20.04.2010 16:42

Sky Crawlers: Innocent Aces (Wii)

Noin ziljoonan minipelikokoelman ja vasurilla väännettyjen lastenpelien jälkeen on vaihteeksi mukava nähdä Nintendon suosikkikonsolilla vakavampaakin pelattavaa. Lentosotaa Wiillä? Kyllä kiitos!

Sky Crawlers ei kuitenkaan ole aivan suoraviivainen lentopeli. Taustalla on anime, laitteisto mielikuvituksellista, eikä pelattavuudessakaan olla pelätty uusia ideoita. Mutta toimiiko kokonaisuus?

Taustatarina sijoittuu vaihtoehtotodellisuuteen, ajankohdaltaan jonnekin potkurikoneiden aikakaudelle. Sota on ulkoistettu palkkasoturiarmeijoille, välillä tuntuu, että näiltäkin on jo vihanpidon alkuperäinen syy hukassa. Taistellaan, koska tahdotaan lentää. Vain ilmassa ollaan aidosti elossa.

Kevyttä ilmailua

Innocent Aces ei ole simulaatio, vaan kevyehkö arcadelentely. Tarinaa seurataan tehtävien muodossa, välissä katsellaan erikseen peliä varten tuotettuja, alkuperäisen animen tyyliä seuraavia videopätkiä. Pääseepä lentovermeitään päivittämäänkin.

Tavoitteet tehtävissä ovat tuttua kauraa. Tuhoa tämä, suojele näitä, pysy hengissä. Ensimmäinen irtiotto kaavasta nähdään kontrollien puolella. Onneksi vapaaehtoinen sellainen. Wii-pelistä kun on kyse, ei liikkeentunnistuksesta olla maltettu luopua. Ohjaaminen nunchukia heiluttamalla on käsittämättömän huteraa puuhaa eikä kaasun säätely wiimotella jää tästä juuri jälkeen.

Onneksi Classic-ohjain on keksitty. Väitän, etteivät tekijät itsekään pelaa tuotostaan oletusohjaimilla, sen verran metsään niissä on menty. Classicilla meininki on sen sijaan mitä muikeinta. Koneet tottelevat käskytystä uskollisesti, napit löytyvät etsimättä, hymy leviää oletusasetuksiin ahdistuneen kasvoille.

Koiratappeluissa on meininkiä. Lyijy lentää ja viholliset lakoavat joukoittain. Animeallergiset voivat häiriintyä siipimiesten ja -naisten jatkuvasta papatuksesta, joka perijapanilaiseen tapaan on sävyltään ristiriidassa itse tapahtumien kanssa. Lajityypin tuntevia se ei kuitenkaan pääse häiritsemään.

Taktiikkaa ja temppuja

Automaattiset manööverit ovat ilmataisteluiden omaperäisin idea. Temppuja löytyy kahta lajia. Tavallisemmat temput voi laukaista koska vain. Nykäys sauvasta jonnekin päin ja lentopeli muuttaa näyttävästi suuntaansa. Parin sekunnin odottelun jälkeen saman voi toistaa.

Taistelun kannalta oleellisempi Tactical Maneuver Command -järjestelmä vaatii hieman enemmän omaa panosta. Kun pelaaja lentää tarpeeksi lähelle viholliskonetta, TMC-palkki täyttyy hiljakseen. Pistetilin täyttyessä pilotti pääsee yhdellä napinpainalluksella katselemaan kimuranttia taitolentoliikettä, jonka seurauksena vihollinen päätyy suoraan tähtäimen eteen. Mitä enemmän pisteitä ehti kertyä, sitä parempi on hyökkäysasema.

Järjestelmä tuo lentelyyn sujuvuutta. Liikaakin. Välillä tuntuu, että taistelut koostuvat vain väistelystä ja TMC-mittarin kyttäämisestä. Tylsien juttujen mukana roskakoriin on lentänyt myös aimo annos haastetta. Se kääntyy välillä itseään vastaan.

Hauskaahan lentely on joka tapauksessa. Lentotuntuma on realistisimmallakin asetuksella höyhenenkevyt, mutta menossa on vauhtia ja tunnelmaa. Näyttäisihän tämä varmaan paremmalta tehokonsoleilla, vaan ei Wiilläkään ole syytä hävetä.

Tuttua mutta erilaista

Eihän tällainen arcadelentely ole tietenkään mikään aivan uusi keksintö, Wiillä kuitenkin harvinaisempaa herkkua, jotain, johon suhtautuu jo lähtökohtaisesti positiivisesti. Eikä peli petä, joskaan ei juuri yllätäkään, omintakeisesta tyylistään huolimatta.

Moninpelin puute on yksi harmistuksen aihe. Kampanja ei kestä tehokulutusta paria iltaa pidempään. Vaikka taisteluihin pääsee käsiksi sen jälkeenkin, olisi verkkopeli lisännyt kokemukseen syvyyttä. Toisaalta TMC-järjestelmä tukee huonosti ihmispilottien välisiä yhteenottoja.

Sky Crawlers osoittaa joka tapauksessa, että Wiille voi julkaista muutakin kuin niitä minipelejä tai alaikäisille suunnattuja halpoja lisenssirahastuksia. Toivottavasti kauppa käy, sillä bisnespäätökset tehdään myyntien perusteella, ja tällaista näkisi Nintendon konsolilla mieluusti enemmänkin.

Juho Anttila