28.04.2010 16:33

Harry Potter ja puoliverinen prinssi (multi)

Lisenssipelit, nuo ainaiset pelikriitikoiden riesat ja fanien rahastukset. Joskus on vaikea ymmärtää, miksi edes hyvät kehittäjät eivät saa tehtyä niistä korkeatasoisia. EA on alkanut panostaa enemmän peleihinsä, minkä satoa erinomaiset Dead Space ja Mirror's Edge ovat. Sen sijaan Harry Potterin kaltaiset pelit saavat edelleen kokea Ö-luokan kohtelun, vaikka niiden tuoma raha riittäisi taatusti kattamaan kunnianhimoisempienkin projektien kehitykset.

Kukamitähäh?

Harry Potter -elokuvilla on kaikilla ollut yksi iso ongelma. 350-1000 sivun kirjat on käännetty parituntisiksi spektaakkeleiksi, joissa monet tärkeätkin yksityiskohdat saavat väistyä kiireisen juonenkuljetuksen tieltä. Puoliverisen prinssin peliversio vie kiireen huippuunsa. Juoni hyppelehtii eteenpäin kuin se olisi pikakelauksella. Samalla möhlitään mahdollisuus tuoda peliin kirjan tapahtumia, joita ei ollut elokuvassa.

Pelaaja voi osallistua seikkailun aikana ainoastaan taikajuomien tunnille, vaikka Tylypahkassa olisi niin monia muitakin kursseja, jotka oltaisiin voitu sisällyttää peliin. Pelialue on myös rajoitettu ikävästi pienelle Tylypahkan linnan alueelle, jota riivaavat kaiken lisäksi näkymättömät seinät sellaisissakin paikoissa, joissa niitä ei pitäisi olla. Tylyahokin vilahtaa ruudussa vain välipätkässä.

Pääpeli itsessään koostuu käytännössä ainoastaan kolmesta eri minipelistä. Muu aika kulutetaan kulkemalla minipelipaikasta A minipelipaikkaan B. Halukkaat voivat yrittää löytää kaikki pelin 150 enemmän tai vähemmän piilotettua vaakunaa, muut tulevat huomaamaan ettei Puoliverisellä prinssillä ole tarjolla mitään muuta ylimääräistä ajanvietettä.

Puoliverisen prinssin kolme erilaisessa minipelissä valmistetaan taikajuomia, lennetään huispausharjoituksissa ja -kisoissa sekä taistellaan muita velhoja vastaan, joskus harjoitusmielessä, joskus henkensä edestä. Vaikka kaikki minipelit ovat periaatteessa hyvin tehtyjä, koko pelin painottuminen niiden loputtomaan toistamiseen puuduttaa jo ensimmäisen parin tunnin aikana. Seuraavan parituntisen jälkeen seikkailu onkin sitten jo ohi.

Taikajuomia valmistetaan ohjeita tarkasti seuraamalla. Litkut pitää tehdä aikarajan puitteissa, joten niiden kuumentaminen, sekoittelu ja uusien ainesosien kaataminen kattilaan on tehtävä tehokkaasti ja tarkasti. Huispaus on yksinkertaista, mutta yllättävänkin jännää etenkin huippupisteitä tavoiteltaessa, kun pelaaja yrittää lentää ilmassa leijuvien tähtien läpi . Viiden tähden suoritus vaatii varsinkin vaikeimmissa kisoissa tarkkaa keskittymistä. Kaksintaisteluissa voi huomata leijuvansa ylösalaisin ilmassa, jos ei keskity vihollisen taikojen väistelyyn. Käytössä on yksi geneerinen hyökkäysloitsu, loput tainnuttavat viholliset tavalla tai toisella, jolloin voi rangaista vastustajaansa kunnolla.

Minipeleistä taikajuomien valmistus on ehkä se viattomin tapaus. Sen kontrollit toimivat niin kuin pitääkin eikä siitä keksi juurikaan parantamisen varaa. Lentämisen kontrollit kaipaisivat hieman lisää napakkuutta ja joskus kamera laahaa ikävästi jäljessä, jolloin tähtien läpi lentäminen vaikeutuu ihan tarpeettomasti.

Puoliverisen prinssin suurimmat puutteet löytyvät kaksintaisteluista. Taikojen tasapainotus on yksinkertaisesti toteutettu huonosti, joten jossain vaiheessa kaikki taistelut voi päästä läpi parilla kunnon osumalla, jos tietää mitä tekee. Normaaleilla ohjaimilla Harry ei myöskään jostain syystä aina tee erikoisempia taikoja, vaikka pelaaja liikutteleekin tatteja oikealla tavalla.

Wiillä taistelut onnistuvat hieman paremmin. Taisteluiden ulkopuolellakin voi taikoa, jolloin loitsujen suorittaminen toimii yllättäen paljon paremmin PlayStation 3:n ohjaimella. Wiin ohjain ei vain aina tunnista ohjaimen heilautusta ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla, mikä käy jossain vaiheessa turhauttavaksi. Taikoja ei kuitenkaan käytetä mihinkään muuhun kuin aikaisemminkin jo mainittujen vaakunoiden keräämiseen, joten kovin suuresta puutteesta ei ole kyse.

Paremminkin puolivillainen...

Puoliverinen prinssi jatkaa audiovisuaalisen toteutuksen puolesta samalla täsmällisellä keskitason linjalla. Ei voi sanoa, että se olisi erityisen ruma, etenkään Wiillä, mutta elokuvien eeppiset vuoristomaisemat eivät ole siirtyneet pelin maailmaan yhtä näyttävinä. Musiikkina kuullaan elokuvistakin tuttuja hienoja sävellyksiä. Ääninäyttelyn hoitavat suurimmaksi osaksi elokuvan näyttelijät, mutta esimerkiksi elokuvien Hermionea ei kuulla pelissä.

Puoliverinen prinssi ei ole aivan toivoton pelinä. Sen vähä sisältö ei sinänsä ole tavattoman huonosti toteutettua. Puoliverisen prinssin suurimmaksi kompastuskiveksi osoittautuu lopulta pelintekijöiden laiskuus. Niin viihdyttäviä kuin taikajuomien valmistamiset, velhojen kaksintaistelut ja huispauslennot ovatkin, niitä toistetaan pelin aikana aivan liikaa.

Olisi kiva kokea Harry Potter -peli, jossa saisi seikkailla vapaammin, osallistua monipuolisemmin erilaisille oppitunneille ja kokea Tylypahkan elämää muutenkin kuin vain juoksemalla kolmen minipelin välillä. Nykyisellään Puoliverinen prinssi on siis lyhyt ja malliesimerkki itseään aivan liikaa toistavasta pelistä. Fanit saattavat pitää kokemuksesta ihan vain sen lisenssin takia, muiden ei kannata vaivautua.
 

Petteri Kaakinen