28.10.2009 16:28

Viikonloppuna katsotaan kauhua
Jos erääseen kansalliseen leffavuokraamoketjuun on uskominen, viikonloppuna katsotaan normaalia enemmän kauhuelokuvia. Syksyn aikana dvd-markkinoille on tipahdellut kauhua enemmän kuin miesmuistiin. Useimmat juuri julkaisuun tulleista rainoista sisältävät melko heppoista säikyttelyä, mutta joukkoon mahtuu myös muutama selkäpiitä karmiva rainakin. Yksi asia on kuitenkin lähes varma: kauhua katsotaan viikonloppuna enemmän kuin normaalisti.
Suomessa halloweenia on vietetty lähinnä kauhuelokuvia katselemalla tai
ravintoloiden halloween-bileissä lärvit vetämällä. Suomessa lapset eivät vaella ovelta ovelle
ruinaamassa karkkia. Amerikassa Trick or Treat -tyyli lähti nopeaan nousuun 50-luvulla. Aluksi
muksut pukivat päälleen supersankarien tai sankarillisten ammatinharjoittajien innoittamia asuja.
Vasta myöhemmin piltit oivalsivat vanhojen perinteiden mukanaan tuomat kummitusaiheet, eikä
aikaakaan kun amerikkalaiset lähiöt olivat täynnä noita-asuihin ja luurankonaamareihin pukeutuneita
muksuja.
Pohjoisilla lakeuksilla kostyymipitoinen Halloween on vasta nytkähtämässä käyntiin, ja sekin
ravintoloiden kautta. Suosituin ja helpoin tapa viettää Halloweenia on kaahata leffavuokraamoon ja
vuokrata sieltä läjä kauhupätkiä.
John Carpenterin klassikko
Halloween (1978) on leffafriikkien peruskauraa, mutta
tunkua tuntuu markkinoilla olevan, siksi tiiviiseen tahtiin vuokraamojen hyllyt ovat splatterista
ja goresta täyttyneet.
Samista puuhataan uutta Halloween maskottia
Kurpitsalyhdystä
- jota myös Jack O` Lantern -nimellä kutsutaan - on aikojen saatossa muodostunut halloweenin
tärkein symboli. John Carpenterin kuuluisassa Halloween-klassikossa Jack O`Lantern oli elimellinen
osa leffan pelottavaa kauhukuvastoa. Tänä halloweenina Jack on saamassa kilpailijan, sillä ohjaaja
Michael Dougherty on luonut
Trick 'R Treat -debyyttileffaansa Sam-nimisen hahmon,
jonka suhteellisen iso pää on verhottu vanhaan kangassäkkiin. Sam on ulkonäöltään sekoitus alienia
ja jättimäistä kurpitsaa.
Nightmare Before Christmas-animaatiossa seikkaileva Jack
Skellington on enemmän kuin esikuva ohjaaja Doughertyn luomalle hahmolle.
"Sattumoisin" halloweeniksi markkinoille pukattu Trick 'R Treat yrittää omia koko juhlapyhän
itselleen heittelemällä leffan moninaisiin juonipunoksiin aitoa halloween-infoa. Pikku Sam
vilahtelee kauhu-komedian (parodian) monissa yksittäisissä tarinoissa, kuin suojellakseen
halloweenin pyhintä olemusta. Tarinoihin on ympätty sarjamurhaajaa, trick or treat-piloja,
ihmissusia ja verenhimoisia zombeja. Kyseessä on ihka aito halloween-pelottelu, jonka imussa 15
litran boxi pop corneja on kevyttä alkuveryttelyä.
Hyllyt täynnä vaihtoehtoja
Kaikille niille,
joille pelkkä kevyt pelottelu ei riitä, vuokraamojen hyllyt tarjoilevat tuhdin annoksen mättöä.
Taannoin leffateattereita 3D-versiona kierrellyt
My Bloody Valentine on oiva vaihtoehto kaikille niille,
joille kulman takaa kaahaava murhaaja sekä silmän lävistävä hakku ovat kova sana. Astetta
brutaalimpaa toimintaa tarjoilee
Wes Cravenin shokeraavan kulttipätkän
Last House on the Left uusi versio, jonka karmivat hetket
pitävät halloween-bileet hetken kurissa. Niin ikään leffassa 3D:nä pyörinyt
Scar jatkaa tiukkaakin tiukempaa
sarjamurjaaja-slasher-splatter -sarjaa verenkatkuisella pelottelulla. Vuoden 2009 halloween on
veren juhla.
Kaikilla edellämainituilla pelotteluilla on yksi yhteinen piirre: kauhu sikiää ihmisestä
itsestään, ei mielikuvituksellisista hirviöistä tai kartanoissa lymyilevistä kummituksista. Tänä
halloweenina pääasia on, että joku pelästyy kunnolla, ainakin kerran. Ja siihen auttaa vain
ikkkunalaudalla virnistelevä Jack O`Lantern ja pino splatter-mättöä.
Halloween viikko kaikissa Makuuneissa 26.10.-1.11.2009.
Teksti: Jaakko Jäntti
Kuvat: Legendary Pictures, Falcon