25.05.2010 17:03

Battlefield: Bad Company 2 (PC, PS3, Xbox 360)

Battlefield-sarja on kuulunut jo vuosia nettiräiskintöjen parhaimmistoon. Sarjan uusimmasta osasta on odotettu lähes toisen tulemisen kaltaista fps-tapausta, eikä tekijöiden harjoittama piikittely pahimman kilpailijan suuntaan ole ainakaan lieventänyt intoa. Liian suuriksi paisuvissa ennakko-odotuksissa on vain se vika, että ne saattavat osoittautua vaikeasti täytettäviksi. Tilinteon hetki on nyt, käsissä on vihdoinkin Battlefield: Bad Company 2.

Pahaa komppaniaa on hehkutettu etukäteen verkkopelikentän valtaajana, vaikka sarjan edellisen osan eräs merkittävä vahvuusalue oli toimiva ja viihdyttävä yksinpeli. Siksi onkin yllättävää huomata, että uutukainen kompastelee nimenomaan tarinapelin puolella.

Juostaan rännissä

Pienoisena yllätyksenä peli avataan toiseen maailmansotaan sijoittuvalla introtehtävällä. Huoli pois, alustuksen jälkeen pikakelataan nykypäivään, jossa ennestään tuttu sankarinelikko sinkoilee ympäri Venäjää ja Etelä-Amerikkaa mystisen superaseen perässä. Menon pitäisi olla jännittävää ja humoristista. Paino sanalla pitäisi, sillä hauskuus on päässyt unohtumaan.

Kentät koostuvat pääosin aivan liian kapeasta rännistä. Kyllä se tympii, jos avoimen näköisen viidakon kautta ei voi koukata vihollisen selustaan, vaan ruudulle lyödään tyly ”you are leaving the combat area” -teksti. Vihollisten tekoäly on kyseenalaista ja liian lyhyt piirtoetäisyys aiheuttaa koomisia tilanteita. Oho, äsken typötyhjään tarkka-ampujatorniin ilmestyi vihollinen, kun kävelin huonosti piilotetun triggerin yli. Ehkäpä aika olisi kannattanut käyttää kilpailijoille piruilemisen sijasta kampanjan viimeistelyyn.

Rehellisyyden nimissä on todettava, ettei kokemus ole aivan kelvoton. Tuntemattoman studion ensimmäinen tuotos voisi kerätä tällä esityksellä kehujakin, mutta DICE:ltä on oikeus odottaa enemmän. Etenkin, kun muistaa, kuinka pirteä yllätys ensimmäisen Bad Companyn yksinpeli oli. Onneksi Bad Companyn pihvi löytyy odotetusti moninpelin puolelta. Siitä lisää hetken kuluttua.

Työkalu joka lähtöön

Tekniikka toimi testissä olleessa PlayStation 3 -versiossa mainiosti. Liikkuminen ja ampuminen ei tietenkään ole padilla aivan yhtä helppoa, kuin hiiri-näppäimistö-yhdistelmällä, mutta konsoleilla ennestään räiskinyt on silti kontrollien kanssa kotonaan alusta asti. Sotilaat osaavat juosta, kyyristyä ja hyppiä. Ryömiminen ja nurkan takaa kurkkiminen on sen sijaan jätetty suosiolla pois.

Battlefield-sarjan tutuksi tekemään tyyliin työkalupakista löytyy melkoinen määrä aseita ja ajoneuvoja. Jo yksinpeli tarjoaa hieman maistiaisia muun muassa tankilla ja mönkijällä huristelemisesta, mutta valikoima pääsee oikeuksiinsa vasta moninpelissä, jossa oikein käytetty tankki tai helikopteri voi ratkaista helposti koko taistelun.

