on ruskea ja hänen lemppariruokansa on sokerihuurrettu maitotiiviste (suklaan lähisukulainen). Kummatkin haluavat ystävän joka kuuntelee. Elliott asettaa kiehtovien päähenkilöidensä ympärille tukun karikatyyrimaisia hahmoja, joiden kautta Max ja Mary rakentavat oman suhteensa. Kerrottavaa riittää liiaksikin, ja siksi Elliott turvautuu välillä luettelomaiseen kerrontaan - tosin aivan hersyvään sellaiseen.

Valitettavasti Max & Marya ei tulla näillä näkymin näkemään Suomen valkokankailla, mutta jos ja kun vuoden parhaimpiin animaatioihin kuuluva ystävyyden ylistys saapuu dvd-vuokraamoihin, kannattaa varata hetki aikaa lämminhenkiselle tarinalle ystävyydestä joka ei taivu edes vastoinkäymisten kylmän terän sivalluksesta.

Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Melodrama Pictures