26.08.2010 16:51

Starcraft II: Wings of Liberty (PC)

Starcraft II on jatko-osa yhdelle maailman menestyneimmistä peleistä, eikä varsinaisesti esittelyjä kaipaa. Pullossa asuneille kuitenkin kerrottakoon, että kyseessä on reaaliaikainen strategiapeli, jossa kolme erilaista ryhmittymää ottaa toisistaan mittaa, ja se on moninpelinä hauskaa. Jopa niin hauskaa, ettei Starcraft ole enää peli, vaan urheilulaji.

Kymmenet tuhannet pelaavat yhä sananmukaisesti työkseen yli kymmenen vuotta sitten julkaistua alkuperäisteosta. Julkaisijan paineet eivät olleet pienet, ja Activision-Blizzard onkin satsannut ennätysmäärän taaloja onnistuakseen. Yli sadan miljoonan dollarin budjetilla kyseessä onkin kaikkien aikojen kallein peli.

Heti alkuun täytyy tunnustaa, että toisin kuin monet muut, minä en koskaan innostunut alkuperäisestä Starcraftista. Blorgit ja Zetossit tuntuivat naurettavilta, eikä yksiköistä oikein edes saanut selvää mitä ne ovat tai mitä tekevät. Toista oli samoihin aikoihin ilmestynyt Panzer General 2. Olenkin aina lähinnä naureskellut ”hulluille korealaisille”, jotka jaksavat tuollaista roskaa vääntää kymmenen vuotta putkeen. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla, varsinkin kun kuvien perusteella tarjolla oli samaa vanhaa ysärikamaa käärittynä kauniiseen kuoreen.

Starcrafin maailmassa kolme lajia, ihmisiä edustavat terranit, ötökkä-zergit, sekä mystiset protossit taistelevat toisiaan vastaan ja välillä myös keskenään. Starcraft II yksinpelikampanja keskittyy terranien edesottamuksiin.

Ennakkotieto siitä, että muut kampanjat tullaan julkaisemaan lisälevyinä herätti ammattivalittajien kuoron itkemään julkaisijan pohjatonta ahneutta, mutta huoli oli täysin aiheeton. Starcraft II:n yhdessä kampanjassa on enemmän sisältöä kuin monessa muussa vastaavassa pelissä. Kaiken lisäksi peli luultavasti kävisi kaupaksi ilman yksinpeliäkin, sillä sen sielu on täydellistä hipova moninpelikokemus.

Perusasiat ensin

Pelin yksinpelikampanja vei minut mukanaan kuin varkain. Tarina lainsuojattomista kapinallisista taistelemassa pahaa imperiumia ja zergien invaasiota vastaan ei ole se maailman uniikein ja yllätyksellisin, mutta kuitenkin riittävän mukaansatempaava. Pelin tehtäviin on käytetty aikaa ja vaivaa, eikä sitä voi olla huomaamatta. Haaste on juuri sopiva, eivätkä tehtävät toista liikaa itseään, jolloin pitkä kampanja vilahtaa ohi kuin huomaamatta.

Tehtävien välillä pelaaja hengähtää tukikohdassaan tai aluksessaan, jossa kentissä kerättyä rahaa voi käyttää erilaisiin päivityksiin ja hankintoihin. Paikalla ovat pelin keskeiset hahmot, joiden kommentit kuljettavat hieman peliä eteenpäin ja hauskana yksityiskohtana myös jukeboksi, josta voi kuunnella avaruuskantria.

Varsinaisten taisteluiden käyttöliittymä Starcraftissa on lievästi sanottuna klassinen. Inforuutu karttoineen peittää ison siivun ruudusta ja hahmojen toiminnot valitaan valikosta klikkaillen tai pikanäppäimillä. Resurssien keruu ja rakentaminen on tuttua kauraa jo Boris Jeltsinin ajoilta, eikä pelaaja voi mitenkään välttyä ysärifiiliksestä. Kaikki on kuitenkin tarkoituksella näin ja muistuttaa alkuperäisestä Starcraftista. Miksi mennä rikkomaan sellaista, joka selvästi toimii. Pelaaminen on äärimmäisen sujuvaa, eikä hallitsevan mestarin tarvitse turhaan riskeerata uusilla innovaatioilla.

Peli alkaa kun säännöt on opittu

Yksinpelikampanjaa voi oikestaan pitää eräänlaisena tutoriaalina, joka esittelee pelin yksiköt ja pelimekaniikat. Kampanjan lisäksi pelissä on niin sanottuja haasteita, jotka opettavat pintaa syvemmältä. Näiden tarkoituksena on kuitenkin pohjimmiltaan valmentaa pelaajaa moninpelin saloihin. Kampanjan ja haasteet selvitettyään voikin lähteä mittelemään kansainvälisille areenoille muita pelaajia vastaan.

Starcraftin sielu, ruumis ja sydän on sen moninpeli. Koreassa lähes kansallisurheilun asemassa oleva laji ei ole lasten leikkiä. Matsit ovat kiihkeää vääntöä, jossa sekunninkin virheestä rangaistaan. Vertaus urheilulajiin ei ole huono, sillä säännöt oppii nopeasti, mutta huippupelaajia ei kannata edes yrittää haastaa.

Peli ei onneksi heitä aloittelijaa suoraan mestarien liigaan tapettavaksi, vaan tarjoaa pehmeän laskeutumisen. Uudet pelaajat voivat harjoitella aluksi keskenään, jonka jälkeen siirrytään taistelemaan suunnilleen omaa taitotasoa olevien kanssa liigasijoituksista. Ahkeralla harjoittelulla ja kovalla voittoputkella sijoitus nousee, mutta maailmalta löytyy aina joku, jolla on enemmän vapaa-aikaa harjoitella taktiikoita.

Harjoitteluun menestystä kaipaavan pelaajan täytyykin sitoutua. Starcraftin pelaaminen ei ole satunnaista hupia hakevalle omiaan, vaan pärjätäkseen täytyy treenata jatkuvasti. Netti on pullollaan strategiaoppaita, sekä pelivideoita, joita työaikana voi päntätä ja koittaa ottaa opikseen illan matseja varten.

Peli onkin kuin uusi urheiluharrastus, jonka mielekkyys ja palkitsevuus on hyvin pitkälti siitä kiinni, miten paljon aikaa ja vaivaa lajin opetteluun voi käyttää. Luonnollisesti samantasoisten pelaajien kanssa myös aloittelijalla on hauskaa, sillä peli on viimeisen päälle hiottu ja pelattava.

Starcraft II:sta on hankala keksiä mitään pahaa sanottavaa. Itselläni ei riitä aika, eikä mielenkiinto tavoitella kultaliigaa, mutta jo yksinpeli oli täysin rahanarvoinen ja satunnaiset puulaakimatsit muiden surkimusten kanssa piristävät iltoja vielä vuosienkin päästä.

Kyseessä on isolla rahalla, mutta ennen kaikkea rakkaudella hiottu timantti, jota ei voi olla suosittelematta.

Henri Heikkinen