30.12.2009 12:17

Esittelyssä kevään 2010 kovimmat ensi-illat
Leffavuosi 2009 jää taakse. Menneestä vuosikymmenestä jää ehkä selvimmin mieleen 3D-elokuvien sekä pamflettimaisten dokumenttien vahva esiinmarssi. Dokumenttien puolella kovin kalu oli omalla populaarilla tavallaan asioita ruotiva Michael Moore, josta saa kiittää genren nousukiitoa kohti valkokankaita. 3D-tekniikan uusi maailmanvalloitus alkoi animaatioista, mutta todellisen suuntaviivan näytti lähes kymmenen vuotta kuvioista poissa ollut James Cameron, jonka ohjaama Avatar on vuosikymmenen merkkitapaus - niin hyvässä kuin pahassakin.
Uusi vuosikymmen odottaa uusia avauksia. Varmaa ainakin on, että 3D-tekniikka jatkaa vääjäämätöntä voittokulkuaan. Pamflettimaisten dokumenttien ohella luontoelokuvat ovat nousemassa yhä varteenotettavimmiksi tekijöiksi myös elokuvateattereiden puolella. Pingviinien matka ja Planeettamme Maa ovat oiva osoitus siitä, kuinka lumoavalta luonto näyttää isolla kankaalla. Kyseinen genre lienee yhä kovempaa valuuttaa myös alkavalla vuosikymmenellä.
Alla on listattu kevään 2010 kovimpia ensi-iltoja. Luvassa on fantasiaa, toimintaa ja komediaa jokaiselle - tasapuolisesti.
TAMMIKUU 2010
........................................................................................................................................................................
HAVUKKA-AHON AJATTELIJA
Ensi-ilta: 15.01.2010
Ohjaus: Kari Väänänen
Käsikirjoitus: Kari Väänänen
Näyttelijät: Kai Lehtinen, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman, Ilkka Heiskanen, Vesa Vierikko, Konsta Pöyliö
Havukka-ahon ajattelija perustuu Veikko Huovisen samannimiseen klassikkoromaaniin.
Konsta Pylkkänen (Kai Lehtinen) on luonteeltaan loputtoman utelias haaveilija. Hän saattaa yllättäen syventyä ratkomaan maailman pieniä ja suuria arvoituksia aina mittarimadon toimenkuvasta avaruuden mittasuhteisiin. Omaperäisten ajatelmiensa takia Pylkkäsellä on melkoinen maine kainuulaiskylässä, johon modernin maailman vouhotukset tekevät vasta hiljalleen tuloaan.
Kun Pylkkänen saa pestin maisteri Ojaston (Hannu-Pekka Björkman) ja maisteri Kronbergin (Tommi Korpela) apumiehenä, pääsee hän seuraamaan lähietäisyydeltä ihailemiaan tiedemiehiä, luonnon tutkijoita ja tekniikan salaisuuksien haltijoita. Yllättävien sattumusten kautta Pylkkänen itse päätyy tieteellisen läpimurron avaintekijäksi. Erikoislaatuisen luonteensa takia Pylkkänen kiinnittää maisteri Kronbergin huomion. Tällä veikeällä keskustelukumppanilla vaikuttaa olevan hämärä menneisyys, josta moni tietää huhuja mutta harva totuutta.
Eikä kepposiin mieltynyt Pylkkänenkään päästä uusia ystäviään helpolla, sillä ennen kuin Helsingin ”lisenssit” selviytyvät korpimailta kotiin, on vierailtava Kuoliaaksinaurattajan talossa. Vuonna 1952 ilmestynyt ja koko kansan suosikiksi singahtanut Veikko Huovisen alkuperäisteos Havukka-ahon ajattelija kuuluu rakastetuimpiin ja luetuimpiin kotimaisiin romaaneihimme. Odotettu uusi elokuvaversio kuvataan Kari Väänäsen ohjauksessa Kainuun luonnonkauniissa maisemissa Puolangalla ja Kuhmossa. Veikko Huovinen sai marraskuussa 1999 professorin arvonimen pitkäaikaisesta työstään suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin parissa.
........................................................................................................................................................................
ZOMBIELAND
Ensi-ilta: 15.01.2010
Ohjaus: Ruben Fleischer
Käsikirjoitus: Rhett Reese & Paul Wernick
Näyttelijät: Woody Harrelson, Jesse Eisenberg, Emma Stone, Abigail Breslin
Columbus (Jesse Eisenberg) pakenee aina kaikkea, mikä pelottaa häntä. Tallahassee (Woody Harrelson) taas ei pelkää mitään. Jos jokin örkki hänet sattuukin säikäyttämään, hän tinttaa sitä oitis päin näköä. Maailmassa, joka on zombien vallassa, juuri nämä kaksi ihmistyyppiä ovat kehittyneet parhaiksi selviytyjiksi. Mutta nyt he joutuvat kohtaamaan kauhistuksista kammottavimmat: toisensa.
