22.11.2011 15:21

Uncharted 3: Drakes Deception (PS3)

Uncharted ja Assassin's Creed pelisarjat jakavat kaksi yhteistä asiaa. Toinen on se, että molempien sarjojen ensimmäinen osa oli varsin lattea elämys. Toinen on päähenkilön näyttelijä Nolan North. Molemmat ovat kuitenkin aikuistuneet vuosien myötä. Assassin's Creedin jatkaessa salamurhailua renesanssin historian havinassa, Uncharted lähenee enemmän ja enemmän puhdasta Hollywoodin toimintaelokuvaa, hakien innoituksensa varsinkin klassisista Indiana Jones elokuvista. Spielbergin häpeäksi, se tekee sen esikuvaansa paremmin.

Kadonneen Aarteen Metsästäjä

Unchartedissa ei ole kyse määränpäästä vaan matkasta. Tällä kertaa Drake etsii Hiekkojen Atlantista, jonka itse Sir Francis Drake väitetysti löysi erään merimatkansa aikana. Koko kaupunki, sekä sen löytämiseen johtavat erilaiset artifaktit ovat kuitenkin ainoastaan eräänlainen Deus Ex Machina, joka käynnistää seikkailun ja pitää sen liikkeessä.

Ja liikettä on lupa odottaa. Sikäli kun pelaaja muistaa kaiken toiminnan seassa mikä tämänhetkinen tavoite edes on, täyttyy tarina jatkuvasti suureellisista toimintakohtauksista, eeppisistä tulitaisteluista ja aivan käsittämättömän hyvin ohjatuista kamera-ajoista, jotka saavat jatkuvasti epäilemään että Unchartedin ohjauksesta vastaa jonkinlaisen pseudonyymin taakse kätkeytyvä elokuvaguru. Näin ei kuitenkaan ole, ja vuoristoratamaisesta kerronnasta vastaa kokonaan ja yksinomaan Naughty Dog.

Vaikka juoni muuttuukin ajoittain sekavaksi selittelyksi milloin mistäkin historiallisesta henkilöstä, se pitää silti otteessaan loppuun asti. Naughty Dog on lähestyy tarinaa draamapää edellä, ja oikeastaan Uncharted 3 kertoo Drakesta, eikä muinaisista aarteista. Draken henkilökemioita edellisistä osista tutun Victor Sullivanin kanssa aletaan käymään läpi heti ensimmäisestä kohtauksesta alkaen, ja tällä kertaa jatkuvaa toimintaa ja turpaanvetoa kyseenalaistetaan useaan otteeseen. Kenties juuri tätä alleviivatakseen, tarina kertoo myös nuoren Draken ja Sullivanin ensimmäisestä kohtaamisesta

Tämä johtaa yllättävään lopputulokseen, sillä edellisistä osista tuttu kirkassilmäinen jenkkisankari Drake alkaa yhtäkkiä saamaan paljon kaivattua syvyyttä. Päähenkilö pakotetaan useaan otteeseen miettimään sitä miksi hän tekee sitä mitä hän tekee, eivätkä vastaukset ole aina helppoja. Kyseenalaistajina toimivat jo toisesta osasta tutut Chloe ja Elaine, jotka - jos mahdollista parantavat näyttelijänsuorituksiaan edellisestä pelistä.

Vastapuolen tontin hoitaa puolestaan Katheryn Marlow ja hänen sylikoiransa Talbot. He ovat parhaiten kirjoitetut pelialan pahikset. Piste. Marlowilla vaikuttaisi olevan myös loputon määrä sotilaita joita usuttaa Draken ja Sullivanin kimppuun. Onneksi Drakella on loputon määrä ammuksia.

Vapise Michael Bay

Uncharted 3 on pohjimmiltaan tiukoilla raiteilla kulkeva toimintapeli jossa painopiste on toiminnalla. Se on kuitenkin valovuosia edellä kilpailijoitaan niin kenttäsuunnittelun kuin ohjauksensa ansiosta. Silloin kun Drake ei pakene parhaillaan uppoavasta laivasta, hän väistelee raketinheittimiä. Ja kun raketinheittimet eivät ole kiusana, alta mureneva palava linna on.

Edellistä osaa vaivannut lievä toisto on selkeästi otettu suurennuslasin alle, ja maisemat vaihtuvat sellaista vauhtia että pelaaja harvoin muistaa enää mitä tunti sitten tapahtui. Ehkä siksi että hänellä on kiire kiivetä takaisin lentokoneeseen köyden varassa roikkuvia laatikoita pitkin.

Suvantokohtia edustavat ainoastaan tulitaistelut. Nämäkin ovat suvantoja ainoastaan koska silloin ympärillä räjähtelevät vain kranaatit. Arsenaali on realistinen, ja Drake on useimmiten sen varassa mitä kuolleet viholliset sattuvat tiputtamaan heittäessään lusikan nurkkaan. Ammuksia on yleensä varsin rajatusti, joka johtaa entistä enemmän käsikähmään sotilaiden kanssa.

