16.12.2011 16:50

Elder Scrolls V: Skyrim (PC, PS3, Xbox 360)
Jos seurasi mitä tahansa vuoden 2011 odotetuimpien pelien listaa, sisälsi se lähes poikkeuksetta The Elder Scrolls -sarjan uusimman pelin. Tiedossa siis oli, että se olisi hyvä. Vaan yllätyksenä tuli silti, kuinka hyvä Skyrim oikeasti olikaan.

Tunnustaa nimittäin täytyy, että oma suhtautuminen Skyrimiin oli lievästi sanottuna skeptinen. The Elder Scrolls on sarjana tunnettu laajojen maailmojen lisäksi myös isoista kasoista bugeja ja käyttöliittymäongelmia.
Bugisuus ei välttämättä ole täysin kadonnut, mutta Skyrim on hiotuin Bethesdan peli tähän asti. Sen erinäiset käyttöliittymäongelmat eivät poista sitä faktaa, että sisältö toimii. Nyt luvassa ei ole miljoonaa satunnaisgeneroitua luolastoa, vaan jokaisessa on edes jonkinlaista persoonallista kosketusta.

Pohjoinen helvetti
The Elder Scrolls V: Skyrim sijoittuu nimensä mukaisesti Skyrimin pohjoiseen ja lumiseen maaosaan. Siinä missä edelliset pelit näyttävät hieman perinteisempää fantasiakuvastoa, Skyrim on selkeän viikinkiteemainen. Isoja sarvekkaita kypäriä, lunta sekä sitäkin kuolettavampaa ympäristöä.
Ensimmäinen asia, minkä huomaa, on huomio yksityiskohtiin. Kaikki vähänkin tärkeämmät henkilöt ovat saaneet omat ääninäyttelijänsä. Niitä kierrätetään, kyllä, mutta Oblivionin tyylistä NPC-keskustelua ei käy, missä sama ääninäyttelijä hoitaa keskustelut useamman henkilön puolesta.
Toisekseen taistelujärjestelmä toimii kuin junan vessa. Se on miellyttävä yhdistelmä taustalla pyörivää nopanheittoa sekä ihan taktista toimintaa. Huteja ei tule satunnaisesti, mutta huitaisuiden vaikutukset toimivat nopanheitoilla. Tämä on hyvä välimuoto vanhan koulukunnan ropellusten ja uusien toimintapainotteisten seikkailuiden välillä.


Jopa pääjuoni tuntuu aikaisempaa mielekkäämmältä. Myyttisten lohikäärmeiden mysteerien vyyhti ja niiden kytkös pelaajaan hoidetaan suhteellisen perinteisellä tavalla, mutta ottaen huomioon Bethesdan historian tarinankerronnan hyvin tehty perinteinen tarinakin on jotain suhteellisen uutta.
Giganttiset odotukset täyttyivät
Graafisesti Skyrim ei näytä kummoiselta: se on selkeästi Oblivion 2.0, mitä moottoriin ja taidesuuntaukseen tulee. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä peli on sen verran iso: jos horisontissa siintää vuori, sinne pääsee. Aiempia virheitä on korjattu; ihmiset näyttävät ihan ihmisiltä.

PC-puolen käyttöliittymäongelmat varjostavat silti muuten hyvää peliä. On selvää, että padille suunniteltu valikkojärjestelmä ei toimi hiiren kanssa. Eikä ongelmana ole vain valikoiden organisaatio, vaan myös ongelma, jonka johdosta valikot vastaavat hiireen vain puolilla kerroista. Onneksi tätä on paikkailtu sekä päivityksillä että modeilla.
Pääsääntöisesti Skyrim yltää siihen kohdistettuihin giganttisiin odotuksiin. Ropefanille se on pakkohankinta. Vuosi 2011 onkin ollut ropellusten ystäville yhtä juhlaa.
Eric Hartin

| Julkaisija: | Bethesda |
| Kehittäjä: | Bethesda |
| Saatavilla: | PC, PlayStation 3, Xbox 360 |
| Testattu: | PC |
| Musiikki: |
![]() ![]() ![]() ![]()
|
| Grafiikka: |
![]() ![]() ![]() ![]()
|
| Pelattavuus: |
![]() ![]() ![]() ![]()
|
| Arvosana: |
![]() ![]() ![]() ![]()
|