........................................................................................................................................................................
POUTAPILVIÄ JA LIHAPULLAKUUROJA (Cloudy with a Chance of Meatballs)
Ensi-ilta: 15.01.2010
Ohjaus: Phil Lord & Chris Miller
Käsikirjoitus: Phil Lord & Chris Miller (perustuu Judi Barrettin ja Ron Barrettin lastenkirjaan)
Columbia Picturesin ja Sony Pictures Animationin elokuva Poutapilviä ja lihapullakuuroja on herkullisin tapaus sitten pastan ja jauhelihan kohtaamisen. Rakastettuun lastenkirjaan perustuva tarina kertoo kaupungista, jossa taivaalta sataa ruokaa.
Henkilöt:
Flint Lockwood on nuori keksijä, joka unelmoi kehittävänsä jotain, mikä parantaa kaikkien elämää. Säätyttö nimeltä Sam Sparks kätkee älykkyytensä pirtsakan ulkomuotonsa taakse. Tim Lockwood on Flintin tekniikkakammoinen isä. Brent taas on paikallinen öykkäri, joka on kiusannut Flintiä lapsesta asti. Pormestari Shelbourne hoksaa, että Flintin keksintö voi viedä kaupungin - ja ennen kaikkea hänet itsensä - maailmankartalle...
........................................................................................................................................................................
PAHA POLIISI - MÄÄRÄSATAMA NEW ORLEANS (Bad Lieutenant: Port of Call New Orleans)
Ensi-ilta: 15.01.2010
Ohjaus: Werner Herzog
Käsikirjoitus: William M. Finkelstein (Victor Argon, Paul Calderonin, Abel Ferraran ja Zoë Lundin alkuperäisen elokuvakäsikirjoituksen pohjalta)
Näyttelijät: Nicolas Cage, Eva Mendes, Val Kilmer, Tom Bower, Jennifer Coolidge, Denzel Whitaker, Brad Dourif
Nicolas Cage tekee väkevän paluun huipulle aina omaperäisen ohjaajalegenda Werner Herzogin uudelleen filmatisoimassa Paha poliisi -elokuvassa. Terence McDonagh (Cage), murharyhmän etsivä New Orleansin poliisista, pelastaa vangin varmalta hukkumiskuolemalta hirmumyrsky Katrinan jälkimainingeissa, ja loukkaa samalla selkänsä pahasti. Ylennyksen saatuaan kovaksikeitetty poliisimies kuitenkin palautetaan palvelukseen niin pian kuin mahdollista – vahvojen kipulääkkeiden voimalla.
........................................................................................................................................................................
SHERLOCK HOLMES (Sherlock Holmes)
Ensi-ilta: 22.01.2010
Ohjaus: Guy Ritchie
Käsikirjoitus: Mike Johnson, Anthony Peckham, Guy Ritchie ja Simon Kinberg; Lionel Wigramin sarjakuvakirjan sekä Arthur Conan Doylen henkilöhahmojen pohjalta
Näyttelijät: Robert Downey Jr. (Sherlock Holmes), Jude Law (Dr. John Watson), Rachel McAdams (Irene Adler), Mark Strong (Lord Blackwood), Kelly Reilly (Mary Morstan), Eddie Marsan (Inspector Lestrade)
Uudessa Sherlock Holmes -elokuvassa Arthur Conan Doylen tunnetuin romaanihahmo pääsee esittelemään legendaarista älyään ja samanveroisia kamppailutaitojaan elämänsä yhteenotossa. Yhdessä uskollisen apulaisensa Watsonin (Jude Law) kanssa Holmesin (Robert Downey Jr.) on päihitettävä pahin vihollisensa ja selvitettävä kohtalokas salajuoni, joka saattaisi koitua koko Englannin turmioksi.
Toimintaseikkailun elementtejä dekkarimysteeriin yhdistelevän “Sherlock Holmesin” on ohjannut maineikas Guy Ritchie, ja sen tuotannosta vastaavat Warner Bros. Pictures- ja Village Roadshow Pictures -yhtiöt. Robert Downey Jr. tuo tarunhohtoisen yksityisetsivän valkokankaalle ennennäkemättömällä voimalla. Jude Law esittää tohtori Watsonia, sotaveteraania, joka on Sherlock Holmesin luotettu ja varteenotettava aisapari. Rachel McAdams näyttelee Irene Adleria, ainoaa naista, joka on peitonnut Holmesin ja jonka suhde etsivän kanssa on jatkunut sittemmin myrskyisänä. Mark Strong esittää heidän uutta salaperäistä vastustajaansa Blackwoodia. Watsonin rakkauden kohdetta Marya näyttelee Kelly Reilly.
........................................................................................................................................................................
