29.09.2006 11:16
Tietoturvasta huolehtiminen on kaikkien asia
Kansallista Tietoturvapäivää vietetään 7. helmikuuta 2006 jo kolmatta kertaa. Tietoturvapäivän erityisenä teemana on pienten ja keskisuurten yritysten tietoturva. Tietoturvapäivä-hankkeen tavoitteena on antaa pk-yrityksille eväitä tunnistaa tietoturvan merkitys oman liiketoiminnan kannalta ja auttaa luomaan pelisäännöt, joilla yrityksen toimintaa voidaan muuttaa tietoturvallisemmaksi. Edellisvuoden tapaan kohderyhmänä ovat myös peruskoululaiset, heidän opettajansa ja vanhempansa. Tietoturvapäivä on kansallisen tietoturvallisuusstrategian päähankkeita.
Useat selvitykset antavat viitteitä siitä, että yrityksillä - erityisesti pk-yrityksillä - on puutteita tietoturvatietämyksessä ja -osaamisessa. Yritysten tietoturva on hoidettu vaihtelevasti, sillä tietoturvan merkitystä ja sen hyötyjä liiketoiminnalle ei välttämättä aina nähdä. Tietoturva luo kuitenkin hyvän perustan menestyksekkäälle liiketoiminnalle.
Vuoden 2005 Tietoturvapäivä kouluissa oli hyvä alku lasten ja nuorten tietoturvatietoisuuden lisäämiselle. Kouluista saadun palautteen perusteella opettajat toivovat aiheen esille ottamista uudestaan vuonna 2006. Lisäksi internetin kotikäyttäjille tarjotaan entistä kattavammin tietoturvatietoa uudistuvan tietoturvaopas.fi-sivuston kautta. Uusittu sivusto julkaistaan Tietoturvapäivänä 7.2.
Pk-yrittäjän tietoturvapaketti nettiin
Pienten ja keskisuurten yritysten käyttöön on avattu laaja verkkopalvelu, jossa on monipuolista tietoturvatietoa yritysten näkökulmasta. Yrityksen tietoturvaopas on käytännönläheinen tietopaketti, jossa on arjen liiketoimintaan kytkeytyvää tietoa ja välineitä yrityksen tietoturvan kartoittamiseen ja kohentamiseen. Käytännön esimerkkien avulla yritys voi luoda omat pelisäännöt, joilla toimintatapoja voidaan muuttaa tietoturvallisemmiksi.
Sivustolta löytyy muun muassa malli tietoturvariskien tunnistamiseen, esimerkkejä tietoturvasuunnitelman laatimiseen sekä tarkistuslistoja ja esimerkkejä yrityksen tietoturvakäytäntöjen luomiseen ja henkilöstön kouluttamiseen. Yrityksen tietoturvaopas toimii osoitteessa www.tietoturvaopas.fi.
Tietoturvakoulu.fi opetuksen tukena
Vuonna 2005 avattu tietoturvakoulu.fi-verkkopalvelu toimii edelleen peruskoulujen tietoturvaopetuksen tukena. Sivustolle on lisätty uutta materiaalia niin lapsille, opettajille kuin vanhemmille. Peruskoululaiset voivat myös testata oman tietoturvaosaamisensa osallistumalla sivustolla olevaan kilpailuun 7. maaliskuuta asti.
Uudet sarjakuvatyyliset tarinat Annin uudet kaverit (1.-5.-luokkalaisille) ja Solmuja ja sattumuksia (6.-9.-luokkalaisille) ovat jatko-osia aiemmin julkaistuille tarinoille Loputon metsä ja Ryhmä Rooma. Tarinoissa käsitellään muun muassa henkilökohtaisten tietojen antamista, netin käytöstapoja, tiedon paikkansapitävyyttä netissä sekä kuvien julkaisemista ja tekijänoikeuksia. Kokonaisuudet voi käydä läpi itsenäisesti, pienryhmissä tai yhdessä opettajan johdolla koko luokan kanssa. Tarinoiden yhteydessä on myös tietoturvatietoa syventäviä tehtäviä.
Vinkkejä opettajille ja vanhemmille
Tietoturvakoulu.fi-sivuston opettajan ja vanhempien osioita on täydennetty ja laajennettu. Myös kummitoimintaa on laajennettu suoraan oppilaille suunnattuihin tilaisuuksiin. Tietoturvakoulu.fi-sivustolla olevan Kummipankin kautta peruskoulut voivat hakea tukihenkilön kertomaan turvallisesta netin käytöstä joko suoraan oppilaille tai opettajien omiin tilaisuuksiin ja vanhempainiltoihin. Palvelu on kouluille maksuton.