Drake on oppinut joitakin uusia asioita, joista tärkeintä on lähitäistelu. Nujakat hoidetaan eräänlaisina jatkuvina quick time eventteinä, yhdellä näpillä väistetään, toisella päästään vapaaksi kuristuksesta, ja niin edelleen. Taistelu ei ole onneksi laaki ja vainaa toimintaa, vaikkakin se on riskaabelia. Lähitäisteluun käydessä on hyvä varmistaa ettei välittömässä läheisyydessä ole muita vihollisia, sillä ne ampuvat Drakea sumeilematta selkään.

Hyvä näin. Lähitaistelu tekee koitoksista usein helppoja. Vaikeusasteesta riippumatta sotilaat on helppo takoa maan rakoon nyrkeillä, ja ainoastaan kovimmat vastukset ovat immuuneja nujakoinnille. Räiskintäpuoli on puolestaan ehkä se pelin sekavin osuus. Vaikka teknisesti ammuskelussa ei ole varsinaisesti mitään vikaa, ei siinä ole mitään erikoistakaan. Tähtäys on oletuksena liian herkkä, ja itse aseiden hallintaan menee hetki. Tämä ei johdu vähiten Draken tavasta liikkua, joka muistuttaa joskus räsynukkea. Jotkut räiskintäkohtaukset myös venyvät hitusen liian pitkiksi, ja tyhjästä syntyvät viholliset saattavat irrottaa ärräpään jos toisenkin.

Nämä ovat joka tapauksessa pieniä valituksen aiheita. Suurempia saattaa kuitenkin syntyä pelin itse tasoloikkaosuuksista. Ne ovat tehty hyvin pitkälti näyttävyyden ehdoilla, ja kamera ei aina helpota kriittisen loikan tekemistä. Ehkä siksi loikkiminen ei ole vapaata kuin näennäisesti, ja paikasta A paikkaan B on aina vain yksi reitti. Kameran villi poukkoilu korostuu eniten pelin lukuisissa takaa-ajo kohtauksissa, joissa seuraava hyppy on vain ennakoitava oikein ilman mitään faktatietoa siitä mihin olisi tarkoitus mennä.

Näitä lukuunottamatta kielekkeeltä toiselle poukkoilu tuo hyviä hengähdystaukoja toimintaan, ja esittelee samalla pelin grafiikkaa joka on poikkeuksetta henkeäsalpaavaa. Unchartedin etu on siinä että se on kehitetty vain yhdelle alustalle, ja se näkyy. Konsolista otetaan irti se viimeinenkin pisara, enkä usko että mitään merkittävästi parempaa tullaan enää näkemään nykyisellä konsolisukupolvella. Animaatio on saumatonta, ja hahmojen kasvonliikkeet ovat sanalla sanoen uskottavia. Eeppinen musiikki tukee lähinnä erilaisia kohtauksia, ilman sen kummempia huippukohtia.

Entä seuraavaksi?

Uncharted on tarkoitettu yksinpeliksi. Se ei tarkoita kuitenkaan että peli olisi ohi lopputekstien lähtiessä juoksemaan. Uncharted 2 esitteli varsin mukiinmenevän moninpelin, joka keräsi uskollisen seuraajakunnan. Samaa on luvassa nytkin. Pelimoodeina toimivat niin deathmatch kuin lipunryöstö. Näissä ei ole mitään erikoista, mutta ne pidentävät pelikokemusta moisesta pitäville, ja sisältävät joitakin palkintoja jotka viihdyttävät moninpelin ystäviä varmasti pitkään. Itse en juuri välittänyt edellisen osan moninpelistä, enkä oikeastaan välitä tästäkään, ja koko moninpeli tuntuu edelleen hieman jälkiajatukselta.

Hieman samaa voi sanoa myös yksinpelin aivan viime metreistä. Syystä tai toisesta viimeiset kentät loivat kiireen tunnelman. Vaikka ne sisälsivät valtavan määrän elementtejä joita olisi voinut vielä käydä läpi niin tarinan kuin toiminnan puitteissa, ne päätettiin sivuuttaa. Kenties deadline ei antanut myöten, tai sitten pelin alkuosio on vain niin hyvä ettei mikään lopetus enää tunnu tarpeeksi suureelliselta. Oli miten oli, Uncharted on asettanut nyt riman niin korkealle etten oikein keksi kuinka peliä voisi enää parantaa.

Toivon kuitenkin että Naughty Dog tietää. Tämän jälkeen neljännellä osalla on valtavat odotukset lunastettavanaan. Uncharted 3 on vuoden paras yksinpelikokemus ja jokaisen toimintaseikkailusta kiinnostuneen pakkohankinta.

Heikki Takala