DAYBREAKERS
Ensi-ilta: 22.01.2010
Ohjaus: Michael Spierig, Peter Spierig
Käsikirjoitus: Michael Spierig, Peter Spierig
Näyttelijät: Ethan Hawke, Willem Dafoe, Sam Neill, Isabel Lucas
On vuosi 2019 ja ihmiskuntaa on koeteltu ankarasti. Lähes kaikki ihmiset ovat muuttuneet vampyyreiksi. Samaan aikaan kun vampyyrien verivarastot hupenevat, häviämisen partaalla oleva vähemmistö - ihmiset - saa yllättäen vielä mahdollisuuden. Tutkija-vampyyri yrittää pelastaa ihmisrodun tieteellisellä keksinnöllään.
........................................................................................................................................................................
PAHA PERHE
Ensi-ilta: 29.01.2010
Ohjaus: Aleksi Salmenperä
Käsikirjoitus: Aleksi Salmenperä
Näyttelijät: Ville Virtanen, Pihla Viitala, Lauri Tilkanen, Vera Kiiskinen
Paha perhe on tragikomedia ylisuojelevasta isästä, joka sotkee suhteensa lapsiinsa ja uuteen vaimoonsa. Kaksi sisarusta on kasvanut riitaisan avioeron seurauksena 16 vuoden ajan erillään. Äidin kuoleman jälkeen nuoret tapaavat jälleen ja viihtyvät toistensa seurassa. Isä yrittää sekaantua nuorten elämään surkuhupaisin seurauksin.
Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Aleksi Salmenperä (s. 1973) on yksi kotimaisen nykyelokuvan arvostetuimpia nuoria tekijöitä. Hänen edelliset pitkät elokuvansa Miehen työ (2007) ja Lapsia ja aikuisia (2004) ovat keränneet palkintoja sekä Suomessa että ulkomailla.
Pahan perheen pääosissa nähdään Ville Virtanen, Pihla Viitala sekä Lauri Tilkanen, ja elokuvan muissa keskeisissä rooleissa muun muassa Vera Kiiskinen, Ismo Kallio, Reino Nordin ja Asko Sarkola. Työryhmässä mukana on lukuisa joukko maamme eturivin elokuva-ammattilaisia, kuten kuvaaja Tuomo Hutri, lavastaja Markku Pätilä, leikkaaja Samu Heikkilä ja äänisuunnittelija Tero Malmberg.
........................................................................................................................................................................
UP IN THE AIR
Ensi-ilta: 29.01.2010
Ohjaus: Jason Reitman
Käsikirjoitus: Walter Kim, Jason Reitman
Näyttelijät: George Clooney, Vera Farmiga, Jason Bateman, Danny McBride
Liikemies Ryan Bingham (Clooney) rakastaa elämäänsä tien päällä, mutta joutuu taistelemaan työnsä puolesta yrityksen tiukentaessa matkabudjettiaan. Ryan määrätään viettämään enemmän aikaa kotona juuri kun hän on saavuttamaisillaan päämäärän, jonka eteen hän on tehnyt töitä vuosia: saada kokoon viisi miljoonaa lentoyhtiön kanta-asiakasmailia, ja juuri tavattuaan unelmiensa naisen joka on myös lentoyhtiön kanta-asiakas.
........................................................................................................................................................................
HELMIKUU 2010
........................................................................................................................................................................
INVICTUS - VOITTAMATON
Ensi-ilta: 05.02.2010
Ohjaus: Clint Eastwood
Käsikirjoitus: Anthony Peckman, John Carlin kirjasta
Näyttelijät: Morgan Freeman, Matt Damon
Nelinkertaisen Oscar®-voittaja Clint Eastwoodin (”Million Dollar Baby”, ”Armoton”) ohjaama ”Invictus – Voittamaton” kertoo innoittavan tositarinan siitä, kuinka Nelson Mandela (Morgan Freeman) yhdisti voimansa Etelä-Afrikan rugbyjoukkueen kapteenin, Francois Pienaarin (Matt Damon), kanssa tuodakseen kansansa yhteen.
Vastavalittu presidentti Mandela tietää, että hänen maansa on apartheidin jäljiltä jakautunut niin rodun kuin toimeentulonkin perusteella. Mandela uskoo voivansa yhdistää kansakuntansa urheilun universaalin kielen avulla, ja niinpä hän kannustaa eteenpäin Etelä-Afrikan altavastaajaksi katsottua rugbyjoukkuetta sen epätodennäköisellä tiellä vuoden 1995 maailmanmestaruuskisojen finaaliin.
........................................................................................................................................................................
AVIO-ONNEA MORGANEIDEN TAPAAN (Did You Hear about the Morgans?)
