03.08.2009 12:04

Overlord 2 (PC, PS3, Xbox 360)

Ei ole mikään yllätys, että elokuvaroistojen esittäjät keräävät yleensä sankareita enemmän kehuja. Pahuus kiehtoo kirkas- mutta matalaotsaista hyvyyttä enemmän. Vai kumpi teille kelpaisi paremmin, Tom Cruise vai Gary Oldman? Peleissä pimeän puolen kanssa on flirttailtu silloin tällöin, mutta silti varsin harvakseltaan. Itsensä pahuuden yliherran pojan valtaannoususta kertova Overlord 2 kutkuttaakin kieroa mieltä. Minkälaisen tien paha löytää tällä kertaa?

Ensimmäinen Overlord jäi ansaitsemaansa vähemmälle huomiolle. Pienistä pelillisistä puutteistaan huolimatta kyseessä oli kuitenkin sangen mainio toimintaroolipeli, johon erikoinen näkökulma ja pikkudemonien käskyttäminen toivat tervetullutta raikkautta. Jatko-osan kohdalla palikat ovat jälleen kerran kohdallaan. Tarinasta vastaa huumoriguru Terry Pratchetin tytär Rhianna Pratchet, joka oli mukana jo ensimmäisen Overlordin sorvaamisessa. Jälki onkin vallan mainiota.

Mustaksi maalattua huumoria

Yksi fantasiakirjallisuuden vallitsevista teemoista on huoli taikuuden ja sadunomaisuuden katoamisesta. Oli uhkaajana sitten vain yhtä ajatusmallia tuputtava uskonto tai edistyksen naamion taakse piiloutuva tiede, kirjailijoita surettaa se, että menetämme uskomme ihmeisiin ja mystiikkaan. Ei liene mikään yllätys, että nimenomaan mielikuvitukseltaan rikkaat näkevät kokemusmaailmamme kaventumisen surkeana asiana.

Overlord 2:ssa tätä kehitystä edustaa epäilyttävästi Rooman valtakuntaa muistuttava Imperiumi, joka on Shrekistäkin tuttuun tapaan ottanut kansan yhtenäisyyttä ylläpitäväksi motivaattorikseen taikuuden ja satuolentojen tuhoamisen. Taistelussa yksisilmäisyyden tyranniaa vastaan syntyy uusia, yllättäviäkin liittoja ja samalla herätellään kysymystä siitä, mitä pahuus oikeastaan on ja onko maailma lopulta paljon kylmempi paikka ilman vastakohtien luomaa tasapainoa.

Paha ei välttämättä ole myöskään tarinan roisto. Tottahan päähenkilö teurastaa ja orjuuttaa kansaa armotta eikä herkempi välttämättä jatka pelaamista, kun tulee aika nuijia kuuttia, mutta onko rehellinen pahuus silti kieroa oman edun tavoittelua parempaa? Voiko olla väärin kurmuuttaa kyläläisiä, jotka ovat kuitenkin samalla valmiita myymään vaikka sielunsa saadakseen kilpailuedun naapureihinsa nähden? Miksi söpöllä ja pörröisellä on kahdeksanjalkaista mönkijää suurempi oikeus elää? Eikö kaksinaismoralismi ole pahempaa kuin rehellinen pahuus?

Syvällisiä aiheita on hyvä käsitellä huumorin kautta. Mitään ei tungeta väkisin pelaajan kurkusta alas, vaan jokainen saa itse päättää, nauttiiko vain pikkuilkeistä irtovitseistä vai pureutuuko syvemmälle tarinan tasoihin.

Pelimaailma suorastaan sykkii sadunomaista tunnelmaa. Roomalaisteema toi itselleni mieleen Asterixin, mutta etsivä löytää viittauksia moneen muuhunkin suuntaan. Tunnelmalliset visuaalit toimivat yhteistyössä erinomaisen onnistuneen äänimaailman kanssa. Kyläläisten, pikkupeikkojen ja yliherran rakastajattarien kommentit vetävät pelaajan kiehtovalla tavalla mukaansa mustan huumorin värittämään maailmaan.

