08.12.2011 13:22

Call of Duty: Modern Warfare 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Call of Duty herättää suunnattomasti reaktioita niin pelaajissa kuin pelimaailman ulkopuolella. Syystäkin: se on viihdemaailman yksi suurimpia tuotteita, ja kilpailee samassa luokassa kovimpien Hollywood-hittien kanssa myynneissä ja tuotantoarvoissa. On vain luonnollista että tämänkaltaisen mammutin julkaisu läikkyy yli kukkahattutätien päiväkahvikeskusteluihin sekä valtavirtamedian uutisiin.

Mutta kuinka jo kolmanteen osaan edennyt Modern Warfare pystyy lunastamaan siihen kohdistuvat odotukset? Kuinka menestys toisinnetaan vuosi vuodelta? Tämä saa varmasti useammankin kehittäjän pään kaljuuntumaan kilpaillulla alalla. Mutta jos NHL-pelisarja on opettanut meille jotain, se on ettei pyörää ei kannata keksiä aina uudelleen. Joskus uudet vanteet riittävät.

Sota ei ole hauskaa

Mutta virtuaalisen version pitäisi ainakin viihdyttää. Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Battlefield 3 yritti ja erehtyi yksinpelinsä kanssa, ja sen epäonnistumiset ainoastaan voimistavat Activisionin vahvuuksia tällä saralla. Siinä missä Battlefield 3 oli yksinpelinä epäoriginaali ja lattea, Modern Warfare on hillitön vuoristorata mestarillisella rytmillä. Kampanja on eräänlainen päätösosa ensimmäisen Modern Warfaren aloittamalle tarinalle, ja vie sen kunnialla päätökseen. Mutta jos tämä on ensimmäinen kertasi Modern Warfaren parissa, ymmärrät tuskin mitään juonesta. Jos olet seurannut pelisarjaa alusta asti, mahdollisuudet ovat ettet silti ymmärrä täysin mitä tarinassa tapahtuu. Tämä ei juurikaan haittaa, kampanjan murhanhimoinen tempo vierittää asioita eteenpäin sellaista vauhtia, että on ihme jos viimeisestä minuutista muistaa mitään.

Tämä on kehu. Modern Warfare on toimintapeli. Se vähä alateksti mitä juoneen on kirjoitettu, jää useimmilta huomaamatta. Ja ne jotka huomaavat eivät saa tarkasta näöstään palkintoa. Sota on pahasta. Siinä kuolee ihmisiä. Ihan normaaleja ihmisiä. Amerikkalaisena firmana Activision sentään kehtaa myöntää tämän, toisin kuin Yhdysvaltain armeija joka lanaa iloisesti Lähi-itää matalaksi ja tiedottaa vain kun omia sotilaita kuolee.

Juonentynkä kertoo ikuisesta ydinasepeikosta. Jo ensimmäisessä Modern Warfaressa esitelty Makarov on saanut näppinsä tuomiopäivän aseisiin, ja suunnittelee niiden avulla uutta maailmanjärjestystä. Yhteinen uhka tuo sotilaat ympäri maailman yhteen, ja lähettää heidät suorittamaan tehtäviä ympäri maailman. Joskus jalkamiehenä, toisinaan pommittajan puikoissa. Vaikka paikat vaihtelevat aina Afrikasta Ranskaan, ovat putkimaiset kentät ja valtavat räjähdykset yhteistä kaikkialla.

Putki ei ole kuitenkaan pahasta. Olivatpa sotilaat missäpäin maailmaa tahansa, meno on jatkuvasti kuin toimintaelokuvissa. Kun lattia ei räjähdä alta sukelletaan pitkin talonseinää kohti vihollislaumaa. Tästä toiminta etenee sulavasti urbaaniin maisemaan, joka lanataan suojaa antavien tankkien kylkeä halaillen tuhannen säpäleiksi. Sitten huomaatkin olevasi sabotoimassa sukellusvenettä käsivoimin jossakin Manhattanin rannikolla.