Ensi-ilta: 05.02.2010
Ohjaus: Marc Lawrence
Käsikirjoitus: Marc Lawrence
Näyttelijät: Hugh Grant, Sarah Jessica Parker, Sam Elliott, Mary Steenburgen, Elisabeth Moss, Michael Kelly, Wilford Brimley
Hilpeän komedian Avio-onnea Morganeiden tapaan keskipisteessä on menestyksekäs Manhattanilla asustava pariskunta, Meryl ja Paul Morgan (Sarah Jessica Parker ja Hugh Grant), joiden likimain täydellisessä elämässä on vain yksi pieni kauneusvirhe – heidän romahtamispisteessä oleva avioliittonsa. Rypyt rakkaudessa eivät kuitenkaan ole mitään siihen verrattuna, mitä heillä on vielä edessään: he sattuvat todistamaan kylmäverisen murhan ja joutuvat itsekin palkkatappajan tähtäimeen. Todistajiaan suojellakseen FBI lennättää Morganit hektisestä New Yorkista uinuvaan maalaiskaupunkiin Wyomingiin, ja niin heidän rapautuva avioliittonsa uhkaa mennä Kalliovuorilla lopullisesti kiville… paitsi että uusi kännykätön elämä tarjoaa heille vihdoinkin mahdollisuuden hidastaa tahtia ja sytyttää rakkaus uuteen roihuun – jos he vain malttavat tarttua tilaisuuteen!
........................................................................................................................................................................
PIMEYDEN YTIMESSÄ (Edge of Darkness)
Ensi-ilta: 05.02.2010
Ohjaus: Martin Campbell
Käsikirjoitus: William Monahan, Andrew Bovell, Troy Kennedy-Martin (TV-sarja)
Näyttelijät: Mel Gibson, Ray Winstone, Danny Huston
Pimeyden ytimessä -elokuvan pääosassa nähdään pitkästä aikaa valkokankaalla Mel Gibson ja ohjaajana loistava Martin Campbell (Casino Royale, Vertical Limit), joka ohjasi myös alkuperäisen Suomessakin suuren suosion saaneen BBC:n tuottaman samannimisen TV-sarjan. johon elokuva perustuu. Rikostutkija Thomas Craven (Mel Gibson) tutkii aktivisti-tyttärensä kuolemaa ja törmää hallituksen ja yritysmaailman salaiseen operaatioon.
........................................................................................................................................................................
RISTO RÄPPÄÄJÄ JA POLKUPYÖRÄVARAS
Ensi-ilta: 12.02.2010
Ohjaus: Mari Rantasila
Käsikirjoitus: Sinikka ja Tiina Nopola
Näyttelijät: Severi Heikkilä, Lauramaija Luoto, Annu Valonen, Ulla Tapaninen, Martti Suosalo, Marcus Groth
Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä oli vuoden 2008 katsotuin kotimainen elokuva, joka on saanut elokuvateattereissa yli 211 000 katsojaa. Elokuva on pyörinyt Finnkinon Tennispalatsissa ennätyksellisesti yli vuoden (67 viikkoa) ja on edelleen ohjelmistossa.
Risto Räppääjä ja polkupyörävaras on vauhdikas ja koskettava musiikkikomedia, joka kertoo täysin uuden tarinan Riston seikkailuista. Rauha Räppääjä ja Lennart Lindberg päättävät lähteä lomalle ja Pakastaja-Elvi tulee hoitamaan Ristoa ja Nelli Nuudelipäätä. Risto saa lohduksi uuden valtavan hienon polkupyörän. Valitettavasti pyörä salaperäisesti katoaa. Tästä alkaa huikea seikkailu, jossa kaikkien päähenkilöidemme tiet risteävät mitä kummallisimmin tavoin. Ja mitä tekemistä tässä kaikessa on Bertil ja Robert Rosenbögelillä ja hoitolaitoksella, jota johtavat laulavat lääkärit?
........................................................................................................................................................................
PERCY JACKSON SALAMAVARAS (Percy Jackson & The Olympians: The Lightning Thief)
Ensi-ilta: 12.02.2010
Ohjaus: Chris Cloumbus
Näyttelijät: Pierce Brosnan, Uma Thurman, Logan Lerman, Kevin McKidd, Catherine Keenre, Rosario Dawson,
Harry Potter –elokuvien ohjaaja Chris Columbuksen uusi fantasiaseikkailu Percy Jackson Salamavaras perustuu samannimisen menestyskirjaan. Percy Jackson (Logan Lerman) on newyorkilainen teini, jolle alkaa tapahtua outoja asioita - asioita, joita muut eivät näe. Kun hänelle valkenee, että hän on Olympoksen jumalan puoliverinen jälkeläinen jota odottaa suuri tehtävä samalla kun Kreikan mytologian hurjimmat hirviöt ovat hänen kannoillaan, on suuri seikkailu valmis. Olympoksen jumalat, antiikan sankarit ja hirviöt ovat muuttuneet todeksi, ja ovat vahvasti elossa 2000-luvulla.
........................................................................................................................................................................
