29.01.2010 16:37

Borderlands (PC, PS3, Xbox 360)

Ihminen on ahne eläin. Mikään ei riitä. Ei vaikka tulisi maailmanloppu. Tähän loputtomaan ahneuteen perustuvat roolipelit. Vaikka kuinka puhuttaisiin seikkailuista ja sosiaalisuudesta, uuden mammonan lupaus lopulta voittaa. Ja siksi tuomiopäivän jälkeiseen maailmaan sijoittuva Borderlands pitää otteessaan. Nyt saa ahnehtia oikein luvan kanssa.

Jopa Borderlandsin taustatarina kertoo tästä ihmisen perisynnistä. Pandora-planeetta on raastavan ilmaston kehto, jonne kukaan ei halua pelkästään huvin vuoksi. Toive äkkirikastumisesta tekee kuitenkin ihmeitä. Arvokkaiden mineraalien perässä Pandoralle muuttaneet joutuivat kuitenkin pettymään. Rikkaimmat lähtivät pois, jäljelle jääneet joutuvat keskelle eloonjäämistaistelua. Planeetalla on rosvoja melkein yhtä paljon kuin vihamielisiä olioita.

Korpimaiden kapitalistit

Pelaajien hahmot ovat Pandoralle sopivia opportunisteja, joita nopeat voitot houkuttavat. Tarinaan runsautta pursuavasta aarreholvista uskoo harva, mutta tämä ei estä epätoivoisimpia etsimästä Eldoradoa. Luotettava, tai yleensä minkäänlainen, tieto holvista on kuitenkin kiven alla, ja sen saaminen vaatii kovaa työtä, tai paremminkin vehkeilyä, rosvoilua ja lukuisten palvelusten tekemistä.

Borderlands on mekaniikaltaan äärimmäisen vanhanaikainen. Lähimmät vertailukohdat ovat toiminnalliset, ylhäältäpäin kuvatut roolipelit, kuten Diablot tai Baldur’s Gate: Dark Alliancet. Massiivisia, World of Warcraftin tapaisia verkkoroolielejä kokeilleille Borderlands tuntuu myös äärimmäisen tutulta. On pieniä ja isompia tehtäviä, jotka kuitenkin kaikki sisältävät enemmän ja vähemmän tappamista ja tuhoamista.

Pelin tekijät puhuvat osuvasti roolipeliammuskelusta. Holvin metsästys on taustatarina, mutta pääroolissa on hahmojen kehittäminen ja tavaran sekä rahan kerääminen. Hahmoja on neljä: hullu tappelija, karski sotilas, rotunsa viimeisiä edustava seireeni ja kotkan kanssa matkaava metsästäjä. Jokaisella on omat erikoisvoimansa.

Monin mukavampaa

Yksin pelattuna Borderlands vaatii todella rautaisia hermoja sen yksitoikkoisuuden vuoksi. Puhutaan grindaamisesta eli saman jauhamisesta. Borderlandsissa grindataan simppeleitä tehtäviä, joiden valikoima on nopeasti nähty. Välillä etsitään aseen osia, toisinaan pitää tappaa tietty määrä pahiksia tai suurpahis, tai sitten on räjäytettävä kolme polttoainesäiliötä. Valehtelematta tylsää, kuin arkinen työnteko, mutta kuten tosielämässäkin, työkaverit ja palkkapäivä auttavat jaksamaan.

Borderlands suorastaan vaatii useamman pelaajan panosta. Se on riemastuttavaa ryhmätyötä jo jaetulla ruudulla, vaikka pelaajia on vain kaksi. Verkon avulla mukaan mahtuu enintään neljä pelaajaa, jolloin pelaamisen hauskuus kasvaa suoraan suhteessa ryhmän kokoon. Roolijako ja hahmojen erikoisominaisuudetkin korostuvat. Kuka on porukan hyökkääjä ja kuka puolustaa ja parantaa haavoittuneita. Jotain ei kuitenkaan mielellään jaeta ja se on mammona. Nopein ehtii ensin ja löytäjä saa pitää.