Rytmi on pettämätön. Kentät ovat nyt hieman lyhyempiä kuin sarjan edellisissä osissa. Tästä johtuen toiminta pysyy jatkuvasti tuoreena. Juuri kun yksi alue alkaa juuri ja juuri puuduttamaan, siirrytään jo toiseen. Tappamisen välineet ovat kunnossa, ja viholliset tiputtelevat jos jonkinlaista tuliluikkua kokeiltavaksi. Tästäkin huolimatta rynnäkkökivääri lienee se useimmille sopivin ase, sillä viholliset osaavat hakeutua tehokkaasti suojaan, eikä haulikosta ole kenellekään mitään iloa viidenkymmenen metrin päästä.

Kampanja ei myöskään säästele näyttävyydessään. Infinity Ward on selkeästi antanut sille vain parastaan, ja se näkyy ja tuntuu. Modern Warfare pyörii uskomattoman sulavasti, ja kuulostaa komealta. Vaikka tietokonepuolella asia ei ole aivan yksiselitteinen, konsolimaailmassa Modern Warfare hakkaa näyttävyydessä Battlefieldin kuusi-nolla. Latausajat ovat lyhyitä, eikä tekstuurien hidasta latautumista ole lainkaan havaittavissa. Sanalla sanoen Modern Warfare hipoo täydellisyyttä, joka on ollut pelisarjan Damokleen miekka jo hetken aikaa.

Se on näet täysin samanlainen kuin edelliset osat. Modern Warfare on siitä harvinainen pelisarja, että se sai kerralla melkein kaiken oikein jo neljä vuotta sitten. Mikään ei ole juurikaan muuttunut, eikä luultavasti muutu ennen kuin fanit niin vaativat. Räiskintä on samaa höttöä kuin ennenkin eikä realismista voi puhua millään tasolla. Yksinpelikampanjaa ei kukaan jaksa pelata toista kertaa läpi, sillä vaikeusastetta lukuun ottamatta mikään kokemuksessa ei muutu. Taktiikoista ainoa on vieläkin nurkan takaa ampuminen kunnes skriptatut tapahtumat etenevät ja pää on turvallista nostaa jälleen pystyyn. Mikäs siinä, näin asiat ovat aina olleet, eikä tuotetta kannata jalostaa ennen kuin se ei enää myy. Ja Modern Warfarehan myy.

Itse kuitenkin odotan pelien kehittyvän osasta toiseen. Jatkoa kannattaa tehdä, jos on jotain uutta esiteltävää. Call of Duty ei ole keksinyt juuri mitään uutta enää hetkeen lukuun ottamatta peli peliltä lyhyempiä yksinpelikampanjoita, ja sitä on aiheellisesti kritisoitu vain kalliiksi karttapaketiksi.

Eliitin Leikkikenttä

Jos yksinpeli on hiottu kokemus, moninpeli on myös lakattu. Se on hyväksi havaittua asehippaa kartoilla, jotka eivät jätä minkäänlaista tilaa hengittää tai pohtia seuraavaa siirtoa. Tähän ei ole myöskään tarvista, sillä erät ovat useimmiten lyhyitä rutistuksia, jotka saavat niin kainalot kuin kädet hikoamaan ja ärräpäät lentämään.

Modern Warfare 3:n oppimiskäppyrä ei näet ole mitenkään loiva. Se on itse asiassa äärimmäisen jyrkkä, sillä pelaajayhteisö koostuu käytännössä pelisarjan veteraaneista, joiden refleksit ovat hioutuneet miljoonien prestige-tasojen ahjossa täysin yli-inhimillisiin mittoihin. Itselläni on aina kestänyt vähintään viisi tuntia tottua siihen, että Call of Dutyssa ei koskaan pysähdytä. Viiden sekunnin paikoillaan olo tarkoittaa aina puukkoa selkään tai kuulaa kalloon. Joskus molempia. Mutta kun moninpeliin pääsee sisään, se koukuttaa.