THE WOLFMAN
Ensi-ilta: 12.02.2010
Ohjaus: Joe Johnston
Käsikirjoitus: Andrew Kevin Walker, David Self
Näyttelijät: Benicio Del Toro, Anthony Hopkins, Emily Blunt, Hugo Weaving, Art Malik
Kauhuelokuvien perinteen lanseeranneen Universalin klassikkoelokuvaan perustuva The Wolfman vie kirotun miehen myytin takaisin sen juurille. Benicio Del Toro esittää Lawrence Talbotia, riivattua aatelismiestä joka veljensä kadottua on houkuteltu takaisin perheensä kartanoon. Hän liittoutuu uudelleen etääntyneen isänsä (Anthony Hopkins) kanssa ja alkaa etsiä veljeään…ja löytää itselleen kauhistuttavan kohtalon.
Lawrence Talbotin lapsuus loppui sinä yönä jolloin hänen äitinsä kuoli. Lähdettyään uneliaasta viktoriaanisesta Blackmooren pikkukylästä hän vietti vuosikymmeniä toipuen ja yrittäen unohtaa. Mutta kun hänen veljensä morsian Gwen Conliffe (Emily Blunt) etsii Lawrencen avukseen etsimään kadonnutta rakkauttaan, Talbot palaa kotiin liittyäkseen etsijöihin. Hän huomaa, että jokin raakalainen jolla on sammumaton verenjano on tappanut kyläläisiä, ja että Scotland Yardin epäilyttävä etsivä nimeltä Aberline (Hugo Weaving) on saapunut tutkimaan tapausta.
Kun Lawrence kokoaa palasia yhteen hän kuulee muinaisen kirouksen joka muuttaa kärsivät täydenkuun aikaan ihmissusiksi. Nyt, jos hänellä on mitään mahdollisuutta lopettaa teurastus ja suojella naista jota hän on kasvanut rakastamaan, Talbotin on tuhottava hirviömäinen olento Blackmooria ympäröivässä metsässä. Mutta hänen metsästäessään painajaismaista petoa, piinallisen menneisyyden omaava yksinkertainen mies paljastaa alkukantaisen puolensa itselleen…puolen, jota hän ei ikinä voinut kuvitellakaan olevan olemassa.
........................................................................................................................................................................
YSTÄVÄNPÄIVÄ (Valentine's Day)
Ensi-ilta: 12.02.2010
Ohjaus: Garry Marshall
Näyttelijät: Julia Roberts, Ashton Kutcher, Jennifer Garner, Bradley Cooper, Jessica Biel, Anne Hathaway, Jessica Alba, Emma Roberts, Topher Grace, Jamie Foxx, Patrick Dempsey, Eric Dane, Queen Latifah, Hector Elizondo, Shirley MacLaine George Lopez.
Ystävänpäivä on romanttinen tarina rakkautta etsivistä ihmisistä, joiden elämänpolut risteävät yhden ystävänpäivän aikana Los Angelesissa.
Ohjaajana toimii tekijäveteraani Garry Marshall, ja näyttelijäkaarti on tähtiä täynnä, mukaan lukien Jessica Alba (“Fantastic Four”), Jessica Biel (“Voitte suudella sulhasta”), Bradley Cooper (“Kauhea kankkunen”), Eric Dane (TV-sarja “Greyn anatomia”), Patrick Dempsey (“Lumottu”), Hector Elizondo (“Prinsessapäiväkirja”-elokuvat), Oscar®-voittaja Jamie Foxx (“Ray”), Jennifer Garner (“Juno”), Topher Grace (“Spider-Man 3”), Oscar®-ehdokas Anne Hathaway (“Rachel Getting Married”), Carter Jenkins (“Ullakkojengi”), Ashton Kutcher (“Tapahtui Vegasissa”), Oscar®-ehdokas Queen Latifah (“Chicago”), George Lopez (“Beverly Hillsin hienostohauva”), Oscar®-voittaja Shirley MacLaine (“Hellyyden ehdoilla”), Emma Roberts (“Koirahotelli”), Oscar®-voittaja Julia Roberts (“Erin Brockovich”) ja Bryce Robinson (“Marley & Me”).
........................................................................................................................................................................
I LOVE YOU PHILLIP MORRIS
Ensi-ilta: 19.02.2010
Ohjaus: Glenn Ficarra, John Requa
Käsikirjoitus: Glenn Ficarra ja John Requa (käsikirjoitus), Steve McVicker (kirja)
Näyttelijät: Jim Carrey, Ewan McGregor, Leslie Mann
Tummanpuhuva, romanttinen komedia perheellisestä kristitystä Steve Russelista (Jim Carrey), jonka luksuselämän rahoittamiseksi kehittelemät superhuijaukset heittävät suoraan kaapista häkkiin. Vankilassa Steve rakastuu palavasti sellitoveriinsa Phillip Morrisiin (Ewan McGregor), josta eroon joutuminen pakottaa ikävöivän käännynnäisen tekemään kaikkensa päästäkseen takaisin rakkaansa kainaloon.
........................................................................................................................................................................
NINE
Ensi-ilta: 19.02.2010
Ohjaus: Rob Marshall
Käsikirjoitus: Michael Tolkin, Anthony Minghella
Näyttelijät: Daniel Day-Lewis, Penélope Cruz, Nicole Kidman, Judi Dench, Kate Hudson, Sophia Loren, Stacy Ferguson aka Fergie (Black Eyed Peas)
Chicago-ohjaaja Rob Marshall tuo valkokankaille uuden menestysmusikaalin Broadwayn huipulta.
