30.06.2008 21:39
Säädä Nettiturvan palomuurin asetukset kuntoon
Nettiturva-palveluun kuuluu osana tehokas palomuuri, joka sallii perusasetuksillaan tavanomaisen netin käytön. Joskus kuitenkin tulee eteen sovelluksia tai nettipalveluita, joita palomuuri ei osaa päästää läpi automaattisesti. Tällöin käyttäjän tulee muokata palomuurin asetuksia käsin.
Jos nettipeli, tiedostonjako tai pikaviestiohjelma ei toimi vaikka verkkoliikenne kulkee muuten saumattomasti, syyllinen on luultavasti tehtäväänsä uskollisesti suorittava palomuuri. Kun apua kysyy verkossa, saa luultavasti vähintään yhden neuvon jonka mukaan palomuuri pitäisi kääntää pois päältä. Tällaiset neuvot ovat aina erittäin kyseenalaisia.
Palomuuria ei tulisi koskaan kääntää pois päältä, ainakaan pitkäksi aikaa. Ainoa poikkeus on tilanne, jossa kokeillaan ohjelmaa kerran ilman palomuuria sen selvittämiseksi, onko vika todellakin tiukoissa turva-asetuksissa. Tämän jälkeen palomuuri pitää kytkeä välittömästi takaisin päälle.
Oikea
ratkaisu on puhkaista palomuuriin halutun sovelluksen mentävä reikä. Nettiturva-palvelun mukana
toimitettava F-Securen palomuuriratkaisu antaa käyttäjälle joustavat työkalut asetusten
muokkaamiseen ja sovittamiseen omaan käyttöön. Palomuuriasetuksiin pääsee käsiksi
tuplanaksauttamalla järjestelmän tilapalkissa, kellonajan vieressä olevaa Nettiturvan kuvaketta.
Avautuvassa ikkunassa klikataan Internet-suojaus nappia.
Tietoturvatasot
Ensimmäinen paikka, jossa palomuurin asetuksia pääsee höllentämään tai tiukentamaan, on aivan
ensimmäisellä rivillä oleva Muuta... -linkki. Sen takaa löytyvistä asetuksista voi määritellä,
millaisessa ympäristössä tietokonetta käytetään.
Tarjolla olevista tietoturvatasoista löytyy sanallinen kuvaus, joka kertoo millaiseen
käyttöön ne on tarkoitettu. Salli kaikki -tietoturvatasoa ei ole syytä käyttää juuri missään
yhteydessä, sillä se avaa koneen käytännössä kaikenlaiselle haittaohjelmaliikenteelle.
Sovellusten hallinta
Yksittäisten sovellusten kykyä kommunikoida nettiin voi säätää Sovellusten hallinnan kautta.
Palomuuri antaa tietyille ohjelmille luvan kommunikoida verkon yli tai toimia palvelimena, jolloin
toiset ohjelmat voivat ottaa niihin yhteyttä. Kun ohjelmia päivittää, varoittaa palomuuri siitä
että ne ovat muuttuneet. Tällöin ohjelmille pitää antaa uudelleen lupa käyttää verkkoyhteyksiä.
Joskus tässä tilanteessa käyttäjälle tulee ajatuskatko ja hän kieltää vahingossa
nettikommunikoinnin. Tilanteen voi korjata sovellusten hallinnan avulla.
Sallitut/estetyt sovellukset -rivin päästä löytyy Määritä-linkki, josta pääsee tarkastelemaan
mitkä ohjelmat saavat kommunikoida verkkoon. Käyttö (lähtevä) tarkoittaa sitä että sovellus saa
halutessaan ottaa yhteyden nettiin. Palvelin (saapuva) taas sitä että joku ohjelma voi ottaa
netistä yhteyden kyseiseen sovellukseen.
Kuvassa Firefox-nettiselaimelta on erehdyksessä poistettu oikeus kommunikoida verkkoon.
Tilanteen voi korjata tuplanaksauttamalla sovelluksen riviä, jolloin aukeaa toisessa kuvassa näkyvä
ikkuna. Kun sieltä klikataan Työasema (lähtevä) / Toiminto -kohdassa radionappi Salli-asetukselle,
selain pääsee jälleen verkkoon.
Etenkin palvelinoikeuksien jakelemista kannattaa miettiä toisenkin kerran. Onko sovellus
todellakin sellainen, että sen pitää pystyä ottamaan vastaan yhteyksiä verkosta? Tällaisia ovat
esimerkiksi Messengerin kaltaiset pikaviestimet ja nettipelit, mutta eivät vaikkapa netistä haetut
ilmaiset näytönsäästäjät tai kuvankäsittelyohjelmat. Tällaisilla ohjelmilla ei yleensä ole mitään
asiaa käyttää verkkoyhteyksiä, joten jos ne alkavat moista vaatia, saattaa kyseessä olla
pahimmillaan vakoiluohjelma.
Järkevä käyttäjä miettiikin tarkoin mille ohjelmille antaa luvan verkkoliikennöintiin. Harvan
ohjelman tarvitsee loppujen lopuksi käyttää verkkoyhteyttä, vaikka ne sitä saattaisivat
toivoakin.

