24.11.2009 12:58

NHL 10 (PS3, Xbox 360)
NHL 09 oli huikea menestys kaikilla mittareilla. Kansa osti, kriitikot ylistivät ja kanadalaistiimi pokkasi palkintoja ympäri maailmaa. Tehtävä ei ollut tämän vuoden painokseen kadehdittava – tiimin täytyi parantaa loistavaa, mutta miten se tapahtuu?
Kuin nyrkki silmään
NHL-sarja on sillä laatutasolla, että enää ei kaivata revoluutiota vaan evoluutiota. Parannuksia on tehty laitapeliin, maalivahtien työskentelyyn ja tappeluihin. Näistä viimeinen on yksi lajin huonoimpia puolia, joten rauhaa rakastavalle sen mallintaminen on toissijainen asia. Kerrottakoon kuitenkin, että onhan se mätkintä parantunut selvästi. Tappelut esitetään pelaajan silmistä nähtynä ja saattaapa syntyä myös kunnon joukkotappeluita. Siinä sitä on tuomarilla viheltämistä.
Laitapelaaminen on sarjassa ensimmäistä kertaa sellaisella tasolla, että siitä kehtaa ylipäätään puhua. Laidoissa kiekonhallinta on oma taiteenlajinsa. Kaveria täytyy auttaa, jotta luistimella potkittu kiekko ei mene vastustajan lapaan.
Maalivahdeille on tallennettu 250 uutta torjunta-animaatiota. Lukuhan ei sinänsä kerro mitään, mutta totuus paljastuu pelaamalla. Maalivahtien liikkeet ovat aiempaa aidompia ja vaihtelevampia. Onetimerit tosin tuntuvat menevän edelleen turhan helposti sisään.

Vuoden toimitusjohtaja
Uusia pelimuotoja ovat joukkueen managerin pesti Be a GM ja Battle for the Cup, jossa pelataan suoraan Stanley Cupin kahden joukkueen välistä mestaruuskierrosta. Managerin homma on paranneltu takavuosien Dynasty-pelimuoto. Toimitusjohtaja tekee sopimuksia, hoitaa suhteita muihin joukkueisiin ja tietysti pelaajiin. Halutessaan voi myös hypätä kaukaloon hoitamaan itse ottelunkin. Tarjolla on siis mielenkiintoista ja pikkunäppärää managerointia.
Ennakolta parhaalta kuulostaa Be a Pro, jossa ohjataan yksittäistä pelaajaa läpi liigan ja turnauksien. Tekemistä ei vain valitettavasti ole tarpeeksi, vaikka tällä kertaa voi osallistua NHL:n draftia edeltävään esittelypeliin. Tein siinä maalin mikä riitti varauskierroksen viidenteen sijaan ja paikkaan Los Angeles Kingsissä.

Olisi myös ollut hauskaa jos pelaajallaan voisi uran varrella nousta SM-liigasta taalajäille.
Kotoinen liigamme kun pelistä kun kuitenkin löytyy Elitserienin, Saksan ja Sveitsin liigan ohella.
Suomenkielinen toteutus on takuuvarma, mutta halleissa kaikuvien suomenkielisten kuulutusten
jälkeen jää kaipaamaan Antero Mertarannan selostusta.
NHL 10 ottaa askeleen lähemmäs kiekkonirvanaa. Pelattavuuden uudistukset ja lukuisat pienet säädöt varmistavat paikan pelaajien sydämissä. Parannettavaa jää, mutta eihän Electronic Arts huvikseen julkaise sarjaansa vuosittain?
Simon Elo
| Julkaisija: | EA Sports |
| Kehittäjä: | EA Canada |
| Saatavilla: | PlayStation 3, Xbox 360 |
| Testattu: | Xbox 360 |
| Musiikki: |
![]() ![]() ![]() ![]()
|
| Grafiikka: |
![]() ![]() ![]() ![]()
|
| Pelattavuus: |
![]() ![]() ![]() ![]()
|
| Arvosana: |
![]() ![]() ![]() ![]()
|