Kuuluisa elokuvaohjaaja Guido Contini (Daniel Day-Lewis) on yhtä aikaa ammatillisen ja henkilö-kohtaisen kriisin kourissa. Hänen elämässään on yksinkertaisesti liikaa naisia ja uude elokuvan viimeistely polkee paikallaan. Continin naisina nähdään Hollywoodin upeimmat naistähdet.
Nine perustuu Federico Fellinin rakastettuun elokuvaklassikkoon 8 1/2.
........................................................................................................................................................................
SULJETTU SAARI (Shutter Island)
Ensi-ilta: 19.02.2010
Ohjaus: Martin Scorsese
Käsikirjoitus: Laeta Kalogridis
Näyttelijät: Leonardo DiCaprio, Michelle Williams, Mark Ruffalo, Ben Kingsley, Patricia Clarkson, Emily Mortimer, Jackie Earle Haley
Suljettu saari on tarina kahdesta liittovaltion sheriffistä, Teddy Danielsista (DiCaprio) ja Chuck Aulesta (Ruffalo), jotka kutsutetaan eristyksissä olevalla karulle saarella Massachusettsin rannikolle tutkimaan erään murhaajattaren mystistä katoamista saaren linnoituksenomaisesta vankimielisairaalasta.
........................................................................................................................................................................
PRINSESSA JA SAMMAKKO (The Princess and the Frog)
Ensi-ilta: 19.02.2010
Ohjaus: Ron Clements, John Musker
Näyttelijät: TIANA Laura Voutilainen, PRINSSI NAVEEN Reino Nordin, TRI FACILIER Veeti Kallio, LOUIS Sasu Moilanen, RAY Puntti Valtonen, MAMA ODIE Ritva Oksanen, CHARLOTTE Malla Malmivaara
Walt Disney Animation Studios esittää musikaalin PRINSESSA JA SAMMAKKO, suurenmoiseen New Orleansin kaupunkiin sijoittuvan animaatiokomedian. “Pienen merenneidon” ja “Aladdinin” tekijät loihtivat nykyaikaisen säväyksen vanhaan tarinaan, jonka pääosissa ovat kaunis tyttö nimeltä Tiana, sammakkoprinssi, joka epätoivoisesti haluaa takaisin ihmiseksi sekä kohtalokas suudelma, joka johdattaa heidät molemmat riemukkaalle seikkailulle halki Louisianan salaperäisten rämeiden.
PRINSESSA JA SAMMAKKO tuo takaisin huipulle käsin piirretyn animaation mestarikaksikon John Muskerin ja Ron Clementsin sekä Oscar®-palkitun säveltäjän Randy Newmanin (“Monsterit OY”, “Autot”, “Toy Story - leluelämää”).
........................................................................................................................................................................
VUOHIA TUIJOTTAVAT MIEHET (The Men Who Stare at Goats)
Ensi-ilta: 26.02.2010
Ohjaus: Grant Heslov
Käsikirjoitus: Peter Straughan (Jon Ronsonin samannimisen romaanin pohjalta)
Näyttelijät: George Clooney, Ewan McGregor, Jeff Bridges, Kevin Spacey
Hulvaton, satiirinen komedia kertoo uskomattoman tositapahtumiin perustuvan tarinan, jossa tutkiva journalisti suuntaa Lähi-itään ottamaan selvää jenkkiarmeijan erittäin salaisista (ja suht hilpeistä) modernin sodankäynnin metodeista.
Leffan huippunäyttelijät George Clooney, Ewan McGregor, Jeff Bridges ja Kevin Spacey hallitsevat hienovireisen absurdin komedian keinot mestarillisesti. Jon Ronsonin samannimisen romaanin on Suomessa julkaissut kustannusyhtiö Sammakko.
........................................................................................................................................................................
THE BOOK OF ELI (The Book of Eli)
Ensi-ilta: 26.02.2010
Ohjaus: Hughes Brothers
Käsikirjoitus: Gary Whitta
Näyttelijät: Denzel Washington, Gary Oldman ,Mila Kuni, Ray Stevenson, Jennifer Beals, Frances de la Tour, Michael Gambon
Lähitulevaisuudessa - noin 30 vuotta viimeisen sodan jälkeen - erakko kulkee pitkin jättömaata, jota kutsuttiin kerran nimellä Amerikka. Tyhjät kaupungit, hajonneet valtatiet ja kärvenyt maa kertovat karua kieltä totaalisesta katastrofista. Ei sivilisaatiota, ei lakia. Tiet kuuluvat verenhimoisille jengeille, jotka murhaisivat veljensä tipasta vettä...tai muuten vain.