Sääntöjen luominen
Ellei tietoturvatason virittely korjaa ongelmaa, joudutaan nettiliikenne sallimaan
käsipelillä. Tässä mennään kehittyneiden verkkoasetusten virittelyn puolelle, joten aivan
aloittelijan ei välttämättä kannata lähteä kyseisiä asetuksia virittelemään, ainakaan ilman
asiantuntevaa apua.
Palomuurisääntöjen säätämiseksi vaaditaan perustiedot siitä, mikä on IP-osoite, portti ja
protokolla. Lyhyesti ilmaistuna IP-osoite on tietokoneen sijainti internetissä tai lähiverkossa,
eli tavallaan katuosoite. Portti puolestaan on katuosoitteessa oleva postilaatikko tai firman
osasto, jossa käsitellään tietyn tyyppistä liikennettä. Esimerkiksi web-selailu kulkee tietokoneen
portin 80 läpi ja Bittorrent-vertaisverkkoliikenne porttien 6881-6889 kautta. Protokolla puolestaan
on kommunikoinnissa käytetty ”kieli”. Jotkut sovellukset käyttävät TCP-protokollaa, toiset UDP:tä,
jotkut molempia.
Palomuurin asetuksiin pääsee käsiksi klikkaamalla Palomuuri-rivin päässä olevaa
Määritä-linkkiä, jolloin näkyville tulevat palomuurin säännöt. Sääntöjä sovelletaan järjestyksessä
ylhäältä alas. Harmaat säännöt ovat ylhäällä mainitun tietoturvatason sanelemia, eikä niitä pääse
muuttamaan.
Palomuurisääntö määrittelee mistä IP-osoitteista, minkä porttien välillä ja mitä protokollaa
käyttäen kommunikointi sallitaan. Säännön voi lisätä klikkaamalla ruudun alalaidassa olevaa Lisää
-nappia.

Seuraavassa tehdään esimerkkisääntö, joka mahdollistaa FTP-tiedonsiirron lähiverkossa olevien
koneiden välillä. Kyseessä on tilanne, jossa verkkoyhteyteen on liitetty palomuuri/yhteyskäytävä
-laite, joka jakaa nettiyhteyden useammalle asunnossa olevalle tietokoneelle. Nämä koneet ovat siis
lähiverkossa ja niiden IP-osoitteet ovat tässä tapauksessa 192.168.1.101, 192.168.1.102, jne.
Annetaan säännölle nimi ja kerrotaan että kyseessä on kommunikointia salliva sääntö.

Seuraavassa ruudussa klikataan Muokkaa, minkä jälkeen päästään määrittelemään minkä
IP-osoitteiden välillä liikenne sallitaan. Klikkaamalla Lisää luetteloon säännölle voidaan
määritellä joustavasti IP-osoitealueita ja yksittäisi osoitteita.

Lopuksi valitaan mitkä palvelut, eli käytännössä sovellukset, saavat säännön mukaan
kommunikoida. Kun ruutuun klikataan rasti, palvelun eteen ilmestyy kuva jossa on tietokone ja
maapallo, sekä niiden välissä kysymysmerkki. Klikkailemalla kysymysmerkkiä määritellään koskeeko
sääntö lähtevää, saapuvaa vai kumpaankin suuntaan tapahtuvaa liikennettä.

Lopuksi päätetään, pidetäänkö säännön hallitsemista yhteyksistä kirjaa ja annetaanko niistä
käyttäjälle varoitus. Seuraavaksi klikataan Valmis, minkä jälkeen sääntö on käytössä.

