23.04.2010 11:26

Just Cause 2 (PC, PS3, Xbox 360)

Pelit antavat meille mahdollisuuden tehdä asioita, jotka eivät tosielämässä olisi ikinä mahdollisia. Kuten vaikkapa heittäytyä toimintaelokuvan sankariksi. Ajaa lujaa, lentää helikopterilla ja muuttaa vihamielinen sotilastukikohta tulimereksi. Tyynen valtameren paratiisisaari. Paha diktaattori, hyvät demokratiaa puolustavat jenkit. Autoja, lentokoneita, aseita ja ennen kaikkea räjähdyksiä. Miten mahtaa toimia salaiselle agentille tarjottu avoin leikkikenttä?

Rico Rodriguez on The Agency -nimisen järjestön käskyläinen, kaikin puolin kliseinen ja epämiellyttäväkin kaveri. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, sillä pelin varsinainen sankari on Ricon ranteesta ammuttava vaijeri, jolla voi tehdä jos jonkinlaisia temppuja. Kiipeily ja vihollisten pudotteleminen vartiotorneista ovat niitä tavanomaisempia, mutta vekottimella onnistuu yhtä lailla esimerkiksi takaa-ajavan auton hirttäminen sillankaiteeseen.

Ihmelaitteellaan, liitovarjolla ja kunnioitettavalla asearsenaalilla varustautuneen agentin olisi selvitettävä, mitä vallankaappauksen kohteeksi joutuneella paratiisisaarella oikein tapahtuu. Tehtävä ei ole kuitenkaan suoraviivainen, sillä alueella vaikuttaa myös kolme erilaista kapinallisjärjestöä, joiden kanssa olisi syytä olla hyvää pataa. Loppua ei voi saavuttaa ennen kuin on aiheuttanut tarpeeksi kaaosta ja hämmennystä.

Juoni ja juonettomuus

Perinteiseen open world -tyyliin tekemistä piisaa. Itse pääjuoni ei ole lopulta kuin seitsemän tehtävän mittainen, mutta siinä ei pääse etenemään, jos ei samalla kerää tarpeeksi pisteitä kaaosmittariin. Tämä taas täyttyy, kuinkas muutenkaan kuin tekemällä erilaisia sivutehtäviä tai muuten vain tuhoamalla kaikki se, missä seisoo riistohallituksen leima.

Painotus vapaampaan tekemiseen tuntuu tietoiselta valinnalta. Juoni jää samalla ehkä liiankin vähäiselle huomiolle. Kehno ääninäyttely ja heikosti suunnitellut tehtävät tekevät kokemuksesta vaivaannuttavan. Tarina nousee siivilleen vasta aivan lopussa, jolloin myös mopo lähtee tekijöiltä käsistä. Onneksi kuitenkin hyvällä tavalla, viimeinen tehtävä on jo kerrassaan hilpeätä pelattavaa.

Sivutehtävistä, joita suoritetaan edellä mainituille rikollisjärjestöille, löytyy sekä huteja että hittejä. Välillä rikotaan, räjäytellään ja lennetään pakenevan helikopterin perässä, välillä taas tahkotaan itseään toistavia valtaustehtäviä. Erityisesti viimeksi mainittuihin olisi toivonut terävämpää otetta, nyt samaa kaavaa kierrätetään surutta.

Tekeminen ei lopu tähänkään. Tarjolla on myös tukku erilaisia ajoneuvohaasteita, joista erityisesti lentotehtävät ovat parhaimmillaan todella kinkkisiä, mutta samalla myös hauskoja. Base jump -haasteet sen sijaan lähinnä suututtavat.

Viidakon hämähäkkimies

Pelimekaniikassa ja vapaudessa piilee vapaan maailman viehätys. Just Cause 2 esittelee pelimoottorin, joka mahdollistaa huiman määrän erilaisia toimintaelokuvamaisia temppuja. Autoista, helikoptereista ja lentokoneista voi roikkua vaijerilla ja ne voi vallata, ajoneuvojen katoille voi nousta ammuskelemaan vauhdissa, liitovarjon ja vaijerin avulla selviää hurjimmistakin putouksista.

Nykyaikaista suojautumismekanismia ei löydy, lyijykuolema vältetään pysymällä liikkeessä. Välillä homma toimii, toisinaan taas ei. Kun ammuskelu taantuu hyppimiseksi, tuntuu meno koomiselta. Päähenkilö kestää onneksi vaikeimmallakin vaikeustasolla melkoisen määrän kuritusta, joten säheltämisvaraa riittää.

Lentovekottimet tuntuvat tukevilta. Harva asia on niin tyydyttävää, kuin lakaista sotilastukikohta sileäksi helikopterin minigunilla. Autoilla ajeleminen sen sijaan on kovin herkkää, jopa huteraa. Se voi olla tarkoituskin, kun ajoneuvot eivät kulje tiukasti raiteilla, syntyy hauskoja ja vauhdikkaita tilanteita helpommin.

Eksymiskerroin

Open world -pelien kiehtovuutta voisi tarkastella vaikkapa niin kutsutulla eksymismittarilla. Mitä useammin ja pidemmäksi aikaa pelaaja eksyy polultaan tekemään jotain aivan muuta, sitä vahvempi imu maailmalla ja pelimekaniikalla on. Tässä vertailussa Just Cause 2 pärjää hienosti. Yleinen sekoileminen ja kaaoksen aiheuttaminen on niin hauskaa, että sen parissa vierähtää helposti useita tunteja.

Peli myös näyttää todella hyvältä. Harrasti sitten räjäytystoimintaa, lentelyä kanjoneissa tai moottoriveneilyä, näyttävät ympäristöt silti realistisilta ja kiehtovilta. Vaihteluakin riittää, maisemissa löytyy niin paratiisisaaren lämpöä, viidakkoa kuin lumista vuoristoakin kaupunkia unohtamatta.

Virheettömästä pelistä ei silti ole kyse. Ehdinkin jo mainita puutteellisesta juonesta. Hermot ovat kireällä myös kuoleman koittaessa. Lataus- ja odottelutauot ovat liian pitkiä, ja miksi ihmeessä mustan pörssin kauppiaalta saa ostettua kerrallaan vain yhden aseen? Jos tahtoo ensin täyttää ammus- ja räjähdearsenaalinsa, ja sen jälkeen vielä liftata kyydin toiselle puolelle saarta, joutuu klikkailemaan aivan liian monta kertaa. Käyttöliittymä olisi kaivannut vielä yhtä optimointikierrosta.

Bugeiltakaan ei olla vältytty. Ajoneuvot ja joskus talotkin katoavat, vaijeria ei saa välillä oikein millään tarttumaan sinne, minne haluaisi, ja vajosipa sankari muutaman kerran lattian sisälle. Peli kärsii myös avoimen maailman ammattitaudista. Pidemmän päälle se nimittäin toistaa itseään. Toinen toistaan muistuttavat sotilastukikohdat ja kylät ovat kuin kopiokoneesta tulleita, vain pienillä muutoksilla. Ymmärrettävää, ottaen huomioon sisällön määrän, mutta silti harmillista.

Kun takana on kuitenkin parhaimmillaan kymmeniä pelitunteja, itsellänikin tätä kirjoittaessa lähemmäs 40, on pakko myöntää, että jokaista heikkoutta kohden on tehty ainakin muutama asia oikein. Harvempi teos saa nykyään liimautumaan konsolin ääreen yhtä tehokkaasti. Peliä kannattaa kokeilla ainakin demon verran, sillä avoimen maailman sekoilupelien ystäville Just Cause 2 voi osoittautua todelliseksi helmeksi.

Juho Anttila