Denzel Washingtonin tähdittämä futu-thrilleri imee katsojan taisteluun jäljellä olevan maailman viimeisistä rippeistä. Eli (Washington) kantaa mukanaan ihmiskunnan viimeistä toivoa, ja siitä hän ei ole valmis luopumaan hinnalla millä hyvänsä.
........................................................................................................................................................................
MAALISKUU 2010
........................................................................................................................................................................
OMA TAIVAS (The Lovely Bones)
Ensi-ilta: 05.03.2010
Ohjaus: Peter Jackson
Käsikirjoitus: Peter Jackson, Philippa Boyens, Fran Walsh
Näyttelijät: Mark Wahlberg, Rachel Weisz, Saoirse Ronan, Susan Sarandon, Stanley Tucci
Alice Seboldin kirjoittamaan, kriitikoiden kehumaan bestselleriin perustuva Oma taivas kertoo nuorena murhatusta tytöstä joka vartioi perhettään - ja tappajaansa - taivaasta. Hänen on päätettävä, kumpi on tärkeämpää: kosto vai perheen toipuminen menetyksestään.
........................................................................................................................................................................
VALHALLA RISING
Ensi-ilta: 05.03.2010
Ohjaus: Nicolas Winding Refn
Käsikirjoitus: Roy Jacobsen, Nicolas Winding Refn
Näyttelijät: Mads Mikkelsen
Jo vuosien ajan voimakas soturi, Yksisilmä, on ollut vangittuna heimopäällikkö Barden toimesta. Raju pako apurinsa Aren kanssa aloittaa synkän taipaleen kohti pimeyden mustaa syliä. Karkulaiset karauttavat viikinkilaivansa tuntemattomaan maahan, jonka maaperästä huokuvat salaisuudet määräävät karmaisevia kohtaloita paljastaen Yksisilmälle totuuden itsestään.
........................................................................................................................................................................
MICMACS
Ensi-ilta: 12.03.2010
Ohjaus: Jean-Pierre Jeunet
Käsikirjoitus: Jean-Pierre Jeunet, Guillaume Laurant
Näyttelijät: Dany Boon, Andre Dussollier, Julie Ferrier, Dominque Pinon, Nicholas Marie
Hulvaton tarina luotipäisestä pasifistista, Bazilista, joka yhdessä värikkään ryhmänsä kanssa aloittaa operaation kahden suuren asetehtaan tuhoamiseksi. Onko romumetalli maamiinoja arvokkaampaa? Mahtuuko nainen jääkaappiin? Juopuuko vohveleista? Vastaukset näihin sekä kehotuksen elää hetkessä tarjoaa tämä herttainen elokuva Amélien tuottajilta.
........................................................................................................................................................................
LIISA IHMEMAASSA (Alice in Wonderland)
Ensi-ilta: 12.03.2010
Ohjaus: Tim Burton
Näyttelijät: Johnny Depp, Mia Wasikowska, Anne Hathaway, Helena Bonham Carter, Crispin Glover
Walt Disney Pictures ja visionäärinen ohjaaja Tim Burton esittävät kolmiulotteisen fantasiaseikkailun LIISA IHMEMAASSA. Kyseessä on siis yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista tarinoista höystettynä taianomaisin ja mielikuvituksellisin sävyin. Hullua Hatuntekijää esittää JOHNNY DEPP ja MIA WASIKOWSKA on 19-vuotias Liisa, joka palaa nuoruutensa hullunkuriseen maailman ja tapaa kaikki vanhat ystävät: Kanin, Tittelityyn ja Tittelitomin, Hiiren, Kaalimadon, Veijarikissan ja tietysti Hatuntekijän. Niin Liisa lähtee mielikuvitukselliselle matkalle saadakseen selville todellisen kohtalonsa ja tehdäkseen lopun Herttarouvan hirmuvallasta. Nimekkäässä näyttelijäkaartissa on mukana lisäksi mm. ANNE HATHAWAY, HELENA BONHAM CARTER ja CRISPIN GLOVER.
LIISA IHMEMAASSA saapuu valkokankaalle kolmiulotteisena Disney Digital 3D™ -elämyksenä 13. maaliskuuta 2010 täynnä Lewis Carrollin rakastettujen kirjojen “Liisan seikkailut ihmemaassa” (1865) ja “Liisan seikkailut peilimaassa” (1871) lumovoimaa, visuaalisesti huikeita elementtejä ja kirjallisuuden historian karismaattisimpia hahmoja.
........................................................................................................................................................................
BROTHERS
Ensi-ilta: 19.03.2010
Ohjaus: Jim Sheridan
Käsikirjoitus: David Benioff (Susanne Bierin ja Anders Thomas Jensenin käsikirjoituksen pohjalta)
Näyttelijät: Natalie Portman, Jake Gyllenhaal, Tobey Maguire
Gracen (Natalie Portman) aviomies Sam (Tobey Maguire) katoaa rintamalla Afganistanissa. Samin veli Tommy (Jake Gyllenhaal) on juuri vapautunut vankilasta. Hän yrittää huolehtia Gracesta perheen saatua suruviestin. Heidän välilleen puhkeaa romanssi – ja eräänä päivänä Sam palaa kotiin.