Tämä ei johdu vähiten siitä, kuinka paljon alussa tapahtuva jatkuva kuoleminen ärsyttää. Ajatus takaisinmaksusta on muikea, ja tyydytyksen tunne toisen pelaajan eliminoinnista ja hänen tappoputkensa lopettamisesta saa nopeasti hymyn suupieliin. Ja tappoputkista puheen ollen, nämä ovat saaneet osakseen tarpeellista rukkausta sitten viime näkemän. Tällä kertaa palkinnoista, jotka saadaan pitkästä elinkaaresta taistelukentällä, pääsevät nauttimaan myös nyypät, sillä niitä tarjoillaan nyt myös tukiluokille. Viskomalla tarpeeksi ammuksia tiimikavereille vapautuu käyttöön tiettyjä erikoisaseita, joilla voi tehdä entistä suurempaa tuhoa. Tukiluokkien palkinnot ovat kuitenkin luokkansa mukaisia, eikä Predator-ohjuksia kannata odottaa vielä ammuksia viskomalla. Jos näin olisi, pelin luonteen huomioon ottaen luultavasti joka ikinen sotilas yrittäisi hukuttaa vastapuolen ammuspaketteihin.

Toinen pienehkö uudistus ovat aseiden kokemusluokat. Tällä kertaa jokainen ase nousee tasoja yksilöllisesti, eikä absoluuttisesti parasta aseyhdistelmää ole. Ainakaan periaatteessa. Tietyt tuliluikut ovat kuitenkin suositumpia kuin toiset, eikä tämä puoli pelistä ole vieläkään aivan balanssissa. Onneksi Akimbo-haulikot on poistettu pelistä, ja sisätiloihin uskaltaa astua, ainakin joskus, ilman pelkoa röllipukuisesta hauleja ympärilleen kylvävästä pysäyttämättömästä kuolemankoneesta.

Pelitilat ovat entuudestaan kaikille tuttuja. On tappomatsia, tiimitappomatsia, lipunryöstöä ja sitä sun tätä variaatiota edellisistä. Yksi pelitila on kuitenkin täysin uusi. Kill Confirmed on käytännössä perinteistä tiimien välistä kahinaa, mutta pisteitä saa vain keräämällä tappamaltaan sotilaalta tuntolevyt talteen. Tämä tuo edes jotain uutta hektisiin otteluihin, ja saa kämppimisestä pitävät pelaajat pysymään poissa. Niskalaukauksia tosin vielä sataa, mutta ottelu voitetaan tukea antamalla ja nopealla liikkumisella. Kill Confirmed ohjaa pelaajia mukavasti joukkuepainotteisempaan riehumiseen, ja nousi ainakin itselläni nopeasti suosituimmaksi pelitilaksi.

Hauska Tappaa Wanha Tuttu

Modern Warfare 3 on erinomainen peli. Se on myös sama peli joka on julkaistu vuosi vuoden jälkeen. Ja kuten NHL-pelisarja, uudistukset ovat vain pieniä. Ne ovat kuitenkin tarpeeksi moninpelin faneille, jota Modern Warfare pääasiassa haluaa palvella. Yksinpelaajien lysti jää lyhyeksi, vaikka kampanjan jälkeen onkin mahdollista uppoutua vielä erikoisrehtäviin yksin tai kaverin kanssa.

Seuraava askel Call of Duty-sarjalle on luultavasti uuden osan mukana tuoma Eliitti-palvelu, joka maksaa noin kuusikymmentä euroa vuodelta, ja sisältää samaan rahaan kaikki peliin koskaan julkaistavat karttapaketit. Tämän lisäksi klaanit saavat käyttöönsä useita statistiikkaa ja kommunikaatiota ylläpitäviä työkaluja, jotka Battlefield 3 tosin tarjoaa Battlelogin kautta ilmaiseksi.

Eliteä en kokeillut saati ostanut, mutta on nähtävissä, että jossain vaiheessa Call of Duty siirtynee tavalla tai toisella vain Eliten kautta tarjoiltavaksi tuotteeksi, joka päivittää peliin uusia karttoja ja pitää yhteisöstä huolta. Yksinpelaajan peli Call of Duty ei ole koskaan ollutkaan, sillä urbaanilegenda kertoo, että noin puolet pelin ostaneista ei edes aloita koskaan yksinpelikampanjaa.

Modern Warfare 3 on erinomainen esimerkki siitä kuinka olemassaolevaa yhteisöä palvellaan ja rahastetaan. Fanit saavat sitä mikä on jo entuudestaan tuttua, pienillä uudistuksilla. Jossain määrin mediakriittisesti sen voisi rinnastaa esimerkiksi Salattuihin Elämiin. Vihaajat tulevat vihaamaan, mutta miljoona pelaajaa ei yksinkertaisesti voi olla väärässä.

Heikki Takala