Tarinapeli tyytyy esittelemään erilaisia aseita, mutta verkkopelin puolella niihin pääsee myös pulttaamaan erilaisia kokemuksen kertyessä ansaittavia apuvälineitä. Aseissa on myös tarpeeksi eroavaisuuksia, että mielenkiinto eri pyssyjen keräilemiseen säilyy.

Toinen pelisarjan tunnusmerkki, hajoavat ympäristöt, on myös tallella. Talot voivat nyt myös romahtaa tyystin, mikä luo täysin uuden tavan kerätä tappoja. Taistelun tuoksinassa muuttuva maasto pitää toiminnan tuoreena, mikä pelastaa välillä jopa muuten kovin tylsää yksinpeliä.

Sota ratkaistaan verkossa

Verkkopeli luottaa entisestään kiillotettuun, mutta samalla kovin tutun oloiseen reseptiin. Kentän kuningas on rush-pelimuoto, jossa hyökkääjä yrittää räjäyttää kahta kohdetta. Tämän onnistuessa kenttää avataan lisää kohti kahta seuraavaa kohdetta ja tätä toistetaan kunnes puolustajan tukikohta on vallattu.

Conquest-pelimuoto perustuu perinteisempään lippujen valtaamiseen. Häviäjä on se, jonka vahvistusjoukot loppuvat ensin. Avainkohteiden valtaaminen edistää tavoitetta ehdyttämällä vihollisen vahvistuksia entisestään ja avaamalla käyttöön erilaisia ajoneuvoja. Pelitapa kärsii tietynlaisesta taktisesta päämäärättömyydestä, taistelu pyörii lippupaikkojen ympärillä, mutta punaista lanka tuntuu olevan välillä kateissa.

Loput kaksi pelimuotoa maistuvat hieman täytteiltä. Squad Rush on vain miniversio oikeasta, hauskemmasta rushista. Squad Deathmatch on taas umpitylsä reliikki, jolle on vaikea löytää tarvetta, kun tarjolla on kerran taktisempaakin pelattavaa.

Pelaaminen on joka tapauksessa hauskaa ja ennen kaikkea tuhottoman addiktiivista. Iso kiitos tästä kuuluu monitasoiselle kokemusjärjestelmälle. Kun melkein kaikesta, mitä kentällä tekee, palkitaan kokemuspisteillä, pinsseillä ja aseparannuksilla, syntyy vahva motivaatio palata pelin pariin yhä uudestaan. Tämä nykyräiskinnöissä jo standardiksi muodostunut tapa palkita pelaajaa on toteutettu Bad Company 2:ssa erityisen onnistuneesti.

Negatiivisempana asiana pelaajien pieni määrä hämmentää. Jos MAG:ssa kentälle mahtuu kerrallaan parhaimmillaan 256 taistelijaa, tuntuu oudolta, että uusimman Battlefieldin pelaajamäärä on konsoleilla PC-version 32:takin pienempi 24. Kentällä sattuu ja tapahtuu nytkin, mutta MAGiin hurahtaneista taistelut voivat tuntua liian pienimuotoisilta.

Battlefield: Bad Company 2 osoittautui lopulta onnistuneeksi, jopa erinomaiseksi peliksi. Hurjat ennakko-odotukset eivät aivan täyty, ja keskinkertainen yksinpeli läsäyttää tunnelmaa. Silti lopputulos ei joudu häpeämään kilpailijoidensa rinnalla.

Konsolipelaajan näkökulmasta tilanne onkin herkullinen. Tarjolla on teknisesti loistava MW2, silkalla massiivisuudellaan jyräävä MAG ja Bad Company 2, joka koukuttaa taktisuudella, hajoavilla ympäristöillä ja ajoneuvojen mukanaan tuomalla monipuolisuudella. Kilpailu pitää kehittäjät varpaillaan, mikä on hieno asia, sillä myös uusin Battlefield tarvitsee tuekseen lisää kenttiä ja pelimuotoja ennen kuin paikka klassikoiden joukossa aukeaa.
 

Juho Anttila