Brothers perustuu Susanne Bierin (Rakastan sinua ikuisesti, Häiden jälkeen) ohjaamaan ja Anders Thomas Jensenin käsikirjoittamaan, samannimiseen tanskalaiseen elokuvaan.
........................................................................................................................................................................
Precious: Based on the Novel Push by Sapphire
Ensi-ilta: 19.03.2010
Ohjaus: Lee Daniels
Näyttelijät: Gaborey Sibie, Mo'Nique, Paula Patton, Lenny Kravitz, Mariah Carey
Precious on elämänmakuinen ja toivoa täynnä oleva elokuva vaikeuksien yli pääsemisestä ja selviytymisestä. Oscar-voittaja Crashin tuottajana kannuksensa saaneen Lee Danielsin ohjaama Prescious on vuoden vahvimpia ja kehutuimpia amerikkalaisia draamoja.
Vuoden 1987 New Yorkiin sijoittuvan tarinan päähenkilö on 16-vuotias Clareece ”Precious” Jones (Gabourey Sibide vaikuttavassa esikoisroolissaan), jonka elämä on ajautunut todelliseen umpikujaan. Precious on raskaana jo toista kertaa ja kotona hän joutuu passaamaan hirviömäistä äitiään (tulevan vuoden Oscar-veikkauksiin roolisuorituksellaan noussut Mo’Nique).
Koulunkäynti on Preciousille tuskaa, sillä hän kuuluu siihen joukkoon, jonka surullisenkuuluisa amerikkalaisen koulujärjestelmä on jättänyt luku- ja kirjoitustaidottomaksi. Eniten Preciousin mieltä painaa kuitenkin kipeä salaisuus siitä, kuka on hänen lastensa isä.
Vaikka Preciousin tilanne on toivoton, hän ei ole luovu toivosta. Vastoinkäymiset saavat Preciousin vetäytymään kuoreensa, mutta sisimmässään hän tietää, että elämällä on vielä annettavaa.
Preciousin tilaisuus tulee, kun hän pääsee uuteen kouluun. Kärsivällisen ja hyväsydämisen opettajattaren (Paula Patton) tuella tulevaisuus alkaa vähitellen näyttää hiukan valoisammalta. Päästäkseen oman elämänsä herraksi Preciousin on kohdattava synkimmät salaisuutensa silmästä silmään.
Sivuosia tähdittävät laulajina paremmin tunnetut Mariah Carey ja Lenny Kravitz roolisuorituksissa, jotka paljastavat, että näissä isojen areenoiden tähdissä on todellista näyttelijänainesta.
Elokuva perustuu Sapphire-nimimerkin suojissa kirjoittavan amerikkalaiskirjailijan romaaniin Ponnista! (Push, suom. Art House 1998).
........................................................................................................................................................................
TITAANIEN TAISTELU (Clash of the Titans)
Ensi-ilta: 26.03.2010
Ohjaus: Louis Leterrier
Käsikirjoitus:Travis Beacham, Phil Hay, Matt Manfredi
Näyttelijät: Sam Worthington, Liam Neeson, Ralph Fiennes, Gemma Arterton, Mads Mikkelsen
Titaanien taistelussa kansa käy kuninkaita ja kuninkaat jumalia vastaan taistellessaan vallasta, mutta kun jumalat käyvät taistoon toisiaan vastaan, saattaa koko maailma tuhoutua.
Jumalasta syntynyt, mutta ihmisen kasvattama Perseus (Sam Worthington) yrittää turhaan pelastaa perheensä tuonelan kostonhimoiselta jumalalta Hadekselta (Ralph Fiennes). Kun Perseuksella ei ole enää mitään hävittävää, hän lähtee johtamaan vaarallista tehtävää, jonka tarkoituksena on syöstä Hades vallasta ennen kuin tämä kaappaa vallan Zeukselta (Liam Neeson) ja vapauttaa helvetin maan päällä.
........................................................................................................................................................................
KICK-ASS
Ensi-ilta: 16.04.2010
Ohjaus: Matthew Vaughn
Käsikirjoitus: Jane Goldman, Matthew Vaughn, Mark Millar (sarjakuvakirjat)
Näyttelijät: Aaron Johnson, Nicolas Cage, Mark Strong, Chloe Moretz, Christopher Mintz-Plasse
Dave Lizewski, nörtti opiskelijapoika on kova sarjakuvalehtifani, mutta muuten melko nössö. Hän asuu yhdessä isänsä kanssa, elämä on helppoa, eikä hänen henkilökohtaisessa elämässä ole murskaavia vastoinkäymisiä. Mutta sitten, eräänä päivänä hän tekee yksinkertaisesti päätöksen, että ryhtyy supersankariksi… ilman voimaa ja treenausta.
........................................................................................................................................................................