RISTIKKO

Ratko viikottain vaihtuva ristisanatehtävä, sudoku tai krypto  suoraan nettiselaimessa.

LUMO VIRUSTARKASTAJA

Lumo Virustarkastajalla tarkistat näppärästi, onko koneesi lääkekuurin tarpeessa.

09.12.2009 11:24

Tales of Monkey Island Episode 5: Rise of the Pirate God

Joko siitä kesästä on viisi kuukautta aikaa? Tuntuu kuin vasta eilen olisimme ensimmäistä kertaa vuosiin astuneet Guybrush Threepwoodin saappaisiin, mutta niin se pelisarja on ehtinyt jo viidenteen ja viimeiseen osaansa. On lopullisen välienselvittelyn aika, mutta ensin Guybrush Threepwoodin pitäisi ratkaista yksi pieni ongelma: hän on kuollut.

 

Tales of Monkey Islandin edellinen osa päättyi raflaaviin tilanteisiin, kun kaikki näytti kääntyvän päälaelleen. Voiton hetkellä tapahtunut petos hajoitti Guybrushin tiiviin seikkailijaporukan ja lähetti miehen itsensä kuuden jalan syvyyteen ikuiseen uneen, mutta sitkeä sankarimme ei näin helposti päästä irti elämästään. Ei niin kauan, kun on kostoa suoritettavana.

Telltalen episodipohjainen seikkailupelisarja on suhannut vahvassa myötätuulessa kesästä saakka, kun pelit ja niiden toteutus ovat parantuneet osa osalta. Edellinen peli oli jo niin huikeaa tavaraa, että jäin vakavasti epäilemään, pystyisikö kvintetin päättävä Rise of the Pirate God huipentumaan tavalla, joka ei tuntuisi pettymykseltä.

Haudan takana

Uutta pelialuetta hamuavat saavat sitä, sillä suurin osa pelistä tapahtuu merirosvojen tuonpuoleisessa, mystisessä Risteyksenä tunnetussa paikassa, jossa merirosvojen tulisi päättää, mitä merielämän osa-aluetta he haluavat lopun ikuisuuden jahdata. Tarjolla on miekkailua, aarteen etsintää ja varastelua, mutta hieman yllättävästi nämä osa-alueet eivät muodosta pelin selkärankaa.

Odotin että hieman Secret of Monkey Islandin tavoin kukin harrastus olisi ollut oleellinen osa pelin ongelmavalikoimaa, mutta käytönnössä kunkin parissa vierähtää vain pari minuuttia. Huoneisiin kyllä palataan, mutta vain hakemaan tavaraa, mikä tuntuu muutenkin muodostavan pääosan pelin ongelmasisällöstä. Todelliset puzzlet ovat harvassa.

Ne vähäiset ongelmat ovat pääasiassa sen verran sujuvia, että peli kulkee jouhevasti kaiken aikaa. Muutama ikävä pelinpysäyttäjä mahtui mukaan ja syyt olivat aiemmista osista tuttuja: ei tarpeeksi infoa. Yleinen tavoite oli kyllä tiedossa, mutta pelin antamat vihjeet olivat ainakin minun mielestäni enemmän harhaanjohtavia kuin opastavia ja niinpä sitten pyörittiin ympyrää pitemmän aikaa.

On myös todettava, että ainakin arvosteluversiossa pelin loppuratkaisu oli suorastaan hiuksia raastavan turhauttava. En voi spoilaamatta pureutua tarkkoihin yksityiskohtiin, mutta muistelkaa Siege of Spinner Cayn kaksintaistelua Morganin kanssa.

Kuvitelkaa nyt, että kohtaus pyörisi ajastetusti huoneesta toiseen tympeiden välianimaatioiden saattelemana ja Guybrushin pitäisi oivaltaa eräässä huoneessa tehdä hyvin spesifinen ketju ilman, että Guybrush missään vaiheessa noteeraa mitenkään että nyt ratkaisu eteni. Vaikka homman tekisi täysin oikein, joskus ei tapahdu yhtään mitään.

Hyvä, mutta ei finaali-hyvä

Oli loppukohtaus pelillisesti mitä oli, joudun myös valitettavasti toteamaan, ettei päätösosa nouse myöskään tarinaltaan sille tasolle, mitä olisin aiempien huikeuksien jälkeen koko sarjan loppuhuipennukselta odottanut. Mukaan mahtuu muutama makoisa käänne, mutta monien odottamat huikeat juonenkäänteet ja paljastukset loistavat poissaolollaan, samaten kuin myös suuren huipennuksen tuntu.

Tämä on sääli, sillä kyseessä ei ole huono peli. Seikkailu on paria kohtaa lukuunottamatta mukavaa ja kirjoituskin hyvää tasoa. Rise of the Pirate God tavoittaa sarjan ensimmäisten osien tason ollen näin asiallinen seikkailupeli, mutta...

Nyt ruuti jäi hieman kosteaksi ja peliarvostelija taas odottamaan innolla Monkey Islandin seuraavaa ilmestymistä. Kokonaisuutena pelisarjasta jäi nimittäin oikein hyvä maku ja uskallan suositella sitä varauksetta seikkailupelien ja Monkey Islandin ystäville.

 

Lopputiedot

Tekijä: Telltale Games

Julkaisija: Telltale Games

Testattu: Windows 7, Intel Core 2 Duo E6600, Radeon HD4870, 4 Gt keskusmuistia

Saatavilla: PC

Tulossa: Wii

Laitevaatimukset: olemattomat

Pelaajia:  1

Pelin kotisivu: http://talesofmi.com

Miikka Lehtonen

 

Äänet/musiikki: 3

Grafiikka: 3,5

Pelattavuus: 3,5

Arvosana: 3,5

 

 

Lisää aiheesta

Tales of Monkey Island Episode 1: Launch of the Screaming Narwhal (PC, Wii)

Tales of Monkey Island Episode 2: The Siege of Spinner Cay (PC, Wii)

Tales of Monkey Island Episode 3: Lair of the Leviathan (PC, Wii)

Tales of Monkey Island Episode 4: The Trial and Execution of Guybrush Threepwood (PC, Wii)

Lue myös

Band Hero (PS2, PS3, Wii, Xbox 360)

Heavy Rain -ennakko (PS3)

Left 4 Dead 2 (PC, Xbox 360)

Professor Layton and Pandora's Box (DS)

Spectrobes Origins (Wii)

Wii Fit Plus (Wii)