Ja niin palataan ihmisen ahneuteen, Borderlandsin pääteemaan. Kun oma hahmo kehittyy jälleen yhden tason ylöspäin, tunne on mahtava. Uusi kyky ja elinvoiman kasvu on kuin palkkanauha kuun lopulla. Arpajaisvoiton fiiliksiltä ei taasen voi välttyä, kun löytää tappamaltaan vastustajalta paljon rahaa, tehokkaan aseen tai suojan. Eikä unohdeta arkkuja, joissa varsinaiset asearsenaalin suursaaliit lymyilevät.

Tuhannen torlakon tarinat

Borderlandsia mainostettiin etukäteen miljoonilla asevaihtoehdoilla. Tämän mahdollistaa satunnaisuuteen perustuva tekniikka. On aseen osia, erikoisominaisuuksia ja esimerkiksi arvoja, jotka vaikuttavat tehdyn vaurion voimakkuuteen tai osumatarkkuuteen. Näitä sitten kone pyörittelee ja yhdistelee, jolloin arkkuihin ja asekauppoihin saadaan aina uudenlaisia tuhovälineitä. Ehkei sentään miljoonia, tai niin uskomattoman erilaisia, mutta kuitenkin.

Satunnaisuuden vuoksi jää aina etsimään parempaa välinettä. Ja kun tällaisen löytää hymy on herkässä. Joskus pettyy, kun löytää huikean tykin, jota pääsee käyttämään vasta useamman kokemustason päästä. Siinäpä onkin sitten syy jatkaa pelaamista vielä hetken aikaa. On pakko valvoa vielä tunti, jotta voi nähdä uuden aseen tositoiminnassa.

Saman kaavan jauhamisen vuoksi Pandoralla samoilu ei kiinnosta toisia pelaajia sitten millään. Borderlandsissa ei todellakaan ole mitään sen syvällisempää ajatusta, vaikka joskus tehtävät ja uudet ympäristöt yllättävätkin. Alun tehtäviä suorittaessaan törmää esimerkiksi jatkuvasti ärsyttäviin mutaatiokoiriin. Tuntikaupalla näitä teurastettuaan huomaa viimeistään kuuluuko pelin ystäviin vai vihaajiin.

Rajat on vedetty

Borderlands hellii fanejaan, joille pienetkin muutokset pelissä riittävät. Alun grindaamisen jälkeen käyttöön annetaan auto, tosin vain yhdenlainen, ja kätevät kaukosiirtimet. Kentät muuttuvat pikkuhiljaa kiinnostavimmiksi ja avoimimmiksi, erilaisten pahisten määrä kasvaa ja ystävällismielisiin tuttavuuksiin törmää useammin. Tehtäviä saa useista paikoista yhtä aikaa. Tekemistä riittää, panokset ja palkkiot nousevat. Todellinen haasteellisuuskin paljastuu vasta parinkymmenen kokemustason jälkeen.

Jos saman puurtaminen tuntuu ajatuksena puuduttavalta, ei Pandora ja sen visuaalinen suunnittelu anna enempää armoa. Ei, vaikka sarjakuvakuvittaja John Byrnen piirrostapaa matkiva omaperäinen ulkoasu säväyttääkin. Jos apokalyptinen, lähes kokonaan ruskean sävyn valtaama maisema ahdistaa, Borderlandsista on syytää pysyä kaukana. Vehmaampiakin ympäristöjä on, mutta näiden näkeminen vaatii tuntien ja taas tuntien kuluttamista erämaassa.

Borderlands on nimenä todella osuva. Se kuvaa pelin teemoja ja ulkoasua, mutta myös viestittää siitä, kuinka mielipiteet jakautuvat pelin suhteen. Borderlands, raja-alue, jättää toiselle puolelle useamman pelaajan toimintaroolipeleistä pitävät ja toiselle jäävät tarinavetoista, yksinkin koettavaa seikkailua kaipaavat. Alla annettu arvosana kuvastaa tätä, se jää kahden puolen väliin, näiden raja-alueelle.

Antti Mutta