Hakkaa ja viillä

On siellä tarinan alla toki pelikin. Ensimmäistä Overlordia pelanneet ovat kotonaan myös jatko-osan kanssa. Itse herra Pahuus juoksentelee ympäri suhteellisen lineaarisia kenttiä hakaten kappaleiksi sekä ympäristöä, vihollisia että viattomia luontokappaleita.

Pahan pikku apurit, minionit, ovat Overlordin varsinainen juju. Monikymmenpäiseksi kasvava lauma toimii taistelemisen lisäksi myös erilaisten puzzlejen ratkaisijana: milloin ammutaan katapultilla, milloin taas väännellään vipuja tai toimitaan laivan miehistönä.

Demonisten apurien ohjaaminen on alustasta riippuen joko yllättävän helppoa tai harmillisen ärsyttävää. Overlord 2 on suunniteltu ensisijaisesti konsoleille ja se myös näkyy. Kaaoksen levittäminen on padilla yllättävänkin sujuvaa puuhaa. Hiirellä ja näppäimistöllä kaoottisuus tuntuu aivan väärällä tavalla. Yliherran ohjaaminen sujuu vielä kohtuullisesti, mutta demonilauman käskyttäminen tuntuu lievästi sanottuna huteralta. Kyllähän se menee, jos ei paremmasta tiedä, mutta oma pelikokemukseni parani huomattavasti, kun otin padin käyttöön.

Ihan pelkkää putkea ei sentään jouduta juoksemaan, vaan matkan varrelle mahtuu myös muutama sivutehtävä. Näiden lisäksi kokemustaan pääsee kustomoimaan erilaisilla aseilla ja haarniskavaihtoehdoilla. Jo tyhjennetyille alueille pääsee myös takaisin keräämään tuiki tärkeätä elinvoimaa ja rahaa. Kovin kiinnostavaa tällainen grindaaminen ei ole, mutta onneksi jo nähtyjen paikkojen ramppaaminen ei ole pakollista ja itse päätarinassakin riittää pelattavaa kiitettävän moneksi tunniksi.

Konsoloitu herkkupala

Kuten jo ehdin vihjaamaankin, Overlord 2 on parhaimmillaan konsoleilla. PC-versio kärsii kontrollien lisäksi myös bugeista. PhysX-kikkailut ovat aiheuttaneet päänvaivaa monelle ja itsellänikin meinasi peli jäädä kesken, kun pommien kantaminen ei onnistunut hiiriohjauksella sitten lainkaan. Padilla ongelmaa ei ilmennyt, mutta jos sellaista ei omista, voi itku olla lähellä tyhjän arvan sattuessa kohdalle.

Kahden pelaajan moninpelikin löytyisi, mutta näin tarinavetoisessa pelissä konsepti tuntuu hieman päälle liimatulta. Muutkin tuntuvat olevan samaa mieltä, sillä peliseura oli lievästi sanottuna kiven alla. Overlordia ei kannatakaan hankkia verkkopeliä varten, vaikka sellainen toimiessaan olisikin mukava bonus.

Ilman erikoista konseptia ja loistavaa tarinaa Overlord 2 yltäisi vain hieman tavallista paremmaksi toimintaroolipeliksi. Hirtehisen hauska käsikirjoitus nostaa sen kuitenkin kilpailijoiden yläpuolelle ehdottomasti kokeilemisen arvoiseksi teokseksi. Jos valitsemaan pääsee, kannattaa Yliherran uusi seikkailu kokea konsolilla tai edes padiohjaimen kera, mutta ei pelkän PC:nkään omistajien tarvitse peliä karttaa. Harmi vain, että PC-pelaajille tarjotaan taas kerran se heikoin versio hienosta pelistä.

Juho Anttila