Tietoturvapäivä 2006 -hankkeessa mukana olevat organisaatiot: D-Fence Oy, Elisa Oyj, fiMUG ry, Finnet, F-Secure Oyj, Hewlett-Packard Oy, Huoltovarmuuskeskus, Hämeen Puhelin Oy, Kangasalan sivistyskeskus, kauppa- ja teollisuusministeriö, Keskuskauppakamari, Kuluttajavirasto, liikenne- ja viestintäministeriö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Microsoft Oy, Opetushallitus, opetusministeriö, Panda Software Finland, Pelastakaa Lapset ry, TeliaSonera Finland Oyj, Suomen Kuntaliitto, Suomen Yrittäjät, TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry, Tietosuojavaltuutetun toimisto, Tietoturva ry, Tietoyhteiskuntaohjelma, valtiovarainministeriö, Viestintävirasto, Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT, Väestörekisterikeskus
Tietoturva-artikkelit
SOPA – lakialoite, joka uhkasi kaataa internetin
Mac ei ole niin turvallinen kuin luulit
Microsoft Security Essentials - ilmainen vaihtoehto tietoturvaan
Anonymous – Internetin kettutytöt?
Stuxnet: kun kybersodankäynti tuli julkiseksi
Moni uhka vaanii verkkopankkien käyttäjää
Näin pankki suojelee verkkoasiakkaitaan
Google+ haastaa Facebookin, mutta entä tietoturva?
Huijari pyrkii Facebook-seinällesi
Botnet on joukkovoimaa ilman lupaa
Myös kännykkä tarvitsee tietoturvaa – ratkaisut
Myös kännykkä tarvitsee tietoturvaa – käyttöjärjestelmät
Myös kännykkä tarvitsee tietoturvaa – uhkakuvat
Kuinka pelifirmoista tuli hakkereiden ykköskohde
Valitse turvallinen nettiselain
Terveisiä Nigeriasta – sähköpostihuijauksen anatomia
Netissä kohkaaminen voi kostautua
Salasanaa ei pidä eikä tarvitse kierrättää
Näin salaat tärkeät tiedostot helposti
Vinkkejä Windows 7:aan siirtymiseen
Facebook-ryhmissä viritellään ansalankoja
Facebook-kaveriksi kelpaa jo kumiankkakin
Top 5 -vinkit Windowsin tietoturvaan
Mitä kannattaa paljastaa yhteisöpalvelussa?
Langattoman verkon tietoturva kuntoon
Lumileopardi tuo Macin OS X:än nopeutta ja vakautta
Tietokalastelijat onkivat tietojasi
Järjestäytynyt rikollisuus rehottaa internetissä
Apple Safari 4.0 – palanen omenaa työpöydälläsi
Riesana roskaposti - miten säästäät aikaa ja vaivaa?
Firefox-selaimen parhaat laajennukset
Nettiselainrintaman uudet vaihtoehdot: Firefox 3.0 ja Google Chrome
Virukset ovat muuttuneet bisnekseksi
Suomenkielistä tietoturvaa internetissä
Suomenkielistä tietoturvaa internetissä
Tiedot talteen varmuuskopioimalla
Tiedot talteen varmuuskopioimalla
Säädä Nettiturvan palomuurin asetukset kuntoon
Sosiaalinen hakkerointi kohdistuu käyttäjään
Tietoturvaa Sampo Pankin asiakkaille
Roskaposti - ongelma ja miten siitä selvitään
Rootkit-haittaohjelmat ja niiden poistaminen
Vakoilijat koneellasi: miten torjut spyware-haittaohjelmat
Palomuurit - miksi niitä tarvitaan?
Nettiselaimet ja niiden turvallisuus
Muistutus salasanojen tarpeellisuudesta
Madot ja makrot – sähköpostin uhkat ja niiltä suojautuminen
Norton 360 – täysi tietoturvapaketti
Älä myy henkilötietojasi koneen mukana
Työkaluja huijaussivujen tunnistamiseen
Tietoturvapäivä kasvoi tietoturvaviikoksi
Windowsin käyttäjätasot kuntoon
Internetin uhkia - rootkit-haittaohjelmat ja niiden poisto
Mobiilimadot - todellinen uhkako?
Turvallisuusuhkia piratismin vastaisesta taistelusta?
Tietokoneviruksia jo 20 vuotta
Tietoturvasta huolehtiminen on kaikkien asia
Sosiaalinen hakkerointi kohdistuu käyttäjään