Omat palvelut
Mikäli Nettiturvan palveluiden listasta ei löydy sitä sovellusta tai järjestelmää, joka
nettiyhteyttä vaatii, käyttäjän pitää luoda oma palvelu. Tähän tarvitaan tiedot palvelun
käyttämästä protokollasta ja sekä aloittaja- että kommunikointiporteista. Yleispäteviä sääntöjä on
vaikea antaa, mutta apua löytyy yleensä ohjelman tai palvelun omista ohjeista.
Palveluita voi lisätä palomuurin asetusten Palvelut-välilehdellä
klikkaamalla Lisää-nappia. Sovellukselle saattaa joutua luomaan useita palveluita, esim. erikseen
TCP ja UDP -protokollille. Kun palvelu on luotu, se on käytettävissä sääntöjen luomiseen edellisen
kappaleen tapaan.
Älä avaa liikaa
Verkosta löytyy jos jonkinlaisia avuliaita neuvoja, joita noudattamalla sovelluksen saa
varmasti toimimaan samalla kun tulee avanneeksi koneen myös haittaohjelmille. Aika ajoin nimittäin
törmää ehdotuksiin palomuurisäännöistä, jotka käytännössä sallivat kaiken verkkoliikenteen.
Palomuurisäännöissä ja palveluissa kannattaa avata ainoastaan ja vain ne portit ja protokollat,
joita palvelu vaatii - ei mitään muuta. Palomuurin puhkominen reikäjuustoksi on yhtä järkevää kuin
asunnon avaimen säilyttäminen kalliissa Abloy-turvalukossa.
Hyvä tapa saada selville mistä ongelmat johtuvat on käskeä palomuurin
pitämään kirjaa tietoliikenteestä. Tämä tapahtuu Internet-suojausten Kirjaus-osiosta. Palomuurin
lokitiedostosta näkee millaista tietoliikennettä koneella tapahtui. Tämä helpottaa sen
jäljittämistä, mitkä osoitteet ja portit tulee avata. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana että
tunnistaa nettiliikenteen paljoudesta nimenomaan testattavan sovelluksen.
Nämä ohjeet ovat melko yksinkertaiset, mutta lisäapua löytyy Nettiturvan omista,
suomenkielisistä ohjetiedostoista. Niihin pääsee käsiksi klikkaamalla ohjelman ikkunoiden
alalaidassa olevaa Ohje-nappia.
Janos Honkonen
Tietoturva-artikkelit
SOPA – lakialoite, joka uhkasi kaataa internetin
Mac ei ole niin turvallinen kuin luulit
Microsoft Security Essentials - ilmainen vaihtoehto tietoturvaan
Anonymous – Internetin kettutytöt?
Stuxnet: kun kybersodankäynti tuli julkiseksi
Moni uhka vaanii verkkopankkien käyttäjää
Näin pankki suojelee verkkoasiakkaitaan
Google+ haastaa Facebookin, mutta entä tietoturva?
Huijari pyrkii Facebook-seinällesi
Botnet on joukkovoimaa ilman lupaa
Myös kännykkä tarvitsee tietoturvaa – ratkaisut
Myös kännykkä tarvitsee tietoturvaa – käyttöjärjestelmät
Myös kännykkä tarvitsee tietoturvaa – uhkakuvat
Kuinka pelifirmoista tuli hakkereiden ykköskohde
Valitse turvallinen nettiselain
Terveisiä Nigeriasta – sähköpostihuijauksen anatomia
Netissä kohkaaminen voi kostautua
Salasanaa ei pidä eikä tarvitse kierrättää
Näin salaat tärkeät tiedostot helposti
Vinkkejä Windows 7:aan siirtymiseen
Facebook-ryhmissä viritellään ansalankoja
Facebook-kaveriksi kelpaa jo kumiankkakin
Top 5 -vinkit Windowsin tietoturvaan
Mitä kannattaa paljastaa yhteisöpalvelussa?
Langattoman verkon tietoturva kuntoon
Lumileopardi tuo Macin OS X:än nopeutta ja vakautta
Tietokalastelijat onkivat tietojasi
Järjestäytynyt rikollisuus rehottaa internetissä
Apple Safari 4.0 – palanen omenaa työpöydälläsi
Riesana roskaposti - miten säästäät aikaa ja vaivaa?
Firefox-selaimen parhaat laajennukset
Nettiselainrintaman uudet vaihtoehdot: Firefox 3.0 ja Google Chrome
Virukset ovat muuttuneet bisnekseksi
Suomenkielistä tietoturvaa internetissä
Suomenkielistä tietoturvaa internetissä
Tiedot talteen varmuuskopioimalla
Tiedot talteen varmuuskopioimalla
Säädä Nettiturvan palomuurin asetukset kuntoon
Sosiaalinen hakkerointi kohdistuu käyttäjään
Tietoturvaa Sampo Pankin asiakkaille
Roskaposti - ongelma ja miten siitä selvitään
Rootkit-haittaohjelmat ja niiden poistaminen
Vakoilijat koneellasi: miten torjut spyware-haittaohjelmat
Palomuurit - miksi niitä tarvitaan?
Nettiselaimet ja niiden turvallisuus
Muistutus salasanojen tarpeellisuudesta
Madot ja makrot – sähköpostin uhkat ja niiltä suojautuminen
Norton 360 – täysi tietoturvapaketti
Älä myy henkilötietojasi koneen mukana
Työkaluja huijaussivujen tunnistamiseen
Tietoturvapäivä kasvoi tietoturvaviikoksi
Windowsin käyttäjätasot kuntoon
Internetin uhkia - rootkit-haittaohjelmat ja niiden poisto
Mobiilimadot - todellinen uhkako?
Turvallisuusuhkia piratismin vastaisesta taistelusta?
Tietokoneviruksia jo 20 vuotta
Tietoturvasta huolehtiminen on kaikkien asia
Sosiaalinen hakkerointi kohdistuu käyttäjään