15.03.2010 07:20
Molyneux vihjailee Fable III:sta PC:lle
Lionhead ja sen johtaja Peter Molyneux ovat vihjailleet Fable III:n ilmestyvän mahdollisesti myös PC:lle.
GDC-tapahtuman yhteydessä haastateltu Molyneux täräytti kuin ohimennen, että he eivät oikeastaan ole puhuneet vielä Fable III:n alustoista.
Samaan aikaan Lionheadin havaittiin etsivän verkkoympäristöihin erikoistunutta ohjelmoijaa, jonka tehtäviin kuuluu Xbox 360:n verkkokoodin muokkaaminen PC:lle ja edelleen PC- ja Xbox 360 -versioiden yhteensovittaminen yhdessä pelaamisen mahdollistamiseksi.
Tänä vuonna julkaistavan Fable III -toimintaroolipelin on uskottu saapuvan ainoastaan Xbox 360:lle. Sarjan kakkososa nähtiin vain Xbox 360:lla, mutta ensimmäinen Fable tuli aikoinaan Xboxille